Ajan joka aamu ja iltapäivä Katumajärven rantaviivaa työmatkallani. Sen ilmeet vaihtelevat vuodenajasta riippuen, mutta aina sieltä tuulee. Nyt järveä peittää vielä jäävaippa ja ohut lumikerros. Latu on jo noussut korkeiksi kiskoiksi lumen pintaan. Kevät!Järvi on rauhoitettu bensamoottoriveneilyltä. Siellä saa meloa, soudella ja ajaa sähkömoottorilla. Vettä pitkin kuuluu lasten ääniä usealta uimarannalta. Talvella jäälle tehdään hiihtolatu. Jäällä ulkoiluttavat ihmiset koiriaan. Talvikalastusta harrastavat ihmiset näyttävät värikkäiltä kiviltä kyyryillessään vapojensa yllä.
Minä olen kalastajan tytär. Isäni on harrastanut kalastusta kaikissa muodoissaan koko ikänsä. Aiemmin hän kävi kalakaverinsa kanssa sekä kesä- että talviverkoilla. Nykyisin äiti hoitaa kalakaverin hommaa. Äidin kanssa isä myös pilkkii. Se on heidän yhteinen harrastuksensa. (Ajankohtaista: Muori soitti tänään ja kertoi voittaneensa kyläyhdistyksen pilkkikilpailut Immalanjärvellä!)
Torstaiaamun pilkkijöitä Katumalla ei ohi kohiseva autojono häirinnyt. Selkeästi eläkeikäänsä elävä herra pilkkihaalarissaan saapasteli kaira olalla pitkin askelin järven pohjoisrannalta etelää kohti. Pari metriä perässä taapersi rouva, joka kantoi kaiken muun: reppua selässä ja valkeaa styroksista pilkkiboxia kädessä. Oletteko koskaan nähneet asetelmaa toisin päin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti