Mutta ei apteekissa istuta reseptiasiakkaitten palvelutiskillä varttia toisten jonottaessa selän takana. Viime viikolla koiran matolääkkeen hakuun vierähti puoli tuntia erään paapan takia (Oli siinä yksi oma reseptilääkekin kyllä, kun sillä puolella jouduin asioimaan) . Sen lisäksi että lähiapteekin apteekkari on puhekone Herran armosta, sattui tiskin toiselle puolelle herra, joka pääsi kertomaan jostain arvovaltaisesta ihmisestä, kuinka oli kerran eräillä kutsuilla tämän kanssa ollut samaan aikaan ja kuinka sitätätäjatuota.... Rouva apteekkari tunsikin tämän henkilön ja kertoi vastaavasti opiskeluajoiltaan (oli ollut opiskelijalehden päätoimittajana) kokemuksen ko. ihmisestä. Paappa lopetteli juttuaan apteekkarin lauseiden väliin ja venyi tiskiltä hitaaaaaaaaa s t i huikkien vielä oveltakin viimeiset kevätterveiset. Istuin lonkkapotilaille tarkoitetussa korkeassa tuolissa, koska muut olivat jo miehitetyt. Jono oli venynyt kuuden henkilön mittaiseksi. Viereisen matalan penkin rouva huokaisi syvään, ruttasi vuorolappunsa ja lähti. Meinasin hikeentyä, mutta sitten downshiftasin itseni ja totesin, etteihän tässä ole kiire mihinkään.
Tänään oli vähän kiire. Ajattelin ihan pikaisesti vaan käydä ruokatunnilla pankissa hakemassa uuden salasanan nettipankkiin (olin sorkkinut sen väärillä salasanayritelmilläni lukkoon). Pikakatsaus: 3 ihmistä vuoroaan odottamassa, yksi kassa ja kassalla mamma. Ei paha! OLIPAS! Mamma oli jo kotvasen asioinut minun pankkisaliin tullessani. Olivat virkailijan kanssa päässeet jo lauantain saunavuoroon asti. Sen jälkeen muori kertoi seikkaperäisesti silmänpohjarappeumastaan ja poikansa (MINKÄHÄN IKÄINEN SE POIKA ON?) pankkitilistä, kyseli tulevasta pääsiäisestä ja onko virkailijalla lapsia. Tässä kohtaa minusta kuoriutui esiin ikävä ihminen. Aloin huokailla. Vaihdoin jalkaa toisen päälle ja kahisin. Pengoin äänekkäästi laukkuani, maalasin huuleni ja kaivoin lopulta kalenterini esiin ja selailin sitä kiukkuisen kiireisenä. Olin ihan jumalattoman ärsyyntynyt. Lähtöhässäköinnissä mamma eksyi ovesta ja oli kaatua jalkoihini.
Minä ymmärrän sen, jos on yksinäistä eikä ole juttukaveria. Meillä on täällä Hämeenlinnassa Pysäkki, joka on kohtaamispaikaksi tarkoitettu matalan kynnyksen olohuone. Siellä on kahvittelumahdollisuus ja ryhmiä ikäihmisille. Kiireetön keskustelu odottaa siellä! Itse ajattelen hoitavani asiani mahdollisimman nopeasti vaivaamatta ketään. Alta pois! Se on mielestäni kaikkien etu. Ei siihen tiskille jäädä jorisemaan, vaikka olisi naapurin Elli toisella puolella maha pystyssa, onnitteluja, sen koirakin olisi saanut pentuja, voi miten ihanaa ja muita kohteliaisuuksiakin voisi ripotella. Pitää ajatella muitakin!
 |
| Mummo-sarjakuva |
Aina kuulee marmatuksia siitä, että ikäihmiset menevät kauppaan ja pankkiin juuri silloin kun toisilla on kiire. Ihmisillä on aina kiire. Aivan sama, mihin aikaan kukakin asioilleen menee, mutta miettikööt, etteivät aiheuta turhia jonoja. Asiointi asiointina ja seurustelut muualla!
Ps1. En saanut edes sitä salasanaa byrokratian takia. Pane mies asialle. Sen nimissä se nettipankki oli avattu!
Ps2. Kaikki tarinointi perustuu tosiasioihin, kuulemaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti