Tosi tykättyjä me suomalaiset

Tämä voisi olla tosi asioita (matkan varrelta) 5, muttei ole. Kirjoitan kyllä matkailun avartamana tätäkin postausta. Nyt kohteena oli Slovenia, Kranjska Gora, Planican lentomäen MM-kisat 15.-18.3.2012. Laji, jota olin käynyt katsomassa kaksi kertaa, mutten koskaan noin hulppeissa puitteissa. Maa, jossa en aiemmin ollut käynyt. Kulttuuri, jota en tuntenut, mutta johon kohdistui jonkin verran ennakkoasenteita.

Olimme juhlimassa ystävämme, entisen mäkihyppyharrastajan syntymäpäiviä. Lento Helsinki - Praha - Ljubljana (se hirveän hassunniminen paikka). Lentokenttäkuljetus Kranjska Goraan. Hotelli Prisank. Liput perjantain henkilökohtaiseen kisaan ja lauantain joukkuekisaan. Kansainvälistä meninkiä.

Ennen matkaa minulla ei ollut selkeää muistikuvaa siitä, miten entisen Jugoslavian alueen uudet maat ovat sijoittuneet. Piti tutkia karttaa ja alueeseen tutustumisessa auttoi myös lentoyhtiön lehti. En tiennyt, mitä kieltä siellä puhutaan ja viikon aikana kuulin useampaa kieltä kuin olin konsanaan kolmen päivän aikana kuullut: sloveniaa, saksaa, englantia, norjaa, italiaa, puolaa ja varmaankin myös venäjää ja jotain muuta ääntelyä, jota en osannut mihinkään kieleen yhdistää. Kisoja oli katsomassa naapurimaiden väkeä ja paljon norjalaisia. Meitä suomalaisia kahdeksan hengen seurueemme lisäksi tapasimme viisi. Pieni, mutta pippurinen kannustusjoukkio!

Rekvisiittanamme oli kaksi pientä suomenlippua, Suomi-hattu, neljäntuulen lakki sekä Slovenia-hattu ja Österreich-lakki... Ex-hyppääjällämme oli Suomen joukkueen edustusvillapaita ja pipo ajalta 60-luku. Pääsimme Urheiluruutuihin ja Eurosportille heilutellessamme Suomen mäkimiehille ja Matti Hautamäen jäähyväishypylle. Olimme hyvä keskittymä, johon ohjaajan oli helppo fokusoida.

Meistä suomalaisista tykätään! Ihan turhaan kyselemme maailman turuilla, mitä meistä ajatellaan. Tai vedän sen verran takaisin, että tietenkin riippuu myös itsestä, mitä juuri minusta tykätään. Ääliöitäkin joukkoon suureen mahtuu ja ääliö löytää toisen samanmoisen.

Meitä tuli halailemaan eräskin sloveni. Yksi mies sanoi rakastavansa meitä suomalaisia. Hän oli päättänyt tulla ensi kesänä kahdeksi viikoksi Suomeen kesälomalle, koska ei pidä kuumista paikoista. Toivotimme tervetulleeksi. Minua lähestyi yhteisellä bussikuljetuksella saksalaisherra, joka oli kovasti kiinnostunut siitä, mitä kieliä puhun. Ensin hänelle selvisi, että ymmärrän saksaa jonkun verran ja puhunkin sitä ein bischen. Minä puolestani oloani helpottaakseni kysyin, josko herra puhuisi englantia. Eipä juuri puhunut. Minulta puolestani kysyttiin, osaanko kenties unkaria, koska sehän on suomen sukulaiskieli. "Nem beszélek!" Herrahenkilö keksi, että Suomihan on Venäjän naapurimaa: puhuisin siis venäjää! No DAA! Rattoisa oli meillä keskustelutovi!

Oma lukunsa olivat tosiaan norskit. Voi sitä ilon pitoa! Liput liehuivat, laulu raikui ja jokaisella oli hymy korvissa. Harmitonta ja ystävällistä menoa. Seuraamme liittyi mm. isä ja poika, Mr Vikersund ja  AD/HD-Knut. Kiinnostuneita olimme toisistamme molempiin suuntiin. Yksi lensi helikopterilla luoteisnaapurien kanssa mäkimontulta kylään, muutama otti taksin ja viisi meistä patikoi viiden kilometrin matkan Knutin kanssa. Pidimme puolivälin picnicin huovilla istuen greippioluen ja munkkien kera. Ohi kävelleet kisaturistit huutelivat meille "Hyvä joulupukki!" Knut heilutti suomenlippua ja huusi "Hyvää joulua, mukimukimuki!"

Tottakai matkan varrella vaihdoimme kirosanoja, kuinkas muutenkaan... Pohjois-Norjasta kotoisin oleva Knut piti meidän saatanaa ja helvettiä siellä ihan normisanoina, kipaisi seuraavan pubi-etappimme tiskille, laski sujuvalla suomenkielellä yhdestä kuuteen ja toi Jägermeisterit koko seurueelle. Ennen kylää oli vielä yksi baari. Siellä meidät otti vastaan suuri norjalaisseurue. Minulla oli päässäni 30 senttiä korkea sinivalkoinen Suomi-hattu. Muhkeaviiksinen mies tuli halaamaan ja kertaamaan vanhoja suomalaisia mäkihyppääjiä: Veikko Kankkonen, Matti Nykänen, Janne Ahonen. Vastasin kohteliaasti "Björn Einar Romören, Anders Bardal". Toinen mies tahtoi kokeilla hikistä päähinettäni ja antoi omansa minulle. Kansainvälinen vaihto toi hänelle Sloveniasta ostetun turistikrääsähatun ja minulle Thaimaasta ostetun käsityötä olevan tilkkuhatun. Knut sai omakseen lipun ja s-postiosoitetta pyytäen lupasi lähettää jotain lippua vastaan. Jännityksellä odotan...

Paluulennolla palleaa ja poskia kivisti naurusta! Kielikylpy oli elvyttänyt passiivista englannin, saksan ja ruotsin sanavarastoa. Olo oli rentoutunut. Oli tunne, että Sloveniaan haluan palata. Ihmiset olivat aidon ystävällisiä, ei lipevyyttä eikä huijaamista. Oli myös tunne, että maailma on pieni ja kyllähän me olemme sisaruksia kaikki kielestä riippumatta. Se on aika mahtava tunne!