Tosi kenkäkalenteri 4/2014

Eilen olimme Skotlannissa Edinburghissa. Tänään Italiassa Roomassa. Tuona keväänä elin vahvasti vaaleanvihreästi. 

Jostain syystä silloin, kun ostan matkalta itselleni jotain, se on koru tai kengät. Tulevat pidettäväksi ja muistuttavat alkuperällään ihanista matkoista. Nämä tossuset tarttuivat matkaan katukauppiaalta jossain päin Roomaa Tiber-joen "tois pual". Hintaa muistaakseni alle 10 e.
Ihan hirveän näppärät nämä on sujauttaa jalkaan, mutta miltei yhtä livakasti ne myös jaloista lähtevät, jos rivakammin liikkuu. Ei siis parhaat kävelyyn, mutta mukavat ja nätit.

Samaiselta matkalta lähti kotiin viemisiksi Muranon sydämelliset lasikorut, samaa vaaleaa vihreää...

Tosi Toscanaa II

Tunnelmia ja kuvia Santa Brigidasta, Castello del Trebbiosta 20.-27.9.14

Viikko Toscanan auringon alla linnamaisemissa keskellä viiniköynnöksiä ja oliivipuita.

Tämä ihana miljöö löytyi ystävän kautta. Hän työskentelee matkailualalla ja yhytti meidät ja suomalaisen Italiassa työskentelevän agentin.

www.vinoturismo.it

Matkassa meitä oli 18 henkeä. Matkan syy mieheni 50-vuotispäivät. Kun ihminen ei halua pönötysjuhlia, hän järjestää itsensä maailmalle!

Castello del Trebbio on vanha linna, jo 1100-luvulla ensikivensä saanut. Tällä hetkellä sitä ylläpitää perhe, jossa on 5 jäsentä. He myös asuttavat 35-huoneista linnaa. Alakerrassa ovat esittelytilat, joiden sisustukseen ja kunnostamiseen on käytetty suunnaton määrä resursseja. Pääsimme käymään linnassa viinin maistelun yhteydessä.

Varsinaiset asuintilat sijaistevat ylemmissä kerroksissa ja niihin ei ollut turisteilla asiaa.

Linnassa on mahtava viinikellari. Siellä on vanhoja viinin valmistukseen liittyviä työkaluja ja tynnyreitä, mutta myös uudet viinin käymistynnyrit. Saimme asiantuntevaa tietoa sekä viinin että oliiviöljyn valmistamisesta.
Liki kaksituntinen esittelykierros huipentui neljän viinin (1 valkoviini, 2 punaista ja 1 jälkiruokaviini), juustojen, leipien, kinkun ja keksin maisteluun. Viiniä pyöriteltiin laseissa, katseltiin, haisteltiin, maisteltiin ja arvuuteltiin, mitä kaikkia aromeja nestemäisessä herkussa piilee.

 Mihin vain katsoitkaan, avautui näkökenttääsi kauniita rustiikkisia yksityiskohtia ja erilaisia tuoksuja kosteasta kellarista ja suuressa takassa poltetuista tukeista täyteläiseen punaviiniin.

Reitti villaltamme linnalle oli noin 300 metriä ja sitä reunustivat oliivi-, päärynä- ja sharonpuut sekä viiniköynnökset.

Olimme majoittuneet kahteen taloon: Villa Fantignanoon ja pienempään juuri remontoituun villaan. Fantignanossa on 7 makuuhuonetta kylpyhuoneineen, yhteinen keittiö, eteistilat, viinikellari ja terassi. Huoneiden sisustukset olivat rustiikkisia: tummaa puuta, punostuoleja, kukkakuoseja, metallisänkyjä... Aamulla kylpyhuoneen seinältä saattoi tuijottaa pikkuinen gekko tai jalan alta paeta sisilisko.

Villan pihapiirissä sijaitsee toinen talo, jossa asuu yksi linnan työntekijöistä ja toisessa päässä on wifi -tila tietokoneen käyttäjille. Pihalla on 10 metriä pitkä uima-allas ja aurinkotuoleja. Sää suosi meitä. Edellisellä viikolla oli alueella ollut rankkasateita, nyt aurinko näyttäytyi joka päivä ja lämpötila nousi jopa 30 asteeseen.

Kävin aamu-uinneilla viitenä päivänä. Vesi ehti yön aikana viilentyä alle 20 asteen, mutta sinne oli mentävä. Luppopäivinä makoilimme aurinkotuoleissa ja lueskelimme kuka mitäkin.
Päivän porotuksen jälkeen vesi oli jo lämpimämpää pulahdella ja viilentää auringon polttamaa nahkaa.


Keräsimme viikon alussa yhteisen ruokakassan, josta ostimme aamupala- ja lounastarvikkeet. Melkein jokainen osallistui vuorollaan jonkun aterian valmistukseen ja kaupassa asiointiin. Käytössämme meillä oli 2 henkilöautoa ja 9 hengen pikkubussi. Päivän toisen aterian kävimme syömässä kuka missäkin: osa golfkentältä palatessa lähikylässä, yhdessä linnan ravintolalla, Firenzen retkellä...

Viinikellari sai nimen "panic room". Siellä oli linnan viinejä sekä lista, johon tuli merkitä ne, jotka oli nauttinut. Aika kätevää! Tosin viinin ostaminen paikallisesta marketista oli 3 kertaa edullisempaa.

Tietenkin maistelimme paikallisia herkkuja: Pecorino -juustoa, oliiveja, oliiviöljyä ja bruchettaa, balsamicoa, ilmakuivattuja kinkkuja, papuja, mahtavia pihvitomaatteja, raakamakkaroita, pestoa ja pastaa.

Oman hauskan lisänsä aamutoimiin toi pressokeitin, jonka käyttöön kokemattomia koulutettiin. Hyväähän se oli, mutta aika homma kolmella keittimellä aamukahvit noin 15 henkilölle... kaasuliedellä!

Ja kun porukkaa on noin paljon, on taivaallista, että huoneistossa on astianpesukone!

Kun aikaisin heräsi (klo 8), ehti  nähdä upean aamu-usvan ja kuulla metsästyksen ääniä. Alueella oli alkanut metsästysaika. Koirat haukkuivat ja juoksivat talon ohitse. Ajoittain rinteillä kajahtelivat aseiden äänet.

Jos taas myöhään valvoi, saattoi ihailla taivaan punertuvaa sävyä ja arvuutella pilvien muotoja. Ohitse lennähtelivät lepakot ja taustalla suorastaan kiljuivat kaskaat. Näimme liikkuessamme myös villisian ja kauriita.

Kaunista, niin Toscanaa. Vielä muutamia kuvia maistiaisiksi. Kerron vielä tuonnempana retkistämme.

Tosi Toscanaa I

Matkailu avartaa ja kasvattaa. Ihana reissuviikko takana. Tähän postaukseen tulevat ensin risut, myöhemmin kertoilen muita juttuja.

Neljäs kertani Italiassa. Nyt osasin jo suhtautua ja katsella sormien lävitse... Kulttuurieroja on ja niitä pitääkin olla. Välillä puski läpi odotellessa ja ihmetellessä luterilainen työmoraali, suomalainen säntillisyys ja tasa-arvoisuus. Toimimme niin eri tavoin. Ihana matka kaikkiaan, mutta kahta en jää kaipaamaan: italialaista liikennekulttuuria ja "palvelua".

Jo ensimmäisellä matkallani Italiaan (tuolloin Rooma) huomasin, että palvelumentaliteetissa on monia eroja suomalaiseen ( ja mm.ruotsalaiseen, sveitsiläiseen ja itävaltalaiseen) tottuneelle. Näin on ollut nyt joka kerralla. Aina et tokikaan saa sitä, mitä luulit tilanneesi, niinkuin nyt "aqua frizzante", se on sitten tälle rouvalle "naturale". Jossain tarjoilija päätti, ettei seurueemme eräs rouva tarvitse alkupalakseen sipulikeittoa eikä myöskään punaviiniä ja jätti tuomatta.


Mennään vähän niin  kuin lärvituntumalla. Naistarjoilija palvelee ensin tiskin liepeillä notkuvat miesasiakkaat ja vasta sitten naisen. Miespuoliset työntekijät eivät voi sietää sitä, etttä nainen antaa hänelle vinkkejä tai suoranaisia ohjeita toiminnan suhteen. Nopeat ja suuret liikkeet ovat näyttäviä, vaikka itse asiassa kovin vähän ehtii tapahtua asiakkaan kannalta. Nyt sentään oli kahviloihin tulleet tiedotuslaput, onko kyseessä self service vai pöytiin tarjoilu. Tuo olisi ollut minulle jo Roomassa tärkeä tieto, niin ei olisi tullut tappelua nuoren tarjoilijakollin kanssa...

Liikenne taas... se kyllä kulkee... hervotonta vauhtia. Olimme reissussa isolla porukalla ja käytössämme oli 9-hengen pikkubussi. Meitä oli 2 merkittyä kuljettajaa, minä toisena, toinen oli mies. Nainen ja iso auto... o-ouuu! Muutama ihmettelevä katse kylillä ja suoranaisesti huulilta luettuna: "Oh my god!" Minäkään en ole tottunut jalkoihin jäämään, eli ajan rivakasti. Jopa niin, että muutamaa seurueestamme pelotti olla kyydissäni pikkuteillä. Hyvin kuitenkin selvittiin.

Tiet ovat turkasen kapeita (mutta kauniita) Italiassa. Usein mutkaisella tiellä vastaan tultiin meidän kaistalla. Välistä mahtui puikkaamaan vielä pari vespaa ja moottoripyörääkin. Kypärän remmit vaan tuulessa heiluivat... Tavoilleni uskollisena ajoin ripeästi hieman nopeusrajoituksien yli ja silti ohi painallettiin kyläteillä reilusti 10 kilometriä tunnissa kovempaa.

Pysäköinti taas on oma lukunsa. Minä kun etsin sopivaa kolosta, johon lotjamme pistäisin, italiatar tuikkasi Fiat Pandansa risteykseen hätävilkut päällä ja käväisi apteekissa. Risteykset kun muutenkin olivat meikäläisittäin ajateltuna hurjan ahtaita ja näkyvyys kulman taakse usein nolla. Mutta kyllä siellä autokanta olikin lommoisempaa kuin meillä Suomessa (myös autoverot ovat toista luokkaa).

Matkustimme kahtena päivänä paikallisjunalla. Ensimmäisellä kerralla aikataulut toimivat ihan vallan mainiosti. Toisena päivänä 40 min myöhässä, kuulutukset vain ja ainoastaan italiaksi. Siinä sovelsimme poikani osaamia espanjan numeroita ja paikallisten kanssamatkustajien elekieltä, että saimme selville, mitä oikein on meneillään. Kun vihdoin pääsimme junaan, se pysähtyi yhtä pysäkkiä aikaisemmin, eli ei Firenzen keskustaan. Junasta löytyi yksi englantia puhuva rouva, joka tulkkasi meille kuulutukset. Joku oli saanut sairaskohtauksen junassa ja nyt odottelivat ambulanssia saapuvaksi. Niin että se 20 min matka kesti reilun tunnin.

Tällä kokemuksella kiteytettynä: mitä pienempi kylä, sitä mukavampi ilmapiiri ja palvelu, muttei kielitaitoa, mitä suurempi city, sitä töykeämpi palvelu ja kielitaitoa. Omituisia yhtälöitä! Tällä kertaa en joutunut sanaharkkaan enkä raivoamaan, minua ei myöskään ryöstetty eikä huijattu, pahaa mieltä ei jäänyt vaan paljon positiivisia kokemuksia.

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 4

Olen kovasti yrittänyt pientä päätäni vaivata sellaisella asialla, että millä ihmeen konsteilla jotkut muotisuunnittelijat ovat saaneet statusasemansa? Mikä niistä tekee niin erikoisia? Campigliossa hintataso oli huikea ja liki kaikki maailman merkit edustettuina.

Madonna di Campiglio on italialaisten näyttäytymispaikka. Keekoilevat siellä pääkadulla myös rikkaat ulkomaalaiset ja julkimotkin. Oli mielenkiintoista istua katukahvilan terassilla (nyt osasin käyttäytyä ja odottaa tarjoilijaa pöydässä!) ja katsella ohi lipuvia, kopsuttelevia, valuvia ihmisiä. Oli käsivarsissa vanhoja piippua polttelevia äijiä ja Vuittonin käsilaukkua, jaloissa hyvin harjatut Uggit ja farkkujen D&G-merkki tarkasti mitoitetun lyhyen talvitakin alapuolella. Ei ollut vaikeaa erottaa ökyrikkaita itänaapureita, ei rinteessä eikä pääkadulla. Lasketteluasuissa oli metalliväriä ja karvaa. Rinneravintolassa yläasemalla otettiin aurinkoa valkohopeisissa lasketteluhaalareissa ja pinkeissä Guzzin bikiniyläosissa. Kenelläkään ei ollut hikikarpaloita otsalla eikä tukka märkänä kypärän alla.

Eräänä iltapäivänä luulin nähneeni hotellimme nurkilla itse Yrjö Klovninkin (George Clooney). Tarkemmin katsottuna mies oli kyllä sharmantisti harmaantunut, hieman pönökämpi, siis ei George, mutta sangen komea mies hänkin.

Afterski on yksi kokoontumisen, mutta myös näyttäytymisen muoto. Italiassa afterski on laimeaa ja hiljaista. Viikon aikana vauhdikkaimman meininkin jälkkäripubissa järjestivät norjalaisturistit. Juomalaulut raikuivat keskiviikkoiltapäivässä ja puisia metrinmittaisia juomalankkuja kannettiin pöytään. Me suomalaiset kokoonnuimme samaan Franz Josefiin vaiteliaammissa (uskokaa tai älkää) tunnelmissa. Kertoiltiin, missä päin Dolomiitteja sitä kukakin oli päivän mittaan hiihtänyt, missä kunnossa rinteet olivat olleet ja kuinka kauan oli vuorilla viihdytty. Melko pro-puhetta. Yhdellä oli korkeus- ja matkamittari ollut päivän taskussa ja sitten laskettiin kulutettuja kilometrejä ja kaloreita, piirreltiin kuviteltuja laskukaaria ja muisteltiin ympyrän säteen kaavoja. Oli pakko saada lisää punaviiniä... Viimeisenä laskupäivänä hieman irroteltiin. Eräs seurueen miehistä kaivoi taskustaan MP3-soittimen ja hampurilaista muistuttavan pienen taskukaiuttimen. Eivät soineet juomalaulut, ei Eppujen Baarikärpästä eikä Hectorin Juodaan viinaa... Mikko Alataloa panivat soimaan. Ei sentään Ihmisen ikävää toisen luo...

Jonkun sortin patikoijan rukous tai
muistutus kuolevaisuudesta.

Todelliset alppihiihtäjät (ja alppioppaat) erottuivat katukuvasta pandamaisesta rusketuksestaan. Kauluksen ja laskettelulasien väliin jää kymmensenttinen kaistale paljasta ihoa, jonka aurinko maalaa kauniin ruskeaksi. Itse asiassa se näyttää ikilialta kalvakkaa hiusrajaa vasten.

Hauskoja muistoja kirjoituksina ja valokuvina sekä himmenevä rusketus jäivät viikosta. Italia-jakso päättyy tähän. Pönötykseen on hyvä lopettaa.

Ps. Ei ne maailman merkit nyt mitään ihmeellisiä ole (Ajatelkaa nyt joku Alma-kassikin. Tylsän mallinen ja sinne sisuksiin takuulla hukkuvat avaimet, nenäliinat, huulipunat, puuterit, kynät, muistilehtiöt, silmätipat, kalenteri, lompakko, irtokolikot, kauppakuitit, kampa...) Ihmiset kuvittelevat olevansa ihmeellisiä kantaessaan niitä ihollaan. Joku on nähnyt siinä kohtaa hyvän markkinaraon...Ihmisenmentävän...

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 1

28.2.2012
"Hotellihuoneen parvekkeella. Viereisen rinteen kuuset hohtavat harmaata vihreyttään. Vastapäätä kohoavat lumihuippuiset vuoret. Olemme solassa, jossa sulava lumi pitää meteliään. Olen puolikuntoinen. Nenäontelot ovat kutisevat ja tirskuttaa. Olen pyöreä ja kunto on huono. Kävelin tänään lasten kanssa kylän ympäri ja vielä reilun tunnin valokuvausreissun. Olen aivan hikinen ja poikki. Pakko laihduttaa!"

Havaintojani lomaviikon tiistailta. Kotisuomeen saavuimme lauantaina 3.päivä ja voin sanoa, että paluulennon nousu ja lasku olivat inhottavia. Lähdin matkaan nuhaisena. Välissä oli pari selkeää päivää ja voimautumisen tunnetta. Perjantaiaamuna alkoi kröhä. Sunnuntaina kävin Mehiläisen päivystyksessä: poskionteluntulehdus, kahdeksan päivän antibioottikuuri ja kolme päivää sairaslomaa. Ennen nukkumaan menoa kuumetta oli 39 astetta, aamulla herätessä (yön hikoiltuani) alilämpöä. Ei siis mikään ihan "jiihaa-fiilis".

Kirjoittelen satunnaisia havaintoja reissulta, Pohjois-Italiasta, italialaisista, ruokailusta, suksimisesta, patikoimisesta... Seuraa siis jatkokertomuksia.

Kun kerran laihduttamisesta aloitin, niin jatketaan ruokailulla. Jestas sitä ruoan määrää, mitä iltaisin tuli sisäänsä ahdettua. Pakkoko oli syödä, voitte kysyä. Viikkoa ennen matkaa mieheni ilmoitti meidät molemmat Keventäjiin. Kiva! Hirrrrveen hyvä ajankohta liittyä laihdutusporukoihin! No se viikko meni hienosti. Tilastointini mukaan vain yhtenä päivänä söin enemmän kuin kulutin. Mutta mitä tapahtui Italiassa?

Matkustaessa pyrin aina kokeilemaan paikallisia ruokalajeja. Edinburghissa söin mm. haggista, joka näytti koiran oksennukselta, mutta maistui hyvältä (jos ei ajatellut, mitä söi), pippurista maksalaatikkoa perunamuusin kera. Niin myös tällä reissulla halusin kokea italialaista keittiötä parhaimmillaan. Karppaajan kauhu, se tiedetään. Onhan kyseessä pastojen ja pizzojen koti! Lisäksi suomalaisittain omituiset ruoka-ajat ja neljän ruokalajin illalliset. Ajattelin, että tämän viikon jälkeen ei hyvä heilu!

Aamupalalla croissanttia pähkinävoilla tai kirsikkamarmeladilla, maitokahvia ja jugurttia. Laskiessa oli pakko puolen päivän aikaan saada lounasta. Kulutus oli sen verran kova niillä rinteillä. Pizzaslaissi, polenta e funghi, pestopastaa.... Lepopäivinä klo 13 jälkeen oli miltei mahdotonta löytää ruokapaikkaa. Kylässä oli yksi pikaruokapaikka ja hakemalla löydetyt kaksi pizzeriaa. Muut menivät siestalle, samoin marketit. Marketit aukesivat 15.30 ja ravintolat vasta klo 19. Kävimme siis testaamassa nuo kaksi avoinna olevaa ravintolaa ja mmmmm.... olihan se herkkua. Italian pizzat ovat huomattavasti suomalaisia yksinkertaisempia, mutta silti niin maukkaita. Suomessa syön yleensä kinkku-aurajuusto-ananas- pizzan. Madonnassa ravintoloiden listalla ei ollut yhtäkään pizzaa, missä olisi ananasta. Torstaina söin pizzan nimeltä Madonnina. Se sisälsi herkkupohjan, tomaattikastikkeen ja mozzarellan lisäksi omanaa ja gorgonzolaa. Aika makunautinto! Suosittelen kokeilemaan.

Meillä oli varattuna puolihoito hotellissa. Illallinen alkoi klo 19.30. Suomen aikaa siis 20.30 eli "törkeen myöhään"! Salaattipöytä notkui herkkuja: rucolaa, pinaattia, artisokan sydämiä, tomaattia, maissia, marinoituja paprikasuikaleita, kutunjuustoa.... Ja kun tulit täyden salaattilautasen kanssa paikallesi, siellä nökötti antipasto: pizzapala, kinkkulautanen, lehtitaikinakieppi täytettynä katkaravuilla tai sienillä. Kauhistutti jo tuossa vaiheessa, että mitenkähän ämmän käy!

Varsinaiset ruoat valittiin aina edellisenä iltana listalta 3-4 vaihtoehdosta. Primi piatti oli yleensä joku keitto, munaruoka tai pastaruoka: lasagnea, pestopastaa, tomaattipastaa, pastaa sienillä. Ne pastat olivat herkullisia... myös hirvittävän täyttäviä. Kun hiilaripommi oli ahdettu pötsiin tuli secondi piatti. Söin parina päivänä kalaa (poika kokeili mm. sinihaita, joka haisi kamalalle, muttei maistunut niin pahalle). Muutaman illan secondi yllätti. Suomessa on totuttu siihen, että tomaatti-mozzarella-salaatti tai ilmakuivattu kinkku hunajamelonilla on alkuruoka. Nyt eteeni lävähti lautasellinen parmankinkkua, jonka alle oli piilotettu puolikas meloni viipaleina.

Viimeisenä vaan ei ollenkaan turhimpana dolce, jälkiruoka. Jäätelöä, tiramisua, pannacottaa, jäätelö- tai suklaakakkua, struudelia, hedelmäsalaattia...

Ai että laihduinko? No en taatusti. Vaaka näytti kamalat 4 kiloa viikon plussana. Tein kyllä kokeen ja merkkasin muistinvaraisesti loman ensimmäisen laskettelupäivän ruokailut ja urheilut. Keventäjät väitti, että jäin noin 400 KCal vajeelle päivän suosituksesta. Ja pah, sanon minä! En usko. Kirjasin jopa juomani viinitkin...

Kunhan järkytykseltäni ja pahimmalta taudilta toivun, jatkan muista aiheista!