torstai 25. elokuuta 2011

Tosi munakkaat kengät

Voiko naisten kengistä sanoa, että niissä on munaa? Tänään nimittäin ostin sellaiset. Olin käynyt niitä jo hipelöimässä ja koekävelemässä reilu viikko aiemmin. Tänään ne vaativat päästä mukaani, meille kotiin, minun jalkaani, ulkoilemaan.

Sehän on jo todettu, että liha on heikko, mutta että se henki... vielä heikompi (kun kengistä on kyse). Tämä on minun turhamaisuuteni. Pitkään aikaan en olekaan mennyt jalkineista näin sekaisin.

Olin menossa Vanajaveden opiston opettajakokoukseen. Vaihdoin autossa mokkaiset inkkarinilkkurit näihin kaunistuksiin. Voi miten ryhdikäs olo minulla olikaan, kun nousin auton istuimelta. Tältäkö 175 senttisestä naisesta tuntuu? Tältäkö maailma näyttää tämän verran ylempää katseltuna? Wau! Tuli pygmille pituutta heti!

Hieman oli kyllä epäakateeminen olo siellä toisten opettajien joukossa. Mutta minähän olenkin vain tuntiopettaja, joten sallittakoon minulle osa-aikakotkotukseni! Nyt vaan toivotaan pitkää kuivaa syksyä ja paljon kelejä, joissa voin sipsutella (nimenomaan, noilla ei kohloteta) korkkipohjakorkkareissani. Ja toivotaan myös pitkiä terveitä syyspäiviä, että en taita nilkkojani tai nyrjäytä polveani näillä ah, niin ihanilla Hämeenlinnan mukulakivikaduilla. Jos tällaisen diilin saisin, kiitos, jooko?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti