Tosi kirjoittajakurssilainen

Olen ihmeissäni! Olen viettänyt kaksi pitkää päivää ja yhden puolikkaan Verkatehtaalla Kirjan aika-festivaalilla. Luulisi, että olisin totaalisen nuupahtanut, mutta ei. Energiaa on vaikka kylälle jakaa. Ohjelmaan on kuulunut kirjoittajakoulutusta, kirjojen ostelua (vaikka otinkin tarkoituksella liian pienen kassin mukaan, ettei mahtuisi) ja istuntoja.  Kirjoitan istuntojen herättämistä tunnekuohuista myöhemmin. Vielä olen liian tohkeissani. Täytyy varmistaa siis turvallinen perääntymistie, eikä kirjoittaa heti. Sitä paitsi, olen niin ällistynyt, etten vielä pystyisi mielikuviani lukijoille kuvaamaan. Tai pystyisin: haltioituminen Haavistosta, suu auki, hihitystä, bravo, iso kysymysmerkki pään päällä, sihinää, ärtymys ja rumaa tekstiä paperille, tekee mieli lähteä kävelemään... Seuraavana yönä kotisohvalla istui Pentti Linkola. Tuliko tolkkua?

Jaan teille tässä yhden hengen tuotokseni, joka syntyi Tuomisen Taijan pajassa.

Perseidit tramboliinilla                                              


Tähdenlennon tiellä, Eput ja autoradio. Suljin ystäväni auton oven ja kävelin pihan poikki. Selkeä yö. Istahdin kotiportaille ja hengitin lempeää pimeyttä elokuun yöstä. Katulamput olivat sammuneet. Mieli harhaili Vigon öihin.


Päästin koiran ulos. Ohimennen se nuuhkaisi lahjettani ja katosi punaherukkapuskiin. Kävelin paljain jaloin kostealla nurmikolla. "Varo, puutarhani on sirpaleita täynnä!" Vasemmasta silmäkulmasta tajuntaani tunkeutui valon välähdys. Tähdenlento! Olin kuullut komeettaparvesta aamuradiossa! Nopeita kiitoja, hitaita, toiveille armollisempia.

Perseid. Ursa.fi

Kehuskelin edellisillan tähdenlentohavaintojani. Kahdeksan! Mies ei uskonut. Ei ollut koskaan kuullutkaan Perseideistä. Katseli kuitenkin ikkunasta ja alkoi potea äkillistä kuuhulluutta. "Nyt kaikki, koko perhe ulos katsomaan kuuta!" Teinien vastarintaa. Koira oli jo menossa.


Nojailimme kotipihan betoniaitaan ja tuijotimme syvänteitä ja vuoria. Mies oli ärsyyntynyt, koska lapset eivät totelleet. Yritin uudelleen, ehdotin tähdenlentojen bongailua.


Ensin minä ja mies tramboliinilla selällään. Minun pääni hänen vatsansa päällä. Hänellä oli nälkä. Minua nauratti kamala pulina, nauruni tarttui, hänen vatsansa hytkyi, ääntä ei kuulunut, näkökenttäni sumeni. Sitten tuli tytär. Tuli tyynyn ja fleecehuovan kanssa ja asettui isänsä kainaloon. Poika tuli parin minuutin päästä mukanaan makuupussi ja pipo. Oli tosissaan. Hain kodasta vielä muutaman viltin ja asetuimme myttyyn keskelle nelimetristä tramboliinia. Koordinaattina Pohjantähti: "Nyt, tuosta isosta vaaksa vasemmalle, menee ylöspäin."


Äkillinen valojuova pisteestä pisteeseen. Hitaasti etenevä vauhtiaan kiihdyttävä lento. Lepakko, toinen, kolmas, peitto korviin.


Katsoin meitä tähdistä käsin. Ihmismytty, jollain kohtaa toisiinsa sidoksissa. Yhteinen lämpö. Ei tarvittu toiveita.


  http://www.youtube.com/watch?v=3aSyGx0OLp4