Perjantai-ilta taidenäyttelyn avajaisissa. Ystäväni oli leikannut tuhansia muovipusseja, purkanut kiukkuaan niitä kohtaan ja virkannut kuteista kauniita ja hauskoja esineitä: takki, istuintyyny, jurtta, lampunvarjostin, seinäkukkasia, Fukushiman auringon ja meduusoja. Taidetta, jota sai hiplata, jonka sisälle voi mennä, päälle istua, osallistua yhteiöllisyyteen tekemällä muutaman virkatun lapun.Taidenäyttelyn nimi inspiroi minua runoilemaan. Muotona, kuinkas muuten, pantoum. Annettuani sen Satulle hänpä pyysikin lukemaan runon avajaisissa oman avauksensa jälkeen. Kunnia.
Jäljet, jotka jätämme
Jäljet, jotka jätämme:
askeleet rantahiekassa,
rutistettu tupakka-aski tien poskessa.
Kuinka puhdas on omatuntosi?
Askeleet rantahiekassa
laineen ylittää.
Kuinka puhdas on omatuntosi?
Kuin aaltojen jättämä vaahto?
Laineen ylittää
lentokoneen taivasvetoketju,
kuin aaltojen jättämä vaahto.
Varpaat hiekassa, pää pilvissä.
Lentokoneen taivasvetoketju.Rutistettu tupakka-aski tien poskessa.
Varpaat hiekassa, pää pilvissä.
Jäljet, jotka jätämme.
Niin, millaisia jälkiä jätämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti