Tosi luottamusta herättävä asiantuntija?

Pääsin Onnismaan Ohjaus- ja neuvontatyö -kirjan loppuun. Pysähdyin pohtimaan luottamusta ja asiantuntijuutta, joista hän kirjansa loppuosassa puhuu.

"Arkielämän turvallisuus perustuu luottamukseen. - - Ihmiset ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistensa ja myös poissa olevien toisten kanssa, eikä usein ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa eri alojen tuntemattomiin asiantuntijoihin." s.152

Niinpä... Mitkä ovat ne asiat, joiden varassa voit uskoa luottavasi toiseen asiantuntijan roolissa vaikuttavaan henkilöön? Onnismaa sanoo, että usein ihminen voi valita, luottaako vai ei. Mitkä ovat siis itse kullakin ne kriteerit, joiden pohjalta luottaa? Onko se asiantuntijan puhe, josta kuuluu erehtymättömyys vai hänen avoin asenteensa kertoessaan asiasta? Teetkö luottamusta vaativia valintoja intuition avulla, puhuuko intuitiosi sinulle? Asiaan vaikuttanee myös se, kuinka paljon itse asiasta tietää etukäteen.

Minä en luota lipeviin ihmisiin, enkä heihin, jotka puhuvat pariskuntana liikkeellä ollessamme vain miehelleni (esim. autokauppa on siitä hyvä esimerkki). En luota myöskään "asiantuntijaan", joka ei vastaa kysymyksiini: joko jaarittelee ympäripyöreitä asian ympäriltä tai sivuuttaa sen kokonaan. Luottamusta herättää asiantuntija, joka reilusti sanoo asian negatiivisiakin puolia tai tunnustaa, jos ei jotain kohtaa asiasta tiedä, mutta lupaa selvittää (ja sitten vielä tuo selvitys tavoittaa minut vaikka viikonkin päästä).

"Ilman minkäänlaista luottamusta, maailman näyttäytyessä täysin arvaamattomana, olisi kuitenkin mahdotonta nousta aamuisin sängystä. Tällaisessa maailmassa ei voisi edes puolustautua tai osoittaa epäluottamusta." s. 152

Asiantuntija on usein neuvovassa ja ohjaavassa asemassa. Apua tarvitseva voi olla hakemassa uutta suuntaa elämäänsä, ostamassa uutta pesukonetta tai hankkimassa lapselleen hoitopaikkaa. Ohjauksessa ja neuvonnassa asiantuntija liikkuu herkällä, ihmisten elämään vaikuttavien päätösten alueella. Sitä saattaa asiantuntijana huomaamattaan puuttua ihmisen sellaiselle elämän alueelle, jolla on suuriakin seuraamuksia. s.161 Saatetaan antaa ohjeita asioihin, joihin apua hakeva ihminen ei ole edes apua pyytänyt. Luottamusta herättääkin asiantuntija, joka malttaa kuunnella ja oikeasti kuulla, mihin asiaan toinen neuvoja kaipaa, mitä hän haluaa tietää. "Kuunteleminen on rakkauden tärkein muoto." s.87

Asiantuntijuuden tulisi mielestäni olla tasavertaisuutta. Se voi olla coatchingia eli valmennusta, tutorointia eli neuvontaa ja tukemista tai mentorointia eli vanhemman / kokeneemman saman alan ammattilaisen kanssa tehtävää ajatustyötä ja suunnittelua. Asiantuntijuus on myös oman elämän hallintaa ja siihen luottamista. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija. Jokainen tekee päätöksensä sillä hetkellä olevan parhaan tietonsa pohjalta. Tulevaahan ei voi tietää.

On siis luotettava menneeseen, sen tuomiin kokemuksiin ja viisauteen, omaan asiantuntijuuteen ja toimittava omien arvojensa mukaisesti. Kaoottisuus ja arvottomuus luovat epäluottamusta ja katastrofeja (eri mittakaavoissa). Theodor Adorno on sanonut, että uudelleen muistaminen (=historiansa tunteminen, arvojen ja luottamuksen pohtiminen) voisi merkitä sitä, ettei Auschwitz enää toistuisi, ettei barbariaan enää sorruttaisi. Jos historia (oli se sitten maailman tai henkilökohtaista historiaa) unohtuu, yksilöt ja yhteisöt saattavat toistaa entiset virheet tiedostamatta ja jopa pakonomaisesti. s.166

Tosi kananlihalla

Tv:ssä pauhaa Tähdet Tähdet. Olen kananlihalla! Diandra on tovi sitten vetäissyt oman operettiesityksensä Iloisesta leskestä. Herrrrrran jestas, mikä ääni tuolla nuorella naisella on! Ja nyt laulaa Vicky Rosti. Huiiiii!

Minulle kananlihalle meno on takuuvarma merkki hyvästä esityksestä. Olen aina reagoinut hyvään musiikkiin "broilerina". Diandra sai karvani pystyyn jo Idolsien karsinnassa, samoin Hanna Pakarinen ja Ari Koivunen Pianoman versiollaan.

Karaokea kummitätini kanssa isän syntymäpäivillä
(huomaa hämmentävä sukunäkö)

Ja heittäytymiskyky, itsensä likoon pistäminen, ettei ota itseään liian tosissaan... Mikä upea ominaisuus!

Olin perjantai-iltana ystävättäreni luona laulamassa karaokea. Kananliha-efekti ei tullut omasta laulusuorituksesta...

Jatkan täältä  karvat pystyssä tuonnempana. Ei mulla nyt muuta... Oli vaan pakko kirjoittaa tuo.

Tosi kommunikaation pyörteissä

Kurkon mielestä kirja oli boooooooring...

Eilen luin Onnismaan kirjaa Ohjaus- ja neuvontatyö. Sukelsin kommunikaation upottavaan maailmaan. Kirjain - - tavu - - sana - - lause - - kappale - - Kieli, ihmisen kommunikaation perusyksikkö. Perusasiasta on tullut ajan myötä yksi tutkituimmista asioista ja se on monimutkaistunut monitahoiseksi käsitejärjestelmäksi.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ihmisten välillä oikeasti tapahtuu. Siksi kai uravalintanikin. Tähän postaukseen kokosin itseeni kolahtaneita otteita kommunikaatiosta ja asioista sen liepeiltä Onnismaalta.

"Hyvä kommunikaatio tekee ihmiselle hyvää. Voidaan ajatella, että sanat ovat kuin käsiä, joilla voi koskettaa toisia, ja samalla myös puhuja tulee kosketetuksi." (Onnismaa, s. 45)

"Totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään." Mihail Bahtin (Onnismaa, s.44)

"Yhteys toiseen on läheisyyttä, kasvokkain oloa ja yhteisöllisyyttä, ei niinkään tietoa. Kasvojen kohtaaminen ja toista kohti kurottuminen on sosiaalisuutta. - - Olen vastuussa toisesta heti, kun hän katsoo minua, ilman että edes otan vastuun hänestä." Emmanuel Levinas (Onnismaa, s.43)

Metafora Kreikan kantasanana tarkoittaa yli kantamista. Aristoteles sanoi: "Metafora syntyy, kun asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle." (Onnismaa, s.58)

Jäimme yhdessä asioita mietiskelemään...

"Ei pidä vahingoittaa ketään vaan pikemminkin auttaa kaikkia mahdollisuuksien mukaan." Arthur Schopenhauer (Onnismaa, s.103)

Olen sivulla 120. Helmiä on siis vielä tulossa...

Tosi "Anderssonit"

Olen ohjannut kirjoittajaryhmiä jo kohta 20 vuoden ajan. Terapeuttista kirjoittamista. Voimauttavaa kirjoittamista. Muistelukirjoittamista. Ohjaajana pyrin pysymään ajan tasalla siitä, mitä kirjoittamiskentällä tapahtuu ja miltä harjoitusten tekeminen tuntuu.

Eilen, voimauttavan kirjoittamisen ryhmässäni Wanhat Viisaat (jatkokurssi Viisas kynälle), kurssilaiset listasivat omia omituisuuksiaan, hullunkurisia tapoja ja asioita elämässään. Näitä jatkojalostettiin tekemällä "Anderssonit".

http://www.electricverses.net/sakeet.php?poet=30&poem=666&language=1

Andersson pitää pirunmoista meteliä
Andersson ei osaa edes seistä selkä suorana
Anderssonista tuskin tulee yleensä yhtään mitään
Andersson on pelkuri
Andersson saisi saatana ruveta ajattelemaan ennen kuin on liian myöhäistä
Andersson tutisee kuin hyytelö
Andersson juo liian paljon
Anderssonin ei pitäisi tupakoida unissaan
Anderssonhan on itse asiassa rokulissa ison osan vuotta
Anderssonin pitäisi miettiä ja punnita yhtä ja toista
Anderssonin ei pitäisi matkusta Mallorcalle nyt kun vanha äiti
         makaa perkele henkitoreissaan
Andersson syö kuin sikapossu
Andersson on lihava
Anderssonin pitäisi mieluummin soittaa klarinettia
Anderssonin ei pidä kuvitella itselleen mitään olemattomia oikeuksia
Andersson näpit irti
Anderssonin pitäisi liittyä ammattiyhdistykseen eikä istua
            vittu siinä parkumassa
Anderssonin ei pitäisi haaveilla niin paljon
Anderssonin pitäisi tietää että intiimihygieniasta tulee huolehtia
          myös Anderssonin itsensä takia
Andersson ei ole kovin korea näky
Anderssonin pitäisi tietää ettei Andersson ole Anderssonin oma asia
Andersson voisi ottaa huomioon että tehty on tehty eikä sitä
          saa tekemättömäksi helvetti soikoon
Anderssonin pitäisi tajuta ettei sitä noin vain voi lojua siinä
          kuin mikäkin raato ja nauttia
Andersson on alkanut hyppiä silmille viime aikoina jos suoraan sanotaan
Andersson lopettaa kieroonkatsomisen
Andersson ei tule sitten valittamaan ettei Anderssonia ole hyvissä
    ajoin informoitu Anderssonin tilanteesta
Andersson lakkaa viheltämästä taikka jumalauta
Andersson muistaa ottaa lääkkeensä tai muuten Andersson kuolee
           se kai tuli selväksi
Andersson missä hemmetissä se Andersson luuhaa
Ei kai Andersson ole voinut…
Anderssonin ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon suoraan
Andersson olisi voinut edes sulkea ikkunan perässään

Runo on Claes Anderssonin itsestään kirjoittama. Se kuvaa miehen loistavaa kykyä nauraa itselleen. Tätä tavoittelimme mekin ja kyllä siinä onnistuttiinkin. Nauru raikasi ja opimme jokaisesta jotain uutta. Olen tehnyt harjoituksen ensimmäisen kerran noin 13 vuotta sitten ja nyt ajattelin tehdä sen kolmatta kertaa, livenä suoraan tähän:

Niemiskä voisi lopettaa kynsinauhojen pureskelun.
Niemiskälle voisi asentaa airbagit takapuoleen jatkuvien kaatuilujen varalle.
Niemiskä voisi nukkua halkoliiterissä, koska hän vetelee niin äänekkäästi hirsiä.
Niemiskälle oli ihan oikein, että sai vasempaan kyynärpäähänsä niveltulehduksen liiallisesta tekstiviesteilystä.
Niemiskä voisi kailottaa vähän hiljempaa.
Niemiskä luulee, että hänellä on korkeampi yhteys koiraansa.
Niemiskän on turha kuvitella suuria omasta golfurastaan. Sauvakävely olisi enemmän hänen lajinsa. Tai kung fu.
Niemiskä ei ole enää mikään tyttönen. Se Niemiskän olisi hyvä muistaa.
Niemiskä on suklaan ahmimisen mestari ja sitten se ihmettelee, miksei se laihdu!
Niemiskän keittiö ei hänen ruoanlaittotaidoillaan ole koekeittiö, vaikka hän niin itsepintaisesti luulee. 
Niemiskän ei pitäisi provosoitua Niemisen puheista.
Niemiskä voisi lopettaa tietojen hankkimisen poikansa puolesta.
Niemiskä on karjalaisnaiseksi uskomattoman hidas, mikäli Niemistä on uskominen.
Niemiskä voisi opetella juomaan kahvinsa kuten tavalliset ihmiset. Ilman vaniljasokeria.
Niemiskän tulisi elää niinkuin opettaa, hitto vie!
Niemiskä ei voi vaan mennä ja hypätä aidan yli.
Niemiskällä on sairaalloinen tarve tuottaa koko ajan jonkinlaista ääntä.
Niemiskä saa luvan alkaa uskoa, etteivät kaikki iloitse hänen kanssaan ja sirkuttaa pienemmällä volyymillä asioistaan.
Niemiskä opiskelee pienesti englantia. Se ei tarkoita sitä, että hän osaa englantia.
Niemiskä saattaa osata laulaa karaokessa puoli laulua nuotilleen, mutta se ei tee hänestä iskelmätähteä.
Niemiskä nukahtaa milloin ja missä vain ja yleensä ennen kuin pää koskettaa tyynyä. 
Niemiskä jättää nyt ostamatta ne kahdennetsadannet kengät...

Tällaista tänään :D

Tosi halonhakkaajatar

Olen kahden viime päivän aikana löytänyt kehostani lihaksia, joiden olemassa olosta en tiennyt mitään! Selkää, reisiä, vatsalihaksia ja ennen kaikkea käsivarsiani kolottaa. Olen hakannut koivupöllejä haloiksi kahtena iltana peräkkäin. Meillä nimittäin kaadettiin noin kuukausi sitten yhteensä 10 koivua...

Pihatöissä ja niiden viehättävyydessä on minulle hurjasti eroja. Yleensä kaikissa hommissa tulee hiki, mutta se, että tulee hyvä hiki, riippuu tehtävästä. Lumen luonnista tulee paha hiki, puutarhan hoidosta hyvä. Haravointi on siinä ja siinä, halon hakkuu on pihahommia ihan huippupäästä.

Pääsin tänään flow-tilaan. En malttanut lopettaa vaan kaivelin isojen rungon pätkien alta pienempiä kappaleita ja pätkin haloiksi. Ote, kirves pään päälle ja PAM! Välillä hiki valui silmälasien alle ja linssit huurustuivat. Eilen oli parempi suuntima. Tänään ohuemmat oksan pätkät lentelivä vähän sinne tänne kirveen osuessa aivan laitaan.

Olin lajitellut puut niiden koon mukaan ja seulonut minun voimillani halottavat omaan kasaansa. Tiesin saavani halki ohuimmat, mutten uskonut, että saan pätkittyä yli 25 senttiä halkaisijaltaan olevia runkoja. Kun ohuimmat rungon osat oli pantu kappaleiksi, siirryin ahneuksissani tukevampiin ja tukevampiin ja... Hankalimpia olivat kovasti oksaiset rungot.

Itämaisissa itsepuolustuslajeissa korostetaan mielen merkitystä liikkeissä, iskuissa ja potkuissa. Tähtää läpi! Kirves pään päällä kuvittelin, kuinka se solahtaa paksumpien runkojen läpi. Siirryin paksumpiin ja paksumpiin tukkeihin. Uskoin vakaasti, että puu antaa periksi ja halkeaa iskuni alla.

Lopulta kohtasin vahvempani, paksuimman tukin. Loput hoitakoot mies ja klapikone. Fyysinen työn teko jätti kuitenkin jälkensä mieleen. Olo on ollut raukea ja kiireetön. Tältäkö on tuntunut entisajan ihmisistä, kun päivätyö on saatu päätökseen ja on aika sisätilan puhdetöille?

Tosi parantavaa

Harmittelin koko sunnuntaipäivän peiton mutkassa kirjan tai läppärin takana, että pitäisi lähteä ulos. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tuuli. En saanut kammetuksi itseäni ulkoilumoodiin.

Ihminen on kummallinen kapistus. Tietää kyllä, miten hyvää tekevää ulkoilmassa vaeltelu on, mutta toimii vastoin kokemustaan. Koko viikon olin ollut väsynyt, haukotellut jopa epäkohteliaasti (kun en voinut mitään) puhelimessa ja kaupan tiskillä. Vaan tiistaista kehkeytyi toisenlainen päivä.

Nyt opintovapaalla olemme sopineet ystävättäreni kanssa YYA-päiviksi tiistait. Ystäväni työskentelee kotona, joten molemmille sopii kimppautua. Oikeasti teemme töitä samassa huoneessa, tahoillamme, pöydän molemmin puolin tietokoneet auki, minun oppikirjani ja hänen korutarvikkeensa levällään. Tiistait aloitamme aamulenkillä koirapoikani kanssa. Nyt päätimme lähteä Aulangon metsiin. Mukana olivat myös kamerat.

Kameroiden kanssa vaelteluun sopii juuri tuollainen mäkinen maasto. Tulee puuskutettavaa, vaikka etenemisvauhti ei olekaan kovin luja. Siellä menimme tuija-puistossa, karhuluolalla, näkötornilla, Joutsenlammella ja Onnentemppelillä.

Kameroiden kanssa kävellessä tulee ympäristöään katsottua aivan eri tavalla kuin normaalilla
koiralenkillä. Sitä huomaa kauniit oksan käänteet, jääriitteen lätäkössä, pahkan puussa, upean limenvihreän värin vanhan koivun rungossa, valon ja varjot.

Kaksi tuntia raitista ilmaa ja johan oli kaamea nälkä. Tiistaille kuuluu keittolounas. Sitä siis heti talolle päästyä. Mieli oli kirkastunut ja suorastaan raivoisan energinen. Opetuksen tuntisuunnitelmien kirjoittaminen jatkui pitkälle iltaan.








Niin parantavaa kaikin tavoin!

Tosi aurinkoisen kevätpäivän puuhaa

Yöllä on ollut pakkasta. Verhot auki vetäessäni näin, miten asfaltti vielä kiilsi. Ei kiillä enää. Aurinko on sulattanut sen mustaksi.

Istun keittiönpöydän ääressä ja juon vaniljalatteani. Olen juuri kirjoittanut postikortin ystävättärelleni Madridiin. Katse harhautuu ulos. Tekee hyvää tarkan tuijottelun vastapainoksi katsella kaukaisuuteen. Silmä lepää.

Kuva Voimauttavan valokuvan
oppilastöiden näyttelystä 2012

Äiti, poika ja 2 kameraa

Naapuritalon ulko-ovi aukeaa ja viisivuotias poika tulee ulos haalarissaan. Hän pääsee portailta muutaman askeleen, kunnes pysähtyy tuijottamaan maata. Minä pysähdyn tuijottamaan poikaa. Taianomainen hetki. Hän tietää, mitä tuijottaa, minä en. Odotan. Poika heilauttaa kättään... taivuttaa päätään oikealle sivulle. Jalka nousee ja pysyy ilmassa pari sekuntia. Sitten se tömähtää maahan ja poika jatkaa tuijotustaan. Hyppy! Pyörähdys ympäri mahdollisimman nopeasti ja katse takaisin maahan. Silloin tajuan, että pojalla on menossa varjotanssi!

Katselen edelleen salaa, miten poika tutkii varjonsa liikkeitä. Näen sieluni silmin ajatuskuplan hänen päänsä päällä: "Ehtiiköhän varjo perässä, jos pyörin oikein nopeasti? Olenpa pitkä!" Hän kiertää pihassa olevan auton ja pysähtyy ihmettelemään varjoaan auton etuovessa. Auton varjon takaa ilmestyy jälleen oma tuttu, lihallista minää pidempi varjo. Poika tekee muutaman edestakaisen liikkeen.

Ovi aukeaa jälleen. Taika katoaa. Äiti astuu ulos ja komentaa pojan autoon. Jään tuijottamaan tyhjää pihaa ja päätän, että tänään seuraan omaa varjoani.

Tosi skräppääjä

Olen jo blogissani hehkuttanut viime vuoden puolella postcrossingin ihanuutta ja hauskuutta. Ihanaa se on edelleen. On valtavan jännittävää mennä päivittäin postilaatikolle. Koskaan ei tiedä, mistä päin maailmaa kortteja tipahtelee. Tänään tuli kortti sekasortoisesta Ukrainasta. Elämä jatkuu sielläkin <3 On ollut liikuttavaa lukea rekisteröinti-ilmoitusten tunnelmia sieltä. Ihmiset haluavat uskoa hyvään tulevaisuuteen. Sellainen heille toivottavasti koittaa pian!

Olen oppinut jo nyt puolessa vuodessa postikortteilua harrastaneena aivan valtavasti maailmastamme, Tellusta tallaavista ihmisistä ja eri kulttuureista. Postcrossingin avulla tulee pidettyä myös yllä englannin kielen taitoa. Sivustolle (postcrossing.com) jokainen harrastaja tekee oman profiilinsa. Jollakin on siellä näköiskuva, toisilla jonkin itselle tärkeän asian symboli. Harrastaja saa profiilissaan kertoa, jos haluaa jotain tietyn teeman kortteja. Jotkut ovat hyvinkin tarkkoja siitä, millaisia kortteja haluaa ja myös millaisia EI todellakaan halua. Osalla lukee hyvin selkein näppäimen jäljin, että EI OMATEKOISIA kortteja!

Kuitenkin viime viikkoina eteeni on sattunut profiileja, joissa nimenomaan toivotaan itse tehtyjä kortteja. Niinpä istahdin ensin olohuoneen lattialle ja leikkelin kaikki joutavat aikakauslehdet uusiokäyttöön. Kaivelin myös viimeiksi joulua ennen käytössä olleen askarteluboxini esiin ja aloin skäpätä! Pääsin flow-tilaan: aika kului siivillä, peffa puutui istuessani kolme tuntia putkeen keittiön pöydän ääressä, silmät väsyivät tihrustuksesta ja sormet olivat liimasta tahmeat. Mieli oli levännyt ja hyvä!

Käsillä tekemisestä tulee hukean hyvä olo. Vielä huikeampi on tunne, kun kirjoitan itse tehdyn kortin takapuolelle osoitteen Japaniin, Malesiaan, Hollantiin, ja tiedän, että joku siellä jossain tulee sen saamaan ja kirjoittaa minulle rekisteröinnin yhteydessä muutaman lauseen kiitokseksi.

Juu... Olen hurahtanut! Ja onnellinen!

Tosi mestarillista

Ostin paikallisesta terveystuotekaupasta detox-teetä. Tiedättehän, sellaista elimistöä puhdistavaa, usein pahanmakuista ja lumeena toimivaa :D Tämä kuitenkin maistuu hyvälle, lakritsiuutteelle, ja tuntuu juoksettavan vessassakin ihan kiitettävästi...

Ryystettyäni teetä kolme päivää huomasin, että teepussin piuhan päässä olevassa lapussa on mietelause! Ihanaa! Uusi vieläkin henkisempi syy hankkia toinen paketti, kun tämä loppuu. 

"We came here to serve each other."

"Gratitude leads to love."

"Act with an attitude of gratitude."

Nuo helmet päätyivät kalenterini väliin muistuttajiksi. Mutta tänä aamuna avasin teepussin, jonka mietelauseeseen en voinutkaan yhtyä: "Perfection is not harming anybody." EI EI EI, en allekirjoita. Tutkitaanpa hieman tarkempaa.

Perfection voi suomeksi käännettynä tarkoittaa mm. mestarillisuutta tai täydellisyyttä. Puhuttaessa mestarillisuudesta voin mietelauseen hyväksyä. Mestarillisuuden ei pitäisi vahingoittaa ketään, olla keneltäkään toiselta pois. Kuitenkin se aiheuttaa joissakin ihmisissä kateusreaktion ja on sitä kautta  haitallista. Ilman mestarillisia ihmisiä maailma ei mene eteenpäin, olipa ala sitten mikä hyvänsä (betonirakentaminen, sairaanhoito, viemärikanavien suunnittelu, opetustyö, filosofia...) Mutta jos lauseen perfection katsotaan täydellisyydeksi, muuttuu sen sisältö minun päässäni myrkylliseksi.

"Kun mikään ei riitä, miten saamme tämän kestämään..." Niinpä. Miten saamme päämme ja jaksamisemme, parisuhteemme, työuramme, lapsemme kestämään? Yhdistän perfection -sanan täydellisyyden tavoitteluun, vaativuuteen. Se on kamalan raskasta kantajalleen, mutta myös lähiympäristölle. Tiedän ihmisiä, jotka sanovat olevansa vaativia vain omaa toimintaansa kohtaan. Okei. MUTTA, sepä heijastuukin esim. työyhteisössä kaikkien toimintaan. Toisten suoritukset saattavat tuntua "vajaasuoritetuilta" ja niitä pitää vähän korjailla tai hioa. Ja miltähän mahtaa tästä toisesta tuntuakaan? Perfektionisti saattaa ladella aivan uskomattomia laatuvaatimuksia työlle. Rima on niin korkealla, ettei siihen yllä kuin vain nuo edellä mainitut mestarilliset ihmiset. 

Perfektionismi kasvatuksessa saattaa siirtää piirrettä hyvinkin haitallisesti eteenpäin. Uskon puute omiin kykyihin, arkuus tehdä valintoja oman elämän suhteen, koska kaiken tietävä vanhempi tietää kuitenkin paremmin. Tai sitten tulee vastareaktio, "kun en kelpaa tällaisena, on aivan sama, mitä teen". Samaa ilmiötä on havaittavissa parisuhteissa, joista toinen osapuoli on nk. vahva yksilö. Perfektionisti puolisona ei anna tilaa, ei suostu kuulemaan muunlaisia vaihtoehtoja kuin omansa, suhtautuu väheksyvästi puolisoonsa... Onko perfektionismi muka vahvuutta? Mielestäni ei. (Ja tästä aiheesta voisikin sitten kirjoittaa piiiiiiiitkät tarinat!)

Kun itse uuvahdin vuonna 1999, kaiken ahdistuksen, surun ja hädän alta kuoriutui vaativuus itseä kohtaan, perfektionistiset taipumukseni. Ensin toipumaan lähtiessä sitä syyttää kaikkia itsen ulkopuolelta. Vanhemmat saavat osansa etunenässä, sitten tulevat ikävät ihmiset elämän varrelta, ehkä puoliso ja vaikeassa iässä olevat lapset... Mutta loppujen lopuksi se ongelmien ydin olen ihan minä itse! Minun suhtautumiseni maailmaan ja toimintaan! Minun epävarmuuteni kelpaavuudestani ja riittävyydestäni!

Siis, täydellisyys todellakin aiheuttaa harmia! Pyrkimys täydellisyyteen vie elämältä riemun, vahinkojen tuomat mahdollisuudet, välittämisen tunteen ihmissuhteista, kun sitä vaan suorittaa. Ajatelkaa nyt: Omatekemässä ruuassa olisi aina parantamisen varaa, omat valokuvat näyttäisivät aina kamalilta, oma kroppa ei kelpaisi ollenkaan, mies pukeutuisi aina väärin, lapsen koulunumerot olisivat liian huonoja elleivät olisi kymppejä, ASIAT VOISIVAT OLLA AINA PIKKASEN PAREMMIN! Kaikkea ei voi hallita kukaan koskaan täydellisesti. Olenkin tullut siihen tulokseen, että "Parempi olla vähän sinne päin kuin juuri näin!"

Tosi usvassa

Terkkuja Ylläkseltä! Viikko vierähti tunturissa niin että hujahti. Lapissa on varmaan jonkinmoinen oma ajankulkunsa... Viikko 9 oli täällä teinien hiihtoloma-aika, ja mukana oli oman nuoren neidon lisäksi kaksi hänen ystäväänsä. Riemukkaita tyttöjä!

Tunturissa aina tuulee! Kuten tiedätte, Ylläs on Suomen suurimpia huippuja siellä jos missä tuulee. Tuulen lisäksi tunturin päälle oli laskeutunut usvahattara. (Kuva ei ole mustavalkoinen, vaikka luulla voisi...) Perheemme tykkää laskettelusta. Kuudesta kokonaisesta Lappi-päivästämme kolmena paistoi aurinko ja rinteessä oli edes osin selkeää.

Oli uskomaton tunne, kun kondolihissi sukelsi valkeuteen. Et nähnyt sitten yhtään mitään kopin ulkopuolella. Sama tunne tietysti lähtiessä suksimaan rinnettä alas. Sukset onneksi vievät oikeaan suuntaan, mutta kun et tiennyt, missä on taivas ja missä maa, olitko oikein päin menossa!

Minulla onnettomalla on todella herkkä tasapainoaisti, joka sekoontuu huvipuistoissa jo possujunassa. Ylläksen laella ei ole puita. Piti hakea joku kiinnekohta, että aivot pysyvät jotakuinkin järjestyksessä. Laskin sitten lumisen aidan viertä niin kauan kuin sitä riitti. Sitten seurailin oransseja keppejä rinteen toisella laidalla. Niitä putkahteli usvasta esiin noin 10 metrin välein. Siinä välissä jo melkein ehdin eksyä! Piti pysähtyä tiuhaan ja sitten alkoi huipata ja tuli oksettava olo ja silmissä vilisi. Taidan tietää, miltä lumisokeus tuntuu. Alas päästiin. Rinteen viimeiset 500 metriä olivat minun aivoilleni ainutta laskettavaa aluetta. Aurinkoisena päivänä ei muuta kuin vauhtia suksiin ja alas!

Pahimmille usvapäiville täytyi sitten keksiä muuta puuhaa. Kolmen teinitytön kanssa shoppailu oli tietysti se ensimmäinen vaihtoehto. Kolusimme kolmeen kertaan kaikki Ylläsjärven ja Äkäslompolon puolen urheilu- ja matkamuistokaupat. Tunturikoira-Kurko oli mukana, joten hän piti huolen siitä, että emäntä myös käveli. Holiday clubin hotelli Saagan kylpylä hieman houkutteli, mutta kaikilta olivat jääneet uikkarit kotiin.

Ohjelmanumero, johon olimme varautuneet jo hyvissä ajoin, oli Cheekin konsertti ravintola Taigassa. Piletit tanassa menin tyttöjen kanssa tapahtumaan ja siellä oli myös heidän ystävänsä vanhempiensa kanssa. Minullakin siis oli seuraa, kun neidot ryntäsivät eturiviin.  Seuraavana päivänä, istuessamme lounaalla samaisessa ravintolassa laskettelutamineissa, tytöt bongasivat Cheekin keikkaporukkaa ja lähtivät vakoilemaan, josko itse artisti olisi paikalla. Porukat olivat hoitaneet Cheekin tyttöjä tapaamaan. Yhteiskuvien jälkeen saimme takaisin pöytäämme kolme kauttaaltaa tärisevää nuorta naista. Valovoimainen artisti, ei voi muuta todeta!

Olimme mieheni kanssa katsomassa myös stand up-keikkaa. Esiintyjinä oli kaksi koomikkoa, joista ensimmäinen oli huono ja toinen hyvä. Taitolaji upottaa jutut yleisöönsä.

Löysimme Konijänkältä kotieläinpihan. Se ei ollutkaan mikään ihan tavallinen kotieläinpiha... Huskien, poron, ponien ja hevosten lisäksi tilalla oli kameleita, jakki, strutsi, minipossuja ja ilmeisesti villasika (järjettömän kokoinen Pamela), ylämaan karjaa ja lapinlehmiä, lisko, papukaijoja, maaoravia, käärme ja pikkujyrsijöitä.

Venla tapasi kaimansa valkean ponin.

Minä ihastuin noihin töpselineniin ja lapinlehmän silmiin. 

Maiseman vaihdos virkistää aina. Tosin 63 neliön mökissä viisi ihmistä viikon ajan... Sosiaalisuus joutuu koville, kun omaa soppea on vaikea löytää. Huomasin olevani väsynyt sunnuntaina. Ei huvittanut puhua kenellekään. Torkuin viltin mutkassa nojatuolissa kirjan tai tietokoneeni takana. Samaan vaitonaisuuteen vajosi miehenikin. 

Rakastan talvista Lappia. Huomasin kuitenkin, että olen enemmän etelä-lappalainen kuin pohjoisen kävijä. Ensinnäkin ajomatka Ylläksen korkeudelle kestää parin tauon sisältäen 12 h. Tavaraa monoineen, suksineen kaikineen on niin paljon, ettei lentäminen ja auton vuokraaminen Lapista ole kovinkaan järkevää meille. Toiseksi, suurimmilla kukkuloilla tuo säiden epävakaisuus on häiritsevää. Kolmanneksi, en jaksa ainaista väenpaljoutta ja jonottamista. Viihdyn pienemmissä paikoissa. 

Olen sydämeltäni pyhäläinen <3 Se on minun sieluni maisema. Muistan edelleen sen tunteen, kun ensimmäisen kerran pääsin Pyhätunturille. Tunsin tulleeni kotiin!

Tosi uusia asioita 2

Helmikuu oli ja  meni, jotenkin ihan liian pian! 28:aan päivään mahtui paljon. Mutta ihanaa, nyt on maaliskuu ja kevät! Talvi on taittunut.

Heti helmikuun alussa koin tämän kuun uudet asiat. Tosiaan, kaksi uutta asiaa.

1) Olimme rakkaan ystävättäreni ja tyttäriemme kanssa Espoon Serenassa katsomassa alamäkiluistelun MM-osakilpailua Red Bull Crashed Ice . Huikeaaa menoa...

Serenassa sijaitsee yksi maailman ainoista luonnon mäistä, melkoinen ränni! Kapusimme laskettelurinteen puolelta puoliväliin ja steppailimme itsemme lämpimiksi. Osalle lätkimme lämpötyynyjä kenkien sisälle :D Välillä tytöt hakivat popcorneja ja välillä manasimme eteen punkijoita ja väistelimme humalaisia alas pyrkijöitä.

Mäessä viuhuivat maailman huippulaskijat. Mukaan oli päässyt myös Mikko Leppilampi, joka oli harrastanut lajia vain 2 viikkoa!!! Kun lasku oli mieheltä ohi, hän hypähti sujuvasti kuuluttajan paikalle. Näimme sujuvaa sujuttelua, mojovia lentoja, kuperkeikkoja, persmäkeä ja julkimoita. Ja ei, en aio hurahtaa lajiin!

2) Ja sitten tuli tämäkin päivä, kun minusta tuli anoppikokelas. Tytär alkoi seurustella sporttisen pojan kanssa joulukuussa ja helmikuun alussa poika oli meillä ensimmäistä kertaa yökylässä! Huoh! Kyllä oli kuulkaa äiti-ihmisellä sekalaiset tunteet! Siinä käytiin läpi omat nuoruusvuosien aikataulut ja kokemukset, ehkäisyasiat, yhteys pojan äitiin, oman naiseuden tila ja vanhempana olemisen rajat.

Sovittavissa ovat kaikki asiat, kun juttelee ja kunnioittaa toista. Oli sitten kyse kahden aikuisen välisistä tai äidin ja tyttären välisistä sopimuksista. On niin mahtavaa päästä toteamaan, että tässä suhteessa "pojasta on polvi parantunut".