Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tosi parantavaa

Harmittelin koko sunnuntaipäivän peiton mutkassa kirjan tai läppärin takana, että pitäisi lähteä ulos. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tuuli. En saanut kammetuksi itseäni ulkoilumoodiin.

Ihminen on kummallinen kapistus. Tietää kyllä, miten hyvää tekevää ulkoilmassa vaeltelu on, mutta toimii vastoin kokemustaan. Koko viikon olin ollut väsynyt, haukotellut jopa epäkohteliaasti (kun en voinut mitään) puhelimessa ja kaupan tiskillä. Vaan tiistaista kehkeytyi toisenlainen päivä.

Nyt opintovapaalla olemme sopineet ystävättäreni kanssa YYA-päiviksi tiistait. Ystäväni työskentelee kotona, joten molemmille sopii kimppautua. Oikeasti teemme töitä samassa huoneessa, tahoillamme, pöydän molemmin puolin tietokoneet auki, minun oppikirjani ja hänen korutarvikkeensa levällään. Tiistait aloitamme aamulenkillä koirapoikani kanssa. Nyt päätimme lähteä Aulangon metsiin. Mukana olivat myös kamerat.

Kameroiden kanssa vaelteluun sopii juuri tuollainen mäkinen maasto. Tulee puuskutettavaa, vaikka etenemisvauhti ei olekaan kovin luja. Siellä menimme tuija-puistossa, karhuluolalla, näkötornilla, Joutsenlammella ja Onnentemppelillä.

Kameroiden kanssa kävellessä tulee ympäristöään katsottua aivan eri tavalla kuin normaalilla
koiralenkillä. Sitä huomaa kauniit oksan käänteet, jääriitteen lätäkössä, pahkan puussa, upean limenvihreän värin vanhan koivun rungossa, valon ja varjot.

Kaksi tuntia raitista ilmaa ja johan oli kaamea nälkä. Tiistaille kuuluu keittolounas. Sitä siis heti talolle päästyä. Mieli oli kirkastunut ja suorastaan raivoisan energinen. Opetuksen tuntisuunnitelmien kirjoittaminen jatkui pitkälle iltaan.








Niin parantavaa kaikin tavoin!




lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tosi taiteilua

Viikonloppu valokuvien parissa. Pläräsin satoja digikuvia muistitikulle valmistautuessani Vanajaveden opiston valokuvia eri materiaaleille -kurssille. Kurssilla opettajana toimii kuvataiteilija Anne Tamminen vuosien ammattitaidolla.

Pohjustuksia pohjustuksia. Erilaisia aineita pleksille ja alumiinilevylle. Itsetehtyä kalvoa kuivumaan. Ensimmäiset metallilevyt tulostimeen ja ha haa! Uskomatonta, että metallillekin voi tulostaa!

Kuvia katsellessa ei voinut kuin ihmetellä ihmismielen moninaisuutta, katsantokantojen runsautta ja luomisen iloa. Jokaisella kurssilaisella oli omanlaisensa tapa työstää pohjia ja valita tulostettavia kuvia. Antoisaa!

Erilaisten mömmöjen kuivumiseen meni aikaa. Printtereitä oli käytössä vain yksi, joten odotteluaikaa kurssipäivän aikana oli reilusti. Tulostelin sillä aikaa valokuvapaperille kuvia, joista olin ajatellut koota sarjan töitä teeman IHMISEN JÄLKI alle. Iltasella sitten kaivelin kaikki tyhjillään olleet kehykset ja sovittelin tulostamiani kuvia niihin. Prameat kehykset, rujot kuvat kaikenlaisesta kamasta, jota ihminen luontoon on tumpannut. Ja niitähän riittää...

Tällaisten asioiden äärellä tänä ja ensi viikonloppuna.