torstai 27. maaliskuuta 2014

Tosi luottamusta herättävä asiantuntija?

Pääsin Onnismaan Ohjaus- ja neuvontatyö -kirjan loppuun. Pysähdyin pohtimaan luottamusta ja asiantuntijuutta, joista hän kirjansa loppuosassa puhuu.

"Arkielämän turvallisuus perustuu luottamukseen. - - Ihmiset ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistensa ja myös poissa olevien toisten kanssa, eikä usein ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa eri alojen tuntemattomiin asiantuntijoihin." s.152

Niinpä... Mitkä ovat ne asiat, joiden varassa voit uskoa luottavasi toiseen asiantuntijan roolissa vaikuttavaan henkilöön? Onnismaa sanoo, että usein ihminen voi valita, luottaako vai ei. Mitkä ovat siis itse kullakin ne kriteerit, joiden pohjalta luottaa? Onko se asiantuntijan puhe, josta kuuluu erehtymättömyys vai hänen avoin asenteensa kertoessaan asiasta? Teetkö luottamusta vaativia valintoja intuition avulla, puhuuko intuitiosi sinulle? Asiaan vaikuttanee myös se, kuinka paljon itse asiasta tietää etukäteen.

Minä en luota lipeviin ihmisiin, enkä heihin, jotka puhuvat pariskuntana liikkeellä ollessamme vain miehelleni (esim. autokauppa on siitä hyvä esimerkki). En luota myöskään "asiantuntijaan", joka ei vastaa kysymyksiini: joko jaarittelee ympäripyöreitä asian ympäriltä tai sivuuttaa sen kokonaan. Luottamusta herättää asiantuntija, joka reilusti sanoo asian negatiivisiakin puolia tai tunnustaa, jos ei jotain kohtaa asiasta tiedä, mutta lupaa selvittää (ja sitten vielä tuo selvitys tavoittaa minut vaikka viikonkin päästä).

"Ilman minkäänlaista luottamusta, maailman näyttäytyessä täysin arvaamattomana, olisi kuitenkin mahdotonta nousta aamuisin sängystä. Tällaisessa maailmassa ei voisi edes puolustautua tai osoittaa epäluottamusta." s. 152

Asiantuntija on usein neuvovassa ja ohjaavassa asemassa. Apua tarvitseva voi olla hakemassa uutta suuntaa elämäänsä, ostamassa uutta pesukonetta tai hankkimassa lapselleen hoitopaikkaa. Ohjauksessa ja neuvonnassa asiantuntija liikkuu herkällä, ihmisten elämään vaikuttavien päätösten alueella. Sitä saattaa asiantuntijana huomaamattaan puuttua ihmisen sellaiselle elämän alueelle, jolla on suuriakin seuraamuksia. s.161 Saatetaan antaa ohjeita asioihin, joihin apua hakeva ihminen ei ole edes apua pyytänyt. Luottamusta herättääkin asiantuntija, joka malttaa kuunnella ja oikeasti kuulla, mihin asiaan toinen neuvoja kaipaa, mitä hän haluaa tietää. "Kuunteleminen on rakkauden tärkein muoto." s.87

Asiantuntijuuden tulisi mielestäni olla tasavertaisuutta. Se voi olla coatchingia eli valmennusta, tutorointia eli neuvontaa ja tukemista tai mentorointia eli vanhemman / kokeneemman saman alan ammattilaisen kanssa tehtävää ajatustyötä ja suunnittelua. Asiantuntijuus on myös oman elämän hallintaa ja siihen luottamista. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija. Jokainen tekee päätöksensä sillä hetkellä olevan parhaan tietonsa pohjalta. Tulevaahan ei voi tietää.

On siis luotettava menneeseen, sen tuomiin kokemuksiin ja viisauteen, omaan asiantuntijuuteen ja toimittava omien arvojensa mukaisesti. Kaoottisuus ja arvottomuus luovat epäluottamusta ja katastrofeja (eri mittakaavoissa). Theodor Adorno on sanonut, että uudelleen muistaminen (=historiansa tunteminen, arvojen ja luottamuksen pohtiminen) voisi merkitä sitä, ettei Auschwitz enää toistuisi, ettei barbariaan enää sorruttaisi. Jos historia (oli se sitten maailman tai henkilökohtaista historiaa) unohtuu, yksilöt ja yhteisöt saattavat toistaa entiset virheet tiedostamatta ja jopa pakonomaisesti. s.166

4 kommenttia:

  1. Tuntui hyvältä lukea nämä ajatuksesi, sillä usein pohdin samoja asioita. Itse tahtoisin olla ihminen ihmiselle. Kuten kirjoitatkin: Jokainen on oman elämänsä asiantuntija ja päätökset tehdään aina siinä hetkessä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari kommentista. Paljon tulee pohdittua tuota vuorovaikutusta ja vastavuoroisuutta varsinkin nyt pedagogisten opintojen aikana. Mutta iso rooli sillä on ihan tässä jokapäiväisessä arjen elämässä. Olen nostanut todella korkeaan arvoon kunnioittavan tavan kohdata toinen, puhua arvostavasti.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit: Asiantuntija on usein neuvovassa ja ohjaavassa asemassa. Apua tarvitseva voi olla hakemassa uutta suuntaa elämäänsä. Kirjoitit tässä kappaleessa muutakin, en halua kuitenkaan toistaa kirjoittamaasi tekstiä, joka toi mieleeni omahoitajani sairauteni ajalta, minulle jäi epäselväksi, malttoiko hän edes kuunnella minua, jokaisella käynnillä sain sanoa hänelle, ei mennä menneisyyteen, vaan eteenpäin, minulla oli ns. takki tyhjä. Sitten onnekseni tapasin Sinut, jännitin ensimmäistä kahdenkeskeistä tapaamistamme, aivan turhaan. Olin löytänyt ammattitaitoisen, kuuntelevan terapeutin, johon luottaa. Muistan kun sanoit minulle, että hoitajan ja hoidettavan välille ei saisi syntyä ystävyyssuhdetta, meille vaan kävi niin. Täällä kaunis aurinkoinen sää ja muikut odottavat pääsyä savupönttöön. Aurinkoista viikonloppua ja ISOT HALIT!

    VastaaPoista
  4. Raija <3 Niin, sitä tolkutettiin koulutuksen aikaan hyvinkin tiukkaan sävyyn, että pitää pitää tiukka ammatillinen raja. Ammatillisuutta voi olla niin monenlaista. Luin Toini Harran llisurin, jossa hän pohtii Aristotelen hyve-etiikkaa. Siinä puhutaan paljon ystävyydestä ja tasavertaisuudesta ihmisten kesken. Meidän ystävyytemme on Raija yksi todiste siitä, että erilaiset terveydelliset ongelmat eivät tee ihmisestä huonompaa kuin toinen, "hullua" tai "rampaa". Ja meillä jokaisella on omat heikot kohtamme ja aikamme.Niin se on täälläkin :D Joskus elämän raadollisuuden äärellä puristuvat ne kovimmat timantit.

    VastaaPoista