Tosi usvassa

Terkkuja Ylläkseltä! Viikko vierähti tunturissa niin että hujahti. Lapissa on varmaan jonkinmoinen oma ajankulkunsa... Viikko 9 oli täällä teinien hiihtoloma-aika, ja mukana oli oman nuoren neidon lisäksi kaksi hänen ystäväänsä. Riemukkaita tyttöjä!

Tunturissa aina tuulee! Kuten tiedätte, Ylläs on Suomen suurimpia huippuja siellä jos missä tuulee. Tuulen lisäksi tunturin päälle oli laskeutunut usvahattara. (Kuva ei ole mustavalkoinen, vaikka luulla voisi...) Perheemme tykkää laskettelusta. Kuudesta kokonaisesta Lappi-päivästämme kolmena paistoi aurinko ja rinteessä oli edes osin selkeää.

Oli uskomaton tunne, kun kondolihissi sukelsi valkeuteen. Et nähnyt sitten yhtään mitään kopin ulkopuolella. Sama tunne tietysti lähtiessä suksimaan rinnettä alas. Sukset onneksi vievät oikeaan suuntaan, mutta kun et tiennyt, missä on taivas ja missä maa, olitko oikein päin menossa!

Minulla onnettomalla on todella herkkä tasapainoaisti, joka sekoontuu huvipuistoissa jo possujunassa. Ylläksen laella ei ole puita. Piti hakea joku kiinnekohta, että aivot pysyvät jotakuinkin järjestyksessä. Laskin sitten lumisen aidan viertä niin kauan kuin sitä riitti. Sitten seurailin oransseja keppejä rinteen toisella laidalla. Niitä putkahteli usvasta esiin noin 10 metrin välein. Siinä välissä jo melkein ehdin eksyä! Piti pysähtyä tiuhaan ja sitten alkoi huipata ja tuli oksettava olo ja silmissä vilisi. Taidan tietää, miltä lumisokeus tuntuu. Alas päästiin. Rinteen viimeiset 500 metriä olivat minun aivoilleni ainutta laskettavaa aluetta. Aurinkoisena päivänä ei muuta kuin vauhtia suksiin ja alas!

Pahimmille usvapäiville täytyi sitten keksiä muuta puuhaa. Kolmen teinitytön kanssa shoppailu oli tietysti se ensimmäinen vaihtoehto. Kolusimme kolmeen kertaan kaikki Ylläsjärven ja Äkäslompolon puolen urheilu- ja matkamuistokaupat. Tunturikoira-Kurko oli mukana, joten hän piti huolen siitä, että emäntä myös käveli. Holiday clubin hotelli Saagan kylpylä hieman houkutteli, mutta kaikilta olivat jääneet uikkarit kotiin.

Ohjelmanumero, johon olimme varautuneet jo hyvissä ajoin, oli Cheekin konsertti ravintola Taigassa. Piletit tanassa menin tyttöjen kanssa tapahtumaan ja siellä oli myös heidän ystävänsä vanhempiensa kanssa. Minullakin siis oli seuraa, kun neidot ryntäsivät eturiviin.  Seuraavana päivänä, istuessamme lounaalla samaisessa ravintolassa laskettelutamineissa, tytöt bongasivat Cheekin keikkaporukkaa ja lähtivät vakoilemaan, josko itse artisti olisi paikalla. Porukat olivat hoitaneet Cheekin tyttöjä tapaamaan. Yhteiskuvien jälkeen saimme takaisin pöytäämme kolme kauttaaltaa tärisevää nuorta naista. Valovoimainen artisti, ei voi muuta todeta!

Olimme mieheni kanssa katsomassa myös stand up-keikkaa. Esiintyjinä oli kaksi koomikkoa, joista ensimmäinen oli huono ja toinen hyvä. Taitolaji upottaa jutut yleisöönsä.

Löysimme Konijänkältä kotieläinpihan. Se ei ollutkaan mikään ihan tavallinen kotieläinpiha... Huskien, poron, ponien ja hevosten lisäksi tilalla oli kameleita, jakki, strutsi, minipossuja ja ilmeisesti villasika (järjettömän kokoinen Pamela), ylämaan karjaa ja lapinlehmiä, lisko, papukaijoja, maaoravia, käärme ja pikkujyrsijöitä.

Venla tapasi kaimansa valkean ponin.

Minä ihastuin noihin töpselineniin ja lapinlehmän silmiin. 

Maiseman vaihdos virkistää aina. Tosin 63 neliön mökissä viisi ihmistä viikon ajan... Sosiaalisuus joutuu koville, kun omaa soppea on vaikea löytää. Huomasin olevani väsynyt sunnuntaina. Ei huvittanut puhua kenellekään. Torkuin viltin mutkassa nojatuolissa kirjan tai tietokoneeni takana. Samaan vaitonaisuuteen vajosi miehenikin. 

Rakastan talvista Lappia. Huomasin kuitenkin, että olen enemmän etelä-lappalainen kuin pohjoisen kävijä. Ensinnäkin ajomatka Ylläksen korkeudelle kestää parin tauon sisältäen 12 h. Tavaraa monoineen, suksineen kaikineen on niin paljon, ettei lentäminen ja auton vuokraaminen Lapista ole kovinkaan järkevää meille. Toiseksi, suurimmilla kukkuloilla tuo säiden epävakaisuus on häiritsevää. Kolmanneksi, en jaksa ainaista väenpaljoutta ja jonottamista. Viihdyn pienemmissä paikoissa. 

Olen sydämeltäni pyhäläinen <3 Se on minun sieluni maisema. Muistan edelleen sen tunteen, kun ensimmäisen kerran pääsin Pyhätunturille. Tunsin tulleeni kotiin!