Tosi halonhakkaajatar

Olen kahden viime päivän aikana löytänyt kehostani lihaksia, joiden olemassa olosta en tiennyt mitään! Selkää, reisiä, vatsalihaksia ja ennen kaikkea käsivarsiani kolottaa. Olen hakannut koivupöllejä haloiksi kahtena iltana peräkkäin. Meillä nimittäin kaadettiin noin kuukausi sitten yhteensä 10 koivua...

Pihatöissä ja niiden viehättävyydessä on minulle hurjasti eroja. Yleensä kaikissa hommissa tulee hiki, mutta se, että tulee hyvä hiki, riippuu tehtävästä. Lumen luonnista tulee paha hiki, puutarhan hoidosta hyvä. Haravointi on siinä ja siinä, halon hakkuu on pihahommia ihan huippupäästä.

Pääsin tänään flow-tilaan. En malttanut lopettaa vaan kaivelin isojen rungon pätkien alta pienempiä kappaleita ja pätkin haloiksi. Ote, kirves pään päälle ja PAM! Välillä hiki valui silmälasien alle ja linssit huurustuivat. Eilen oli parempi suuntima. Tänään ohuemmat oksan pätkät lentelivä vähän sinne tänne kirveen osuessa aivan laitaan.

Olin lajitellut puut niiden koon mukaan ja seulonut minun voimillani halottavat omaan kasaansa. Tiesin saavani halki ohuimmat, mutten uskonut, että saan pätkittyä yli 25 senttiä halkaisijaltaan olevia runkoja. Kun ohuimmat rungon osat oli pantu kappaleiksi, siirryin ahneuksissani tukevampiin ja tukevampiin ja... Hankalimpia olivat kovasti oksaiset rungot.

Itämaisissa itsepuolustuslajeissa korostetaan mielen merkitystä liikkeissä, iskuissa ja potkuissa. Tähtää läpi! Kirves pään päällä kuvittelin, kuinka se solahtaa paksumpien runkojen läpi. Siirryin paksumpiin ja paksumpiin tukkeihin. Uskoin vakaasti, että puu antaa periksi ja halkeaa iskuni alla.

Lopulta kohtasin vahvempani, paksuimman tukin. Loput hoitakoot mies ja klapikone. Fyysinen työn teko jätti kuitenkin jälkensä mieleen. Olo on ollut raukea ja kiireetön. Tältäkö on tuntunut entisajan ihmisistä, kun päivätyö on saatu päätökseen ja on aika sisätilan puhdetöille?