torstai 26. joulukuuta 2013

Tosi suvun kesken

Veri on vettä sakeampaa!

Joulupäivänä sain nauttia läheisimpien sukulaisteni seurasta kolmessa polvessa. Vietimme perhepäivällistä vanhempieni ja sisareni perheen kanssa. Mukana oli myös yhden tyttöystävä ja toisen poikaystävä, joten suku on laajenemaan päin.

Etelä-Karjalaisen suvun jäsenenä ääntä piisaa pöydän ympärillä. Oli mukavaa muistella suvun poisnukkuneita jäseniä, nauttia rauhassa joulun herkuista ja ruoan päätteeksi laulaa luikauttaa poikani ja sisaren miehen musisoidessa kitaroillaan. Noina hetkinä kadehdin espanjalaisia ja italialaisia suurperheitä ja perhekeskeisyyttä, mutta seuraavana päivänä jo nautin hiljaisuudesta talossa, kun yökylässä olleet vanhemmat ovat ajaneet omaan kotiinsa (minun lapsuuteni kotiin), mies on päiväunilla ja nuoriso omilla tahoillaan.

Ihminen tarvitsee yhteyttä toisiin, läheisiinsä, mutta myös itseensä. Toista tarvetta hoitaa joukkio rakkaita, toista yksin olo!

Nyt kilkattavat kutimet ja tyttärelle valmistuu parimetrinen kaulaliina. Avaan vielä viimeisen suklaarasian ja nautin hetkestä. Nauti sinäkin!

2 kommenttia:

  1. Kilkuttele sinä puikkoja ja nauti suklaasta, minä nautin vaan suklaasta ja pidän puikkojen kilkuttelusta tauon, neuloin ennen joulua 12 paria villasukkia ja 14 pientä tonttulakkia askartelemiimme puun oksista tehtyihin tonttuihin.
    Oikein leppoisia loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  2. Oletpa Raija ollut ahkera kilkuttelija! Wau! Aloitin keltaista lapasta ja tyttäreni sai huutobaurukohtauksen... Oli kuulemma niiiiiin ruma! Neulon siis ihan vaan suoraa pötköä...

    VastaaPoista