sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tosi hyvä vuosi 2011

Uuden vuoden alkajaisiksi viime vuoden tilinpäätös!


1. Mitä uutta teit vuonna 2011? 
Työrintamalla palasin vuorotteluvapaalta töihin, aloitin Viisaan kynän rinnalle Muistoina paperille-ryhmän opistolla, ohjasin 2 Terapeuttinen kirjoittaminen-kurssia Hämeen kesäyliopistolla ja kävin SDI-sertifioinnin. Aloitin Voimauttava valokuva-koulutuksen.

Perherintamalla totuttelin naisistuvaan tyttäreen ja aloitimme naistensaunat sekä aikuistuvaan poikaan ja löysin Lonkero-kätkön.... 

 2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Tarkoituksena oli pitää yllä hyvä huumori ja luova tila. Nämä mielestäni toteutuivat oikein hyvin. Sain maalattua 2 taulua, kirjoitettua lukemattomia pantoum-runoja ja blogitekstejä ja laulettuakin tuli aika monesti karaokessa. Huumorilla selvittiin monista kiperistä tilanteista. Itse asiassa en muista itkeneeni juurikaan vuoden aikana.

Toinen tavoite oli rakastaa lähimmäisiäni. Toivottavasti olen sitä muistanut osoittaa. Usein on lämmin yhteyden tunne minut vallannut ja olen niistä hetkistä mielettömän onnellinen ja kiitollinen.

Piti myös elää niin kuin opetan... Ajoittain olen tuonkin pitänyt. Välillä olen tavoitteestani lipsunut. 

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?  
Ihan lähipiirissä ei ollut vauvauutisia.

4. Kuoliko kukaan läheisesi? 
Lapsuuden kotikaupunginsta tuli suru-uutisia ja muutama todella surullinen nuoren ihmisen kuolema oman käden kautta, mutta ei ihan läheisiä.  

5. Missä maissa kävit? 
Hiihtolomalla olimme koko perheen voimin Sveitsissä Ahlbergien luona Unterägerissä, kelkkailua Grindelwaldissa, alppihiihtoa Andermattissa, Fasnacht Luzerinissa... 

Kesälomalla vietimme viikon Skotlannissa. Pesäpaikka oli Edinburgh, mutta kahtena päivänä autoilimme Loch Nessille ja itä-rannikolle. Vääränpuoleinen liikenne kapeilla teillä, mutta aivan mahtavat maisemat.

Elokuussa oli perinteeksi muodostunut Kunnon risteily rakkaan ystävän kanssa. Siellä tapasimme pattismurffeja luotsanneen isäihmisen ja monia muita hauskoja ihmisiä mm. karaoken parista!

Miehen kanssa 3 päivää Budapestissa joulukuun alussa. Joulumarkkinoita, gulashia ja glühweinia.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011? 
Enemmän läheisyyttä ympärilleni! Oriveden kurssille kesällä. Enemmän tanssia, kun nyt se jäi sairastelun takia todella vähälle.
   
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? 
Matkat. SDI-koulutus. Lahdessa vietetty aika Kt-koulutuksen merkeissä. Ihanat ryhmäkerrat! Itsenäisyysjuhlat Vanajanlinnassa... Joulun ajan Pyhällä!

 8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? 
Onnistumiset uusilla aluevaltauksilla, toimiminen kouluttajana sekä terapiatyön vaikutusten näkyminen kuntoutujissa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Oman fyysisen kunnon huoltaminen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? 
Pari sitkeää flunssaa, vatsatauti, jännetupin tulehdus oikeassa ranteessa ja bursiitti oikeassa polvessa sekä muutama migreeni. Että sellainen saldo.

 11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? 
Ihan paras oli mieheni minulle ostama Vespa <3 <3 <3 Itse satsasin koulutuksiin.
  
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? 
Edelleen olen sitä mieltä, että ihmisissä on paljon katseltavaa, opittavaa ja ihasteltavaa! Omat mokat ovat ehtymätön luonnonvara, joten hauskaa on omassa seurassani ollut. Teinien kehittyminen herättää sekä hilpeyttä että paniikinomaisia tunteita. Mikä heitä nyt oikein odottaakaan?

13. Kenen käytös masensi? 
En ole antanut minkään masentaa itseäni vuonna -11- Ensimmäinen syksy pitkään aikaan, kun en koe nuupahtaneeni oikein millään lailla.

 14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? 
Matkailuun, kulkuvälineisiin, perheen ruokkimiseen ja hyvinvointiin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? 
Matkat nyt tuntuvat tänä vuonna korostuneen! Vespa ajelutti minua moneen paikkaan (myös kumoon), se oli ihana kesän kulkupeli. SDI. Voimauttava valokuva. Saamastani koulutuspalautteesta!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010? 
Erinin Vanha nainen hunningolla. Odotusta Pariisissa. Oon voimissain!

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:  
a) onnellisempi vai onnettomampi? Yhtä onnellinen! 
b) laihempi vai lihavampi? Minussa on tällä hetkellä enemmän mitä rakastaa =o)
c) rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi sekä materiaalisesti että henkisesti!
  
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? 
Sanoneeni läheisilleni, että rakastan heitä! 

 19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
Kiroilleeni.

 20. Rakastuitko vuonna 2011? 
 Olen rakastanut niitä ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä, sanonut sen heille ja saanut myös vastarakkautta. 

21. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? 
Musiikkiohjelmat. Klikkaa mua. Koirakuiskaaja.
  
22. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? 
Olen huomannut vihastuvani entistä hanakammin epäreiluudesta ja asenteellisuudesta. Äreä täti minussa heräsi!

23. Mikä oli paras lukemasi kirja? 
 Pekka Haaviston Hatun nosto ja Liza Marklundin Panttivanki.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? 
Kevään jatkuneet laulutunnit. Erinin soololevy oli huisin hauska uusi tuttavuus. 
  
25. Mitä halusit ja sait? 
Lyhennettyä työaikaa. Kouluttaa. Matkustaa. Oppia.

26. Mitä halusit muttet saanut? 
Tassuamme jäi saamatta edelleenkin! 

27. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
 Uusista ei ollut erityistä sykähdyttävää. Joululomalla Teemalta katsottu Gilbert Grape oli kaunis.
  
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja miten vanha olit?
Jäi jotenkin sellaiseen väliin, ettei jaksanut kiinnittää huomiota. Tarpeeksi vanha tajuamaan elämän rajallisuutta... 
  
29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? 
Terveys ja ruokavalio.

 30. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011? Pidättäydyn vuoden -10 kahdessa ensimmäisessä luonnehdinnassa: 1) Nauti siitä, mitä päälläsi kannat! Pukeutuminen saa olla hauskaa ja kekseliästä. 2) Nainen olkoon nainen (korkkarit, vyötärö ja tissit) . Uusina juttuina tulivat pitsit ja hörsylät, eli naisellisuus vaan korostui. Toisaalta vanha brittiläinen tyyli innosti Edinburghin reissun tuomisina: nilkkaremmikengät, ruutulippis ja -takit.
  

31. Mikä piti sinut järjissäsi? 
Tärkeät ihmissuhteet ja kirjoittaminen, metsälenkit ja Kurko. 

 32. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten? 
Ralph Fiennes

 33. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? 
Pekka Haaviston presidenttivaaliehdokkuus!

34. Ketä ikävöit? 
Sitä hoikkaa kolmekymppistä, joka minussa edelleen asuu! Rakkaita ystäviä toisista kaupungeista ja maista!
  
35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? 
Olen tavannut kurssien ja ryhmieni kautta ihania ihmisiä! Matkoilta ja juhlista on jäänyt myös muutama hauska tuttavuus!

36. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2011. 
Teinien tehtävä on provosoida, vanhempien olla provosoitumatta!

BONUKSET:
 Oliko 2011 hyvä vuosi sinulle? Todella hyvä ja merkittävä! 

Mikä oli paras hetki? Vain yhtä ei voi nimetä, on ollut upeita hetkiä ympäri Eurooppaa =0) Nuupahtamattomuus!

Mikä oli vuoden huonoin hetki? Viisaan kynän ensimmäinen kokoontumiskerta oli aika raskas ja raflaava. Mutta se mikä ei tapa, vahvistaa!
  
Missä olit kun vuosi 2011 alkoi? Koululla ampumassa raketteja rakkaitten ystävien kanssa. 
  
Kenen kanssa? Suomet ja Salot 


Kohtelitko ketään huonosti vuonna 2011? 
Tiedän niin tehneeni ja olen niistä pyytänyt ja myös saanut anteeksi. Nyt on asioista hyvä mieli.

Kohteliko kukaan sinua huonosti vuonna 2010?
Kyllä. 

 Kuinka paljon rahaa käytit vuonna 2011? 
Hieman liikaa. Turhuuksien markkinoilla tuli oltua. Mutta tänä vuonna sain säästöönkin! Tein myös paljon töitä!
  
Mikä oli vuoden ylpein hetkesi? 
Ylpeys yhteyksistä lapsiini! Saamani palaute tekemästäni työstä!
  
Mikä oli vuoden noloin hetkesi? 
Olen varmaan möläyttänyt jotain sopimattomalla hetkellä...
  
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
Vuosi olisi voinut alkaa ihan toisin, mutta kaiken muun voin allekirjoittaa!
  
Kuinka moneen kaupunkiin matkustit? 
Ulkomaan matkailu onkin jo käyty läpi. Suomessa Imatralle, Ruokolahdelle, Parikkalaan, Kemijärvelle, Lohjalle, Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle jne
  
Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2012? 
Olen tylsä ja pidän edelliset suunnitelmani voimassa. Osoittautuivat hyviksi: Pitää yllä tämä hyvä huumori ja luova tila, 
rakastaa lähimmäisiäni ja 
elää niinkuin opetan! Lisään listaan tarkoituksen pitää huolta kunnostani entistä paremmin!

Hyvää uutta vuotta 2012!

5 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea viime vuoden muistojasi, jotka olit ilmaissut niin selkeästi, että mielikuvitus täällä alkoi laukata kovaa vauhtia ja unelmoin, että minkälaista olisi ollutkaan minulla/meillä, jos olisin voinut toteuttaa kaiken sen, mitä Sinä olet saanut kokea... Kunnostasi olet varmaankin pitänyt hyvää huolta, kun olet pystynyt kaikkiin viime vuotisiin suorituksiisi, jatka vaan Satu samaan tahtiin. Mukava ja vaiherikas vuosi oli meilläkin, vaikkakin vaan täällä kotoisessa Suomessa, on paljon ihania muistoja. Vuosi vaihtui rauhallisesti kahden kotosalla; saunoen, hyvää ruokaa ja viiniä sekä toisemme. Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 Teidän koko poppoolle! Raija ja Markku

    VastaaPoista
  2. Kiitetty!

    Mitä ovat pantoum-runot?

    VastaaPoista
  3. Pantoum-runo on vanha indonesialainen runomuoto, jonka olen havainnut todella terapeuttiseksi. Siinä on 4 neljän rivin kappaletta, jotka muotoutuvat toistoina. Katso blogistani Tosi pantoumi niin sitä kautta voi aueta se rakenne. Kamalan vaikeaa selittää. Yritän kuitenkin:

    Kirjoita alkulause ensimmäiselle riville. Nyt kirjoita siihen 3 riviä jatkoa. Tässä on ensimmäinen kappale.

    Toinen kappale alkaa ensimmäisen kappaleen 2:lla rivillä, siihen kirjoitetaan rivin verran jatkoa. Sitten ensimmäisen kappaleen 4. rivi ja sille rivin jatko. Tässä on toinen kappale.

    Kolmannen kappaleen aloittaa toisen kappaleen 2.rivi, jolle taas kirjoitetaan rivin jatko. Sitten toisen kappaleen viimeinen rivi ja rivin jatko. Näin kolmas kappale on valmis.

    Viimeinen kappale koostuu niin, että ensi otetaan kolmannen kappaleen toinen rivi, sitten ensimmäisen kappaleen kolmas rivi, kolmannen kappaleen neljäs rivi ja koko runon ensimmäinen rivi.

    Runo siis koostuu itse asiassa vain 8 rivistä. Sen on tapana muljauttaa asioita ihan uuteen valoon loppuun päästyään. Nauttikaa!

    VastaaPoista
  4. Vielä esimerkki: http://satujatosi.blogspot.com/2011/10/tosi-tarinaa-porkkanasta.html

    VastaaPoista
  5. Kiits tästä lahjasta. Pitää ottaa heti käyttöön :)

    VastaaPoista