Siis oikea kakaroitten (varsinkin omien) kauhistus! Aina näppäilemässä kommentteja päivityksiin. Omat teinit näkevät kirkuvan punaista ja se on taas niiiiiiin noloo! Kyläkadullakin saatan kasvattaa tai ymmärtää tuttuja lapsia. En vaan voi sille mitään, enkä tiedä edes haluaisinko voida. Olen vaan rakentunut näin.
Jos huomaan pihassa epäkohdan mukuloitten kesken (lähinnä kun olivat alakouluikäisiä), menen selvittelemään sitä. Kysyn eri näkökulmat ja mitä oikein tapahtui. Yhden tosi ei ole toiselle totta. Jokainen puhuu omaan pussiinsa. Pyrin oikeudenmukaiseen lopputulokseen, anteeksipyyntöön ja -antoon. Kehun hyvästä yhteistyöstä ja toden puhumisesta. Juttelen tarvittaessa vanhemmille. Siis rajaava, mutta varmasti tosi rasittavakin.
Nyt tämän kylän lapset ovat jo murkkuja, osa melkein aikuisia. Olen heidän kanssaan hyvissä väleissä; kuljettelen harrastuksiin omieni kanssa, istun keittiön pöydän ääressä höpöttelemässä tai pelaamassa korttia, olen kiinnostunut, miten koulu sujuu, mitä skeittihallilla tapahtui, millaista pätkää on nyt kuvattu, onko kaikki hyvin. Ihania nuoria ihmisiä: kiittävät kyydistä, selittävät ärtymättä outoja termejä, joita muamo ei ymmärrä. Muutamalta tyttären ystävältä olen saanut jopa joululahjoja!
Jokunen on uskaltautunut pyytämään minua Fb-kaveriksi. Olen valikoiden suostunut, punninnut edut ja haitat. Haluanko tietää ihan kaikkea, mistä teinit puhuvat. Ja ennen kaikkea, miten. Joskus päivittelen armotonta kiroamista ja räävittömyyttä. Sitä vaan on niin vaikeaa.... noh, hyväksyäkö se oikea sana sitten on. Että kolmetoista vuotias tyttö huorittelee kaveriaan, perusteluna, että sehän nyt on läppä, hellittelynimi. Hellittelynimi??? Minua ei sitten yhdenkään kaverin tarvitse tulla tuolla tavalla hellittelemään!
Tänään eräs tutun lapsi päivitti profiilinsa tekstillä: "Mihin vittuun tää maailma on menossa?" Ennen kuin huomasin, olin kommentoinut: "Toivottavasti ei ainakaan sinne... Veden alle joltain osin." Ensin tyttö tykkäsi kommentistani. Sitten vastasi: "Miehet sais hukkua sen tulvan mukana." Pakkohan siihen oli vastata: "Nuori tai vähän vanhempi, aika ajoin niistä on mieliharmia!" Äiti osallistui keskusteluun kirjoittamalla, että eipäs kiroilla. Neito poisti siihen mennessä tekemänsä päivitykset ja keskustelut sivuiltaan.
Niin, hiljainen suunnan vaihto vai kiljaistu kielto? Odottelen, koska omat lapseni sanovat Fb-kaveruutemme irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti