Lapsena ja nuorena kuuluin yleisurheiluseuraan Vuoksenniskan Vesa. Vanhempani olivat aktiivisesti mukana. Mukana oloon kuuluivat myös kisajärjestelyt ja -matkat. Nämä jaettiin pienessä seurassa talkoohengessä pienen porukan kesken. Viikonloput kuluivat Pietarsaaressa, Tampereella, Lappeenrannassa, Turussa, Savonlinnassa ja vaikka missä.
Nyt olen itse vanhempi ja viettänyt viikonloppuja laskettelukeskuksissa. Koko perhe kuuluu Alppi Janaan, paikalliseen alppihiihtoseuraan. Poika kisasi alppicupissa ja kävi valmennusleirit ja SM:t. Tämä talvi on ollut kisaton. Lapsi halusi keskittyä lukioon (ja skeittaamiseen). Kuitenkin porukassa on imua ja osallistuimme jälleen viikonloppuna seuran järjestämiin Etelä-Suomen cup-kisoihin Kalpalinnassa. Ikäluokat 9v - yleinen.
Seuramme on pieni ja aktiivilaskijoita on vain kourallinen. Osan lapset / nuoret ovat oman kilpailu-uransa lopettaneet, mutta talkoissa tavataan. Mikä on tämä kummalinen henki ja halu raahautua aamukahdeksaksi mäen juurelle? Hommaa kun ei voi kevyeksi väittää. Pujottelukeppejä raahataan olalla sukset jalassa hissillä ylös. Yhdellä on kymmenen kiloa painava jättipora, toisella väännin keppien kiinni saamiseksi, lapio ja lana kolmannella. Muutama riuska mies virittää turvaverkkoja. Kiivaasti liikehtivä pari asentaa maalikelloja, kun lähtötuomari raahustaa rinnettä ylös lähtöportin asennukseen. Naiset touhuavat kisatoimistoa pystyyn.
Kisatoimistolla vaaditaan hyvityksiä poisjääneiden kilpailijoiden osalta. Rinteessä porisee suomi ja ruotsi. Jotkut irvailevat kuuluttajan lausumista: "Täällä ei osata ruotsalaisia nimiä, Store!" Kuuluttaja kuulutti oikein (Starast), isä kuuli väärin. Takavuosina kuuluttajakopilla on käyty jopa oikomassa sukunimen lausuntaa. 15 v sarjan poika laski ulos ennen loppulinjaa. Isän mielestä rata on kulunut: "Eikö teillä ole täällä minkäänlaista lanausryhmää? Siellä on reikiä radassa!" Lapsi vieressä sanoo kirkkain silmin, että eikun ihan hyvä se rata on. Kupru ei ollut radassa, se taisikin tulla isän egoon, ei lapsen kokemukseen onnistumisestaan. Rataryhmään kuului 4 aktiiviuransa päättänyttä nuorta, valmentaja ja yksi isä. Nyt ei tullut yhtään protestia väärin tuomaroiduista porttivirheistä. Niitäkin on nähty. Aina joku vanhempi näkee paremmin kuin laskijan vierellä seissyt porttituomari.
Kotona olimme 16.30. Reissuun meni reilut 8.5 h. Parin viikon kuluttua on FIS-mastersit, eli alppikisat ikäryhmille yleiset - 90v. Vanhimmat laskijat tulevat olemaan yli 80v. Heitä on kaksi aivan mieletöntä vanhaa herraa. Toinen kertoi viime vuonna, että pitää varoa kaatumasta vasemmalle, kun lonkka on leikattu siltä puolelta. Toinen kertoi olleensa juuri kuukauden Ranskassa leirillä. Elämää! Sama kisaorganisaatio kuin junnukisoissa, aivan eri tunnelma. Ai miksikö? Sieltä puuttuvat ne vaativat hermoheikot vanhemmat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti