Tosi korrektia kommentointia

Taas takerrun aiheeseen lihavuus - laihuus. Ikuisuusaihe. Aina niin kommentoitava aihe. Vaan ei aina kovin korrektilla tavalla.

Verisukulaiseni on ihminen, joka kommentoi minulle aina jonkun tuttumme tavattuaan, että mitä hänen painoindeksilleen kuuluu. "Olipa se laihtunut! Näytti niin simpsakalta!" Tai "Kyllä on rupsahtanut sekin, ei ole juuri itsestään huolta pitänyt!" Saattaapa hän kysyä, mitä henkilö on tehnyt, kun näyttää NYT niin hyvältä. Saman ihmisen suusta olen kuullut kommentoitavan kahden teini-ikäisen muotoja. Toinen on pehmeän muodokas, normaalipainoinen ikäistensä keskimittaa hieman lyhyempi ja toinen pitkänhuiskea hyvin hoikka tyttö. Ja arvatenkin tämä hoikempi sai kuulla molempien kuullen olevansa "niin kaunis!" Mitä liikkuu korvain välissä?

Viime kesänä vierailimme hieman lähisukua kaempaa löytyvän pariskunnan luona. Viimeaikaiskuulumiset vaihdettuamme täti-ihminen tokaisi minua keskivartalon tienoolle tuijottaen, että "olet se sinäkin saanut sitten lihaa luittes ympärille, ihan oot ku äitis!" Lievä nolouden puna kuumotti poskiani ja sain mumistua jotain sinne päin, että niinpä tuota on kiloja kertynyt... Tiesin kyllä ihan itse sen, että paino oli päässyt hieman ryöstäytymään käsistä. Edelliseen tapaamiseen sai kuitenkin tehdä aikamatkaa noin 5 vuoden verran. Reilu kilo per vuosi siihen nähden sitä siis oli tullut. Harmitti! Ne kilot ja se kommentti.

Tänään, liki vuosi sitten tapaamani ihminen, kommentoi heti miten tavattuamme minun viime näkemästä hieman hoikistuneen. "Olit vähän runsaammassa lihassa viime kerralla tavatessamme!" Yhm... Mitä siihen sitten sanoo? Runsaammassa lihassa!!! Läskiä se oli. Ja on vieläkin. SO? Tietääkseni aivosolujeni toimintaan ajoittainen lihominen ei ole vaikuttanut. Eikö se ole kuitenkin se, minkä pitäisi ensisijaisesti vuorovaikutuksessa kuulua ja näkyä? No, lämmittihän se tietysti mieltä, että joku huomasi, mutta silti!

Ja päivän erään kommentin jälkeen jäin miettimään, miten erilaisia nimityksiä olenkaan ihmisen painosta ja ulkoisesta olemuksesta kuullut:

LAIHAT: laiheliini, kuikelo, kaitanen, soppaluu, kuivan kesän orava, rautakanki, luuviulu, nälkäkurki, pakkasen raiskaama pulkannaru, hernekeppi, luikku...
                                                                             
LIHAVAT: pullukka, paksukainen, pyöräkkä, talipallero (hyi sentään!), lihapulla, läski, perse ku seitsemän leivän uuni, blösö, fädäri, ...

 K A M A L I A   K A I K K I   N Ä M Ä !!!!!!!!

Ja miksi lihotessaan miehet miehistyvät, mutta naiset eivät naisistu? En tiedä, tympii. Joka tapauksessa, tämä karppi skarppaa nyt itsensä iltapalalle ja menee sen jälkeen vattan viereen maate!

Tosi pahansuopaisuutta

Kärsin! Kärsin pahoista ajatuksista. Yleensä toisten. Maailma on pahojen ajatusten paikka.

Luen lehdestä, miten pahantekijä on teloitettu. Paha sai palkkansa ja kierteensä. Sitä se halusikin! Kohta jossain päiviltä pannun pahantekijän kätyri kylvää lisää pahaa. Ei lopu paha maailmasta, se on varmistettu!

Näen solmuun potkitun polkupyörän tien poskessa. Vähän matkan päässä sillalta alas katsottuna näkyy toinen. Se on rusetin lisäksi paiskattu Vanajaan. Tiedän, miten paha mieli pyörän oikealla omistajalla on. Omani vietiin kerrostalon sisäpihasta keittiön ikkunan alta, toinen työpaikalta oven edestä. Kotipihasta vietyä en löytänyt (ei myöskään poliisi), mutta vanhan työpyöräni Tunturin löysin läheisen kerrostalon pihasta. Kirjoitin viejälle pienen kirjeen: "Hei polkupyörävaras. Olen Tunturin OIKEA omistaja ja hain omani pois!" Laitoin paperin maahan siihen kohtaan, jossa fillari oli ollut ja varmistin paikallaan pysymisen kolmella kivellä.

Seison Torinon lentokentän kahvion palvelutiskin takana. Olen asiakkaista ainoa nainen, tiskin takana "palvelee" kolme neitosta. Haluaisin miehelleni kahvin ja croisantin sekä itselleni jäätelöannoksen. Uusia (mies-) asiakkaita tulee ja menee, odotan yhä vuoroani sormi pystyssä. Rykäisen, ei tehoa. Viimein yksi tytöistä suostuu palvelemaan minua, antaa kahvin ja leivonnaisen tarjottimelle ja alkaa tehdä jäätelöannosta. Huokaa kuuluvasti, kun haluan maksaa Visalla. "No machine, have to walk." ja osoittaa suuntaa. Kysyn, miten pitkälle. "150 meters!" What! Joudun kävelemään aseman kauppaan, ostokseni nököttävät tiskillä, en saa viedä niitä edes pöytään parin metrin päähän "palvelu"tiskistä. Palaan takaisin hakemaan ostoksiani ja neiti pyytää nähdä kuitin... Viisi päivää aikaisemmin neidin kansalaiskumppani yritti huijata turisteilta rahat taxissa ja kiukkusi heittävänsä laukut Tiber-jokeen, jos ei rahoja kuulu. Matkailu avartaa, muutakin kuin kukkaroa!

Ajan autolla moottoriellä 125 km/h. Ohitan oikealla kaistalla hitaampaa menijää ja perääni kiilautuu musta Bemari. Se ajaa 2 m peräpuskurista. Lisään vauhtia, mutta se ei lopeta hiillostustaan. Kun ajan oikealle kaistalle ohitustilanteen jälkeen, Bemarikuski katsoo ikkunasta ja pyörittelee päätään. Mieli tekisi näyttää keskisormea, mutta hymyilen takaisin korostetun herttaisesti.  Näen kiukkuisen kuskin pään päällä puhekuplan: "Tanan blondi!" Bemarin takavalot pienenevät edessäni kilometrin verran, sitten se kääntyy seuraavasta rampista ylös.

Seison paikallisen suositun pubin baaritiskillä. Siinä on ennen ollut pankki... Tiskillä suhaa kaksi baarimikkoa, kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi, kaljuja molemmat. Kysyn nuoremmalta, mitä likööriä mustikkashottiin tulee mustikkakiisselin alle. Kundi sanoo ivaa äänessään: "Mustikkashottiin tulee mustikkalikööriä." Ihmettelin ääneen, kun se on aivan kirkasta, väritöntä, luulin sitä vaniljalikööriksi. Asikaspalvelija muljauttaa silmiään ja toteaa juuri sillä äänenpainolla, että asiakas saa ymmärtää olevansa tyhmä, että kas, niinpä, väritöntä on! Vanhempi heppu tulee paikalle ja murahta nuoremmalle syvä ärtymyksen vekki otsallaan: "Loppuis jo noi vitun bileet tuolla teltassa!" Hmmm... Ammatinvalintakysymys: Kuka näille herroille palkan tuo?

Pieniä arjen tilanteita, mutta leimaavat päivää merkillisen isosti ja miinusmerkkisesti.

Mielestäni kaikkein pahansuovinta on oletukseen perustuva asennoituminen.  Suomalaisia on jakanut kahtia viime aikoina suhtautuminen Persuihin. Olemmeko rasistisempia ja ennakkoluuloisempia kuin muut? Emme ole. Samalla tavalla oletukseen perustuvaa asennoitumista harrastavat muutkin. Helposti ajatellaan, että esim. maahanmuuttajat ovat yksi iso uhkaava joukko armaassa Suomessamme. Tulemmeko ajatelleeksi, että he ovat eri kansallisuuksia, hyvin risaisista olosuhteista, eivät tunne hekään toistensa tapoja ja kulttuurillisia lähtökohtia. Toisella on huivi hiustensa ympärillä, toinen kulkee tukka hulmuten. Ei tiedetä, mistä toinen tulee, mutta huivi on uhka. Terrorin uhka? Alistumisen viesti? Sen ajatuksen voimalla hulmutukka puhuttelee huivinaista epäystävälliseen sävyyn, pomottaa ja osoittaa paikkaa.

Iltapäivälehden lööppi kirkuu:"Lue sensaatio-otteet kohukirjasta! Kuninkaan villi elämä!" Pahansuopaisuutta tuokin, toisen mokilla ratsastamista, perheasioihin sekaantumista. Olkoonkin, että kyseessä on julkisuuden henkilö. Olkoonkin, etten moista hyväksy. Pahansuopaisuutta silti!

Huomaan olevani kamalan ärtynyt. Se on voimatonta kiukkua: ei muutu maailma yhden naisen kiukun voimin. Silti päätän, että hymyilen enemmän. Niillekin, kaahareille, pään pudistelijoille, keskisormen näyttäjille, silmien muljauttelijoille. Heitän vielä lentosuukonkin perään. Kai tämä on sitten sitä karjalaista jääräpäisyyttä ja että "ilo pintaan vaik syän märkänis!" Ja postauksen loppukevennykseksi tarina ystävättäreni äidistä (60 v silloin). Tällä naisella on asenne kohdallaan. Rouva ajaa polkupyörää, kun kolme teinipoikaa huutaa talon kulmalta: "Vittus tippuu!" Täti heilauttaa kättään hymyillen ja huikkaa: "Saatte pitää!"

Tosi maailmanloppu

Nyt kyllä Campingin paappa erehtyi! Sattui pieni laskuvirhe, niinkuin ilmeisesti myös vuonna 1994. Ei loppunut maailma viime lauantaina. Ei pudonnut kuumaa kiveä päähän golfkentällä. Ei järissyt maa, ei tullut jääkausi. Hiukkasen tuuli ja Islannin tulivuoret puhisivat, mutta elämä jatkui.

Maailmanlopun ennustuksia on tehty niin kauan kuin kristinusko on ollut olemassa. Varmasti jo sitä ennen shamaanit, poppamiehet ja muut Dumbledoret ovat nähneet merkkejä maapallon rappiotilasta. Kovasti on ihmiskunta yrittänyt tuhon tiellä kulkea, mutta vielä pyörii Tellus radallaan.

Heräsin ajatukseen maailmanlopusta, kun pian 14-vuotias tyttäreni otti asian puheeksi. Hän oli teinituskassaan alkanut pohtia, että entä jos elämä oikeasti päättyy 21.5.2011. Mitä jää kokematta? Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ehkä näin keski-iän kynnyksellä iäisyys ei ole enää niin pelottava ajatus kuin teininä.

Seuraavalla viikolla tapasin ihmisen, joka pelkäsi maailmanloppua ja siihen liittyvää ajatusta helvettiin joutumisesta. Jäin kohtaamisen jälkeen miettimään, miten todellinen pelko voi olla. Siispä: mikä on ennustajien vastuu tässä asiassa?

Onko kukaan heistä koskaan tullut ajatelleeksi, miten pelottavaa maailmanlopun odotus voi olla mieleltään järkkyneelle ihmiselle? Ihmiselle, jolle arjesta selviytyminen on työlästä harhojen vuoksi tai hidastunutta runsaiden pakkoajatusten tai -toimintojen takia. Pakkoajatus voi olla esimerkiksi sellainen, että jos tiputan tänään käsistäni jotain, maailmanloppu varmasti tulee. Tai ellen tarkista seitsemäätoista kertaa katkaisimen asentoa sulkiessani valot, tapahtuu jotain pahaa. Masentuneen maailmankatsomusta leimaa harmaa raskas negatiivinen vire, skitsofreenikko saattaa kokea vaikuttavansa voimakkaasti mediaan tai saavansa viestejä sitä kautta. Omilla ajatuksilla koetaan olevan maailmanlaajuista vaikutusta.

Entä lapset? Kritiikittömästi maailmanlopun uutisia suolletaan infokanavista. Miten turvattomaksi lapsi, jolla ei vielä ole abstraktioiden kykyä, kokee olonsa? Se ei haittaa pätkän vertaa, jos joku hyvä- (tai tässä siis paha-) uskoinen on tilinsä tyhjentänyt ja antanut rahansa huono-osaisille. Tyhmyydestä sakotetaan!

Siispä HALOO ennustelijat! Miettikääpä, miltä tuntuisi koko päivän ajan 1) seistä yhdellä jalalla, 2) puristaa molempia käsiä nyrkkiin, 3) purra leukaperiä yhteen, 4) juosta ympyrää talon ympäri. Ei saisi huilata välillä. Siltä voisin kuvitella pakko-oireisesta tuntuvan. Samanlaisen energiaimun aiheuttaa jatkuvassa pelossa eläminen. Se vaan harvoin kestää vain yhden päivän. Pelko voi pahimmillaan estää silmien ummistamisen, ihmisten välisen kanssakäymisen tai kotoa liikkumisen.

Panee miettimään, miten ennustajien oman mielenterveyden laita mahtaa olla. Hakevatko he äärimmäistä huomiota huuhaa-ennustuksillaan? Onko kyseessä sairas vallan käyttö? Nyt sitten uutta lähtöä odotellessa lokakuulle!

Tosi pantoum

Ihmisten silmissä
kiiluvat kesän tulikärpäset.
Kun on kyllin pimeää,
hehkuvat kilpaa.

Kiiluvat kesän tulikärpäset
auringon kuumentamilla kivillä.
Hehkuvat kilpaa:
kauneuskilpailut sulanein siivin.

Auringon kuumentamilla kivillä
palavat unelmat, kypsyvät.
Kauneuskilpailu sulanein siivin,
kun ei tarvitse enää lentää.



Palavat unelmat, kypsyvät,
kun on kyllin pimeää,
kun ei tarvitse enää lentää
ihmisten silmissä.

Tosi gloffia

Olen lähdössä golf-kurssille. Niin juuri, minä! Olen jo saanut huvittuneita (ja huvittavia) kommentteja ystäviltäni Naamakirjan välityksellä:

 "Vierumäki vapise! Nasty Nieminen on mailanvarressa :-)"

"Pidä hauskaa. Äläkä heittele niitä mailoja. Siinä voi tulla jollekkin tulla "iso pipi! ;)"

Dunderfeltin temperamenttiluokituksen mukaan olen umpikeltainen. Herkkänahkainen sosiaalinen sählä, joka innostuu pienimmistäkin virikkeistä, sinkoilee sinne tänne ja viihdyttää muita, jonka hyvät ideat saattavat jäädä sirkutuksen ja ylisanojen alle, jota ei ihan aina voi ottaa tosissaan! Sopiiko tällaiselle golf? Sisäistä Zeniä etsimässä!

Samankaltaisen luonnehdinnan sain myös SDI-luokituksessa. Olen keskiympyrätyyppi. Samoilla elementeillä kuin keltainen. Sen mukaan toimintani ei muutu konfliktitilanteessakaan. Pukkaa vallan luovia ratkaisuehdotuksia, yhtä tajunnan virtaa niin että punaista puolisoa heikottaa.

Siis mitä varataan matkalaukkuun viikonlopun varalle Vierumäkeen? Taas teen tunnustuksen (vapiskaa vakavamieliset pro-golffarit) ostin kirppikseltä (aivan!) itselleni valkoiset golfsortsit ja Burberryn pikeen = 16 e. Hah! Niillä mennään. Siis ne kassiin. Parit ehkä kentälle soveltuvat kengät. Niitä piikkipohjaisia minulla ei vielä ole, enkä vielä tiedä tuleekokaan! Uikkarit, jos rantasaunaan pääsee ja farkut illan viileeseen. Pari neuletta, beautyboxi ja siinä se. Niinhän sitä luulisi.

Taidan kuitenkin ottaa mukaan myös karhuntarraa tai kaksipuolisen teipin nyt ainakin. Sillä ehkä saan itseni pysymään teoriaosuuden ajan penkissä. Sillä ehkä ne mailatkin pysyvät kädessä, eivätkä lentele. Ei sillä, ettenkö osaisi pitää tarpeeksi tiukasti kiinni. Ne vaan saattavat ottaa minusta eron kiukun hetkellä... Ihan niitä pipejä välttääkseni.

Minulla on sellainen ambivalentti suhde kyseiseen lajiin. Tiedän nauttivani kenttien atmosfääristä. Ne ovat teletappimaita, joita vaellellessa sielu lepää. Tykkään kävellä ja sitähän saa pelatessa tehdä useita kilometrejä. Uskon myös pitäväni (sitten kun ne alkavat onnistua) pitkistä avauslyönneistä. Puttaamisesta tulee se kynnyskysymys. Mitä tapahtuu jos se pallo välttelee sitä pientä koloa maassa? Jos aina vaan kaarta ohi vasemmalta, sitten oikealta, sitten en hallitse voimia ja hujautan sen kauemmas... Ja sitten eilen illalla lueskellessani golfin pikaopasta turhauduin jo kaikista niistä säännöistäkin. Jos pudottaa pallon väärällä tavalla, saa yhden rangaistuslyönnin. Kuka lyö? Millä lyödään? Tuleeko raippoja selkään vai golfmailasta? Tiedän kyllä, juu, se on se merkintä siihen läpyskään.

Minulla on kokemusta oman rakkauden hedelmäni toiminnoista minigolfradalla. Pelasimme Airistolla meren rannalla minigolfia ja Villellä korkkasi siinä kohtaa, kun pallo ei sillä seitsemännelläkään lyönnillä mennyt reikään. Pallo lensi komeassa kaaressa mereen. Mailakin nousi jo lähtöasemiinsa, mutta onneksi mies sai varresta kiinni. Valppaita hermoja ja varmoja otteita sitten vaan armaani minunkin kanssa! Vieläkö lähet? Ja kosto elää: parisalsakurssia odotellessa =0)

Tosi persoo

Ja sitten on taas tunnustusten aika. Olen perso. EN persu! Sinne kaikkosivat pyhät low carb-päivät. Viime kesä oli ihmeellinen: kuuma ja vähäsuklainen. Vuorotteluvapaalla unohdin syödä päivisin. Vuoden vaihteessa oli liki 2 kk vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja voin hyvin, laihduin ja olin energinen. Mikä on, kun tämä palkitsevuuskaan ei kanna?

Olen tullut siihen tulokseen, että työn teossa täytyy olla jotain makeaa vaativaa. Lihominen, suklaan himo, napostelu ja löysäily alkoi kuukausi töihin paluun jälkeen. Vuotavatko aivokemiat sairaalan mäelle ja vaativat suklaata tilalle? Serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinien määrän tulisi pysyä suht vakiona.... Myös terapeutilla!

Siis suklaalle olen perso. Salmiakillekin. Kodassa avotulella paahdetut vaahtokarkit ovat taivaallisia. Vaniljalatte ja croissant... Keksikää parempi aamupala. Tuore korvapuusti maitolasillisella. Keksit: Wilhelmiinat, Dominot, American cookies. Jäätelö (paitsi että sehän sulaa lämpimässä, siis mahassa, joten ei se lihota). Huoh!

Liha on heikko, mieli vielä heikompi!

Tosi numerohässäköitä

Ahdistaa tämä numeroinen maailma! Tunnuslukuja, kellon aikoja, puhelinnumeroita, henkilötunnuksia, päivämääriä, vuosilukuja, Wilma-tunnuksia, asiakasnumeroita, IBAN... Salasanoissakin pitää nykyisin olla osa merkeistä numeroina. Viitenumerot ovat pahimmasta päästä.

Ei liene mikään uutinen, että olin kouluaikoina aivan surkea matematiikassa. Eikä tilanne ole kyllä ainakaan parantunut vuosien myötä. Hattu vaan hataroituu! Neljännellä luokalla ollessaan kerran tytär tuli koulusta kotiin ja pyysi apua matikan läksyissä, kun ei oikein muistanut mitä "eriparisille" murtoluvuille tehdään. Katselimme niitä yhdessä ja tulimme siihen tulokseen, että ne pitää saada täsmäämään. "Niitä pitää laveerata!" Muna oli kanaa viisaampi ja tunnisti, ettei termi ihan täsmännyt tämän aineen kanssa. Ehdotukseni tosin johdatti hänet oikean termin jäljille ja laventamisen jälkeen homma alkoi sujua. Tämän jälkeen tosin minulta ei ole kysytty apua matematiikan läksyissä.

Tänään illalla vedin kahden tunnin päiväunet. Heräsin johonkin käsittämättömään salakieleen. Sanskriittiä? Latviaa? Unkaria? Sain kuulla, että analyyttistä geometriaa! APUA! Kosini sitä ja Sini tätä. Iranilainen mies kohtaa suomalaisnaisen. 1+1 ei olekaan enää 2 vaan voi olla jopa 3, 4 tai 8. What? Kateetti? Vai oliko se katetri?

Uskon arjen matematiikkaan. Ruoka maksaa tietyn määrän numeroita. Olen elänyt elämästäni ehkä 50%. Työmatkani on 8 km pitkä. Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden ja kukisti Ruåtsin 6-1. Käytän vuorokaudestani 33% työn tekoon. Asunnossamme on X määrä neliöitä. Minulla on noin 140 kengät. Vespani joku tilavuus tai teho, mikä lie, on 125. Rakastan lapsiani tuhat litraa! Jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo.

Koiraa syöttäessäni tein oman teoriani:

Koira = Kurko
Nälkä = Aina
-> Kurko+Nälkä = Paksu Koira