Tosi pahansuopaisuutta

Kärsin! Kärsin pahoista ajatuksista. Yleensä toisten. Maailma on pahojen ajatusten paikka.

Luen lehdestä, miten pahantekijä on teloitettu. Paha sai palkkansa ja kierteensä. Sitä se halusikin! Kohta jossain päiviltä pannun pahantekijän kätyri kylvää lisää pahaa. Ei lopu paha maailmasta, se on varmistettu!

Näen solmuun potkitun polkupyörän tien poskessa. Vähän matkan päässä sillalta alas katsottuna näkyy toinen. Se on rusetin lisäksi paiskattu Vanajaan. Tiedän, miten paha mieli pyörän oikealla omistajalla on. Omani vietiin kerrostalon sisäpihasta keittiön ikkunan alta, toinen työpaikalta oven edestä. Kotipihasta vietyä en löytänyt (ei myöskään poliisi), mutta vanhan työpyöräni Tunturin löysin läheisen kerrostalon pihasta. Kirjoitin viejälle pienen kirjeen: "Hei polkupyörävaras. Olen Tunturin OIKEA omistaja ja hain omani pois!" Laitoin paperin maahan siihen kohtaan, jossa fillari oli ollut ja varmistin paikallaan pysymisen kolmella kivellä.

Seison Torinon lentokentän kahvion palvelutiskin takana. Olen asiakkaista ainoa nainen, tiskin takana "palvelee" kolme neitosta. Haluaisin miehelleni kahvin ja croisantin sekä itselleni jäätelöannoksen. Uusia (mies-) asiakkaita tulee ja menee, odotan yhä vuoroani sormi pystyssä. Rykäisen, ei tehoa. Viimein yksi tytöistä suostuu palvelemaan minua, antaa kahvin ja leivonnaisen tarjottimelle ja alkaa tehdä jäätelöannosta. Huokaa kuuluvasti, kun haluan maksaa Visalla. "No machine, have to walk." ja osoittaa suuntaa. Kysyn, miten pitkälle. "150 meters!" What! Joudun kävelemään aseman kauppaan, ostokseni nököttävät tiskillä, en saa viedä niitä edes pöytään parin metrin päähän "palvelu"tiskistä. Palaan takaisin hakemaan ostoksiani ja neiti pyytää nähdä kuitin... Viisi päivää aikaisemmin neidin kansalaiskumppani yritti huijata turisteilta rahat taxissa ja kiukkusi heittävänsä laukut Tiber-jokeen, jos ei rahoja kuulu. Matkailu avartaa, muutakin kuin kukkaroa!

Ajan autolla moottoriellä 125 km/h. Ohitan oikealla kaistalla hitaampaa menijää ja perääni kiilautuu musta Bemari. Se ajaa 2 m peräpuskurista. Lisään vauhtia, mutta se ei lopeta hiillostustaan. Kun ajan oikealle kaistalle ohitustilanteen jälkeen, Bemarikuski katsoo ikkunasta ja pyörittelee päätään. Mieli tekisi näyttää keskisormea, mutta hymyilen takaisin korostetun herttaisesti.  Näen kiukkuisen kuskin pään päällä puhekuplan: "Tanan blondi!" Bemarin takavalot pienenevät edessäni kilometrin verran, sitten se kääntyy seuraavasta rampista ylös.

Seison paikallisen suositun pubin baaritiskillä. Siinä on ennen ollut pankki... Tiskillä suhaa kaksi baarimikkoa, kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi, kaljuja molemmat. Kysyn nuoremmalta, mitä likööriä mustikkashottiin tulee mustikkakiisselin alle. Kundi sanoo ivaa äänessään: "Mustikkashottiin tulee mustikkalikööriä." Ihmettelin ääneen, kun se on aivan kirkasta, väritöntä, luulin sitä vaniljalikööriksi. Asikaspalvelija muljauttaa silmiään ja toteaa juuri sillä äänenpainolla, että asiakas saa ymmärtää olevansa tyhmä, että kas, niinpä, väritöntä on! Vanhempi heppu tulee paikalle ja murahta nuoremmalle syvä ärtymyksen vekki otsallaan: "Loppuis jo noi vitun bileet tuolla teltassa!" Hmmm... Ammatinvalintakysymys: Kuka näille herroille palkan tuo?

Pieniä arjen tilanteita, mutta leimaavat päivää merkillisen isosti ja miinusmerkkisesti.

Mielestäni kaikkein pahansuovinta on oletukseen perustuva asennoituminen.  Suomalaisia on jakanut kahtia viime aikoina suhtautuminen Persuihin. Olemmeko rasistisempia ja ennakkoluuloisempia kuin muut? Emme ole. Samalla tavalla oletukseen perustuvaa asennoitumista harrastavat muutkin. Helposti ajatellaan, että esim. maahanmuuttajat ovat yksi iso uhkaava joukko armaassa Suomessamme. Tulemmeko ajatelleeksi, että he ovat eri kansallisuuksia, hyvin risaisista olosuhteista, eivät tunne hekään toistensa tapoja ja kulttuurillisia lähtökohtia. Toisella on huivi hiustensa ympärillä, toinen kulkee tukka hulmuten. Ei tiedetä, mistä toinen tulee, mutta huivi on uhka. Terrorin uhka? Alistumisen viesti? Sen ajatuksen voimalla hulmutukka puhuttelee huivinaista epäystävälliseen sävyyn, pomottaa ja osoittaa paikkaa.

Iltapäivälehden lööppi kirkuu:"Lue sensaatio-otteet kohukirjasta! Kuninkaan villi elämä!" Pahansuopaisuutta tuokin, toisen mokilla ratsastamista, perheasioihin sekaantumista. Olkoonkin, että kyseessä on julkisuuden henkilö. Olkoonkin, etten moista hyväksy. Pahansuopaisuutta silti!

Huomaan olevani kamalan ärtynyt. Se on voimatonta kiukkua: ei muutu maailma yhden naisen kiukun voimin. Silti päätän, että hymyilen enemmän. Niillekin, kaahareille, pään pudistelijoille, keskisormen näyttäjille, silmien muljauttelijoille. Heitän vielä lentosuukonkin perään. Kai tämä on sitten sitä karjalaista jääräpäisyyttä ja että "ilo pintaan vaik syän märkänis!" Ja postauksen loppukevennykseksi tarina ystävättäreni äidistä (60 v silloin). Tällä naisella on asenne kohdallaan. Rouva ajaa polkupyörää, kun kolme teinipoikaa huutaa talon kulmalta: "Vittus tippuu!" Täti heilauttaa kättään hymyillen ja huikkaa: "Saatte pitää!"