tiistai 30. joulukuuta 2014

Tosi uutta joulukuussa 2014

Viimeinen kuukausi tätä vuotta. Viimeiset uudet asiat.

Kävin ensimmäistä kertaa Helsingin Hard Rock Cafessa ystävättäreni Minnan ja tyttäreni Venlan kanssa. Meillä oli joululahjavaihtajaiset ja rupattelutuokio siellä 5.12. Joulun odotukseen liittyi myös toinen kuukauden uusi asia: monikultuurinen joulujuhla Kumppanuustalossa. Monikielinen tanssi, nauru, puhe ja laulu raikuivat! Ihanaa!

Aloitin uuden asian työsaralla. Sain vapaaehtoistyön porukan voimauttavan työnohjauksellisen ryhmän ohjattavakseni. Ensimmäinen tapaaminen oli joulukuussa ja loput 6 alkuvuoden 2015 puolella. Iloitsen tästä (-kin) kovasti.

Suurin uusi asia on ehdottomasti se, että nyt voin kutsua itseäni ammatilliseksi opettajaksi. Valmistuin Tampereelta 17.12. railakkaiden juhlien ryydittämänä (ja ryydyttämänä). Niin sitten puolitoistavuotinen opintovapaa päättyi ja siirryin vuosilomalle toimestani. 2.1. 2015 alkaa aivan erilainen rytmi arjessa, kun palaan sairaalalle toimintaterapiaan.

Nähdään ja kuullaan ensi vuonna! Oikein onnellista ja mieleenpainuvaa uutta vuotta 2015!

2 kommenttia:

  1. Railakkaat onnittelut valmistumiselle! Mielenkiintoista ja haasteellista paluuta toimintaterapiaan.
    Vuoden viimeinen päivä sarastaa
    Uusi vuosi edessä kajastaa
    Blogisi sisältö kiinnostaa
    Mitä tulevana vuonna lukea saa?
    Sinulle Satu ja perheelle, sekä täällä kävijöille: Oikein onnellista ja mieleenpainuvaa Uutta Vuotta 2015.

    VastaaPoista
  2. Onnea valmistumisen johdosta ja onnea tulevaisuuden haasteisiin!

    VastaaPoista