Tosi vanhanaikaista

Tasa-arvon aikoina (ja kannattajana) sitä toimii hyvin itsenäisesti ja ottaa vastuuta kaikista arkeen liittyvistä asioista. Ostokset venyttävät muovipussin sangat ja käsivarret. Laskunmaksupäivä (miehen tilipäivä) kiristää ensin naaman leveään hymyyn, sitten kiljumaan muinaista mainoslausetta: "Elämä on... kallis!" Herätys klo 6.50, teinit kouluun työmatkalla, töissä 8 h, kotiin ruoanlaitto-tiskikoneentäyttö-pesukone-koiranulkoilutus-puuhiin. Siinä välissä on tietokone avattu ja se pönöttää keittiön aputasolla. Surffataan Fb, sähköpostit ja katsotaan mielenkiintoinen resepti tai kirjoitetaan blogia. Vasen käsi vatkaa lettutaikinaa ja oikea aakkosia.

Etsin lapsille julkisten aikataulut, lataan Matkahuollon toimistossa bussikortitit. Käyn vanhempainvartissa koululla, haen postista saapumisilmoituksen mukaisen kotiteatterin miehen allekirjoittamalla valtakirjalla. Käytän koiran eläinlääkärissä. Haen töistä tullessa K-raudasta saumauslaastisäkin ja unohdan käydä omassa hieronnassa.

Minun piti tänään lähteä mukaan kauppareissulle, koska samalla piti käydä ostamassa flunssalääkkeitä lapsille ja mies koki sen vaikeaksi toimitukseksi. Siis häh! Kävelet sisälle apteekkiin, zoomaat hyllylle, jonka yläpuolella on opaste "flunssa", poimit lääkkeet mukaan kassalle, maksat ja that´s it! 2 minuutin keikka. Viitseliäisyyttä! Toisen huomioimista, kun toinen / lapset  ovat sairaina!

Minuun vetoaa se, jos mies avaa minulle oven, kantaa kauppakassit autoon ja autosta sisälle. Kukkia ostan itsekin, mutta tunnen itseni erityiseksi saadessani niitä mieheltäni. Heittäydyin apteekkireissun jälkeen kaupassa heikoksi ja toivoin, että mies hoitelee ostokset kassalta kulkuneuvolle. Hän katsoi minua hieman hämmästyneenä, tarttui kassin sankoihin ja totesi: "Ethän sä ole missään muissakaan asioissa vanhanaikainen!" Niinpä niin! En ole en. En ainakaan avoimesti osoita sitä käyttäytymiselläni. Mutta saanen silti odottaa huomioimista ja vastuun kantamista? Olenko tehnyt omalla moderniudellani ja tasa-arvotoiminnallani itselleni karhun palveluksen? Saako minusta nyt sellaisen kuvan, etten tarvitse ketään, että tulen toimeen omillani tilanteessa kuin tilanteessa?  Nainen, joka putoaa aina jaloilleen ja selviää, selvittää omat ja toisten pulmat? Miten oli äitiemme laita tässä iässä?

Mikä siinä on että näinkin moderni nainen arvostaa joissain asioissa vanhanaikaisia käyttäytymissääntöjä? Vai ovatko ne sittenkään niin vanhanaikaisia? Ajattelisin mielelläni niiden kuuluvan arkikäytäntöön, toisen huomioimiseen, hyviin tapoihin. Vai onko tässä kyse jostain ihan muusta, laajemmasta? Niin kuin esimerkiksi miehisen ja naisisen ajattelun ja empatiakyvyn eroista?