Tosi omaa aikaa

Entistä vahvemmin uskon ajatukseen, että kun joku asia on muhinut päässä kylliksi ja sen kirjoittaa tai puhuu ulos, se muuttuu energiaksi, tulee osaksi tätä universumia. Ajatukset muuttuvat toiminnan iduiksi ja suuntaavat kohti toteutumista.

Syksyllä kirjoitin, että haluaisin lähteä monikulttuuriseen toimintaan, esimerkiksi Setlementtiin vapaaehtoistyöhön. Viime sunnuntaina Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa oli ilmoitus, jossa haettiin lisää vapaaehtoistyöntekijöitä koulutukseen maaliskuulle. Tässä se on! Tiistaina laitoin sähköpostia projektityöntekijälle ja tänään kävin tapaamassa häntä. Maaliskuussa olen menossa koulutukseen ja miettimään, missä voisin olla maahanmuuttajille avuksi.

Tapaaminen oli oikeastaan haastattelu, jossa kartoitettiin mahdollisen vapaaehtoisen taustaa ja motiiveja. Kerroin perheestäni, työstäni ja harrastuksistani. Kun kerroin ohjaavani Vanajaveden opistolla kahta ryhmää ja opettavani kerran kuussa Lahdessa kirjallisuusterapiaa sekä suunnittelevani terapeuttisen kirjoittamisen kurssia Hämeen kesäyliopistolle, työntekijä kysyi: "Koskas sulla on sitten omaa aikaa?" Hämmennyin! Kyllä se kaikki ihan minun omaa aikaani on. Teen sitä, mikä hyvältä tuntuu ja nämä asiat tuntuvat hyvältä. Hieman syyllisen oloisena totesin, että en vaan ole sellainen ihminen, joka olisi kauaa tekemättä mitään. Kiirehdin tosin lisäämään, että kyllä minä pyjamapäiviäkin osaan pitää.

Harrastukseni ovat omaa aikaani, samoin illan tössötykseni ja saunominen. Työmatka-ajot ovat minun hetkiäni  musiikin kanssa. Jopa työaikani on minun, vaikkakin olen toisen palveluksessa! Olen vapaasti valinnut kaikki elämäni toiminnot ja se vapaaehtoisuuteen perustuva ajankäyttö on se, mihin energiani käytän. En tee pakosta mitään. Vapaaehtoistoimintaankaan en lähde kenenkään painostamana tai houkuttelemana vaan aivan omasta mielenkiinnostani. Olkoon se osa uudenvuoden aiettani pyrkiä olemaan hyvä ihminen.





Päivän aikana ehtii paljon, kun elää hetkessä.






Tänään olen herännyt kymmeneltä, tehnyt vuoallisen lihamakaronilaatikkoa perheelle, käynyt ystävättäreni ja koiran kanssa lenkillä, ollut Setlementissä haastattelussa, etsinyt lapselleni kauneudenhoitotuotteita ja toppaliiviä (siinä sivussa sovitellut itselle vaatteita alemyynnisä), hakenut lauman tyttöjä koulusta, käynyt toisen ystävättäreni luona kahvilla ja tavannut kummityttöni, kirjoittanut blogia ja päivittänyt FB:n.

Nyt aion sulkea tietokoneen ja heittäytyä sohvalle Kurkon ja  kirjan kanssa. Niin, kun elää tässä hetkessä. Mieli lähtee niin helposti hortoilemaan menneisiin ja tuleviin, mutta juju on tämä hetki! En väitä, että se on helppoa. Välillä itsekin oikein hätkähdän sitä vapaata tunnetta, kun ei murehdi tulevista vastuutehtävistä, panikoi itseään hoppuun. Tila ei ole itsestäänselvyys eikä jokapäiväinen. Silloin kun sen saavuttaa, tuntee elävänsä omaa aikaa.