Tosi työpaikkanatsismia

Työssäni saan pähkäillä vajaakuntoisten ihmisten kuntoutumista eri muodoissaan. Yksi osa-alue, jo hieman pidemmän tähtäimen tavoite, on ammatillinen kuntoutuminen. Siinä on haastetta tässä ajassa, jossa viisikymppinen jo nähdään vanhana kaluna. Miten siis kuntoutuja, jolla on ollut pitkällinen depressio tai synnynnäinen kehitysvamma voisi työllistyä?

Työpaikalleni tuli tänään uusi Vatesin Kyvyt käyttöön-lehti.

VATES-säätiö on vuonna 1993 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi työllistämiseksi. Säätiö kehittää työllistymismenetelmiä, ylläpitää Kyvyt käyttöön -verkostoa, tarjoaa koulutusta sekä tekee vaikuttamistyötä. http://www.vates.fi

Lehti on ansiokkaasti tuonut esille tarinoita, joissa vajaakuntoinen henkilö on päässyt työllistymään avoimille työmarkkinoille, löytänyt kuntouttavan työtoiminnan tai sosiaalisen työllistymisen paikan. Sellaisesta sain lukea tälläkin kertaa. Laura on opiskellut henkilökohtaisen opetussuunnitelman turvin mukautetusti ammatin itselleen. Hän avustaa hoitokodissa tilojen siistimisessä, vanhusten ruokailussa ja muissa kodinomaisissa töissä. Harjoittelun kautta Laura on työllistynyt ja saa työstään samaa palkkaa kuin muutkin vastaavia töitä tekevät ihmiset. Lehtikuvissa ruokailee tyytyväinen vanhus Lauran avustamana. Toisessa otoksessa Laura hoitaa laitoksen pyykkihuoltoa.

Artikkelin lopussa oli ps. Jutun kirjoittamisen jälkeen Lauran työsuhde oli purettu. Toiset työntekijät olivat tehneet valituksen siitä, että Lauralle ei saa maksaa samaa palkkaa kuin toisille, koska työn jälki ei ole sama kuin toisilla. Hetkinen sentään! Kenen palkkapussista Lauran palkka on pois? Miten arvioidaan syöttämistyön jälkeä? Onko hoitolaitoksessa merkitystä sillä, onko pyyhkeet viikattu sentilleen saman kokoisiksi? Takaraivossani alkaa kihistä itsepintainen epäilysten inisevä kimppu. Kateusko ajaa ihmiset tuollaisen valituksen tekoon? Kateellinen mistä? Vajaakuntoisuudestako! Oliko joku toisista työntekijöistä pedannut kenties Lauran saamaa paikkaa jollekin "omalle ihmiselleen"? Vai onko valituksen taustalla kyvyttömyys kohdata vajaakuntoinen ihminen, erilaisuus? Tiedän ihmisiä, joiden käyttäytyminen muuttuu aggressiiviseksi vammaisen tai erikoisesti liikkuvan ihmisen kohdatessaan. On helpompi olla, kun "nuo" ovat poissa silmistä.

Olen pöyristynyt ja surullinen. Näen sieluni silmin tilanteita, joissa me psykiatrian poliklinikalla kyttäämme toisiamme ja esimiehet kehittelevät mittareita, joilla voidaan mitata yhtenäinen työn jälki ja teho. "Toi hoiti kuntoutujan paremmin kuin toi." HeVi-osastolla Prismassa valokuvataan herkkulaarit päivittäin ja pohditaan, kenen työntekijän jäljiltä persikat ovat myyvimmillään. Huonoiten asiansa hoitanut saa palkan alennuksen. Kumpi poliisi ansaitsisi henkilökohtaisen palkanlisän: Ahkerin sakottaja vai se, joka osaa sovitella tilanteita ja käyttää sosiaalisia taitojaan?

Jälleen kerran peräänkuulutan tervettä järkeä, oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä. Tässä asiassa ei taida valmista tulla, mutta yrittämättäkään ei voi olla. Huomenna tarkistan faktat ja annan palautetta lehden toimitukseen muutaman kysymyksen muodossa...