Olen sukeltanut uuteen projektityöhöni suorin vartaloin viidellä kierteellä. Ennen kesälomaa pääsin syventymään kirjallisuuskatsauksen kautta turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten mielenterveyteen vaikuttaviin asioihin koulutuksessa, varhaiskasvatuksessa, seurakuntatyössä, työelämässä ja vastaanottovaiheessa. Nyt elokuussa alkavat asiantuntijahaastattelut.
Yksikköömme tuli uusi työntekijä, jonka kanssa olemme käyneet valtavan mielenkiintoisia ja avartavia keskusteluja. Keskustelut ovat koskeneet kohtaamisia.
Tommy Tabermann kirjoitti runossaan, miten ihmisen suurin tarve on saada olla ihminen ihmiselle, tulla kohdatuksi. Itse vannon tämän ajatuksen voimaan. Sananlaskuilla voisi täsmentää asiaa: "Saat sen, mitä tilaat! Niin makaat kuin petaat! Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää!"
Ja nyt jos nämä kaksi asiaa yhdistää, eli pakolaistyön ja kohtaamisen, niin ihmettelen, miksi kohtaamisessa ja vastaanotossa on niin valtavasti eroja! Joidenkin toimijoiden toimipisteissa jäädään odottamaan turvapaikkapäätöstä ennen kuin kotouttaminen aloitetaan. Miksi? Tulovaiheessa ihminen on kenties väsynyt, mutta auki uudelle. Hän tarvitsee ihmistä rinnalleen näyttämään, miten uudet asiat, uusi kulttuuri ja Suomen systeemit toimivat. Täytyy saada tietoa kulttuurista ja miten täällä meillä tasa-arvoa toteutetaan. Tulee kertoa jo alkuvaiheessa, ettemme me halua sotaisuuden ja eri ryhmittymien välisten riitojen leviävän tänne meille (eli kaikki turvapaikanhakijat ovat samalla viivalla, oli sunni tai shia).
Pointti, joka kosketti minua Outin kertomuksessa, oli se, että varhainen kohtaaminen ja tuki, inhimillisyys, jonka annamme turvapaikanhakijalle, jää elämää hänessä saa hän turvapaikan tai ei! Kuulin tarinoita käännytetyistä ihmisistä, jotka ovat lähteneet toteuttamaan hienoa kohtelua, tasa-arvoa ja täällä opittuja hyviä käytäntöjä omassa kotimaassaan. Maailma paranee siis kohtaaminen kerrallaan! Tämä on minusta rohkaisevaa ja arvokasta!
Tuon näkökulman haluan jotenkin pohjaksi hyvien käytäntöjen malliin. Tuota ajatusta haluan helliä suhteessa kaikkeen kohtaamiseen ihmisten välillä!
sunnuntai 14. elokuuta 2016
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Tosi miljoonia ja miljardeja
Tämä on puhututtanut minua. Varsinkin nyt projektityössä kolmansista maista tulleiden todellinen hätä loikkaa silmille. Oion kantaväestön käsityksiä lempeällä otteella, kun niitä kohtaan: "Kyllä, varmasti on sellaisiakin pyrkijöitä, joilla ei ole humanitääristä avun tarvetta, mutta kuten vuoden vaihteessa huomasimme, heistä lähti suuri osa takaisin, kun olot eivät vastanneet odotuksia." "Tänne jäävät ne, jotka todella tarvitsevat apua, tai tulevat töihin tai avioituvat." "Suurin osa turvapaikanhakijoista haluaa ennemmin työllistyä kuin elää yhteiskunnan rahoilla." Eräskin turvapaikanhakijana Suomeen tullut henkilö sanoi minulle äskettäin, että hän haluaa mennä töihin ja maksaa takaisin siitä kaikesta hyvästä, mitä Suomi on hänelle mahdollistanut! Me tarvitsemme uutta työvoimaa ja maahanmuuttajissa on paljon potentiaalia ja taitoa.
Kulttuuri, josta pakolaisia tulee on usein hyvinkin erilainen kuin meidän nuori pohjoismainen meininkimme. Ilmastolliset olosuhteet jos nostaa keskiöön... öööö... Jos nyt oikein olosuhteisiin vedoten kärjistää, en minä lähtisi huvin vuoksi hakemaan uutta elämää Alaskasta, Grönlannista, Etelänavalta!
Usein jossain kohtaa keskustelua maahanmuuttoon, pakolaisiin, turvapaikanhakijoihin liittyen kuulee fraasin "laitettaisiin ensin oman maan asiat kuntoon!" Niinpä! Siinä sitä showta sitten riittääkin, jos vaikka aloittaa tuosta kansanterveysongelmasta nimeltä alkoholismi. On nimittäin semmonen koirankakan kokoinen läjä rahaa sen hoitoon verrattuna tuo maahanmuuttajuuteen satsattu. Että kuppia vai kotoutumista?
"Alkoholi on työikäisten suomalaisten miesten ja naisten merkittävin kuolinsyy, lisäksi alkoholi kaksinkertaistaa riskin päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Siten alkoholin kustannuksia yhteiskunnalle voidaan laskea myös menetettyjen työvuosien perusteella. Työterveyslaitoksen pääjohtajan Harri Vainion mukaan alkoholin takia menetetään laskennallisesti vuosittain 3900 elinvuotta jokaista 100 000 asukasta kohden. Luku tarkoittaa sataa 40 vuoden työuraa vuodessa, jolloin bruttokansantulosta jää saamatta menetettyinä palkkoina ja palkkoihin liittyvinä kerrannaisvaikutuksina 14,5 miljardia euroa." http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alkoholin-haittakustannukset-kattaisivat-koko-kestavyysvajeen/3102644
Kulttuuri, josta pakolaisia tulee on usein hyvinkin erilainen kuin meidän nuori pohjoismainen meininkimme. Ilmastolliset olosuhteet jos nostaa keskiöön... öööö... Jos nyt oikein olosuhteisiin vedoten kärjistää, en minä lähtisi huvin vuoksi hakemaan uutta elämää Alaskasta, Grönlannista, Etelänavalta!
Usein jossain kohtaa keskustelua maahanmuuttoon, pakolaisiin, turvapaikanhakijoihin liittyen kuulee fraasin "laitettaisiin ensin oman maan asiat kuntoon!" Niinpä! Siinä sitä showta sitten riittääkin, jos vaikka aloittaa tuosta kansanterveysongelmasta nimeltä alkoholismi. On nimittäin semmonen koirankakan kokoinen läjä rahaa sen hoitoon verrattuna tuo maahanmuuttajuuteen satsattu. Että kuppia vai kotoutumista?
"Alkoholi on työikäisten suomalaisten miesten ja naisten merkittävin kuolinsyy, lisäksi alkoholi kaksinkertaistaa riskin päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Siten alkoholin kustannuksia yhteiskunnalle voidaan laskea myös menetettyjen työvuosien perusteella. Työterveyslaitoksen pääjohtajan Harri Vainion mukaan alkoholin takia menetetään laskennallisesti vuosittain 3900 elinvuotta jokaista 100 000 asukasta kohden. Luku tarkoittaa sataa 40 vuoden työuraa vuodessa, jolloin bruttokansantulosta jää saamatta menetettyinä palkkoina ja palkkoihin liittyvinä kerrannaisvaikutuksina 14,5 miljardia euroa." http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alkoholin-haittakustannukset-kattaisivat-koko-kestavyysvajeen/3102644
"Suomen Perusta julkaisi raportin, jonka mukaan maahanmuutto maksaa julkiselle sektorille 700 miljoonaa euroa vuodessa. Se uutisoitiin laajasti ja allekirjoittaneellekin soitti muutama toimittaja sen tiimoilta. VATT:n medianäkyvyys tosin jäi maksimoimatta, kun en suostunut kommentoimaan selvitystä sitä ensin lukematta. Nyt kun se on luettu, osaan jotain sanoakin.
Samuli Salmisen kirjoittaman raportin vahvuus on sitä varten kerätty yksityiskohtainen yksilötason aineisto maahanmuuttajien maksamista veroista sekä heidän saamistaan tulonsiirroista ja käyttämistään julkisista palveluista. Välilliset verot on arvioitu bruttotulojen ja aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella. Selvitys koostuu lähes kokonaan tämän aineiston keskiarvojen ja jakaumatietojen raportoinnista. Laskelmien taustalla olevat oletukset kuvataan selkeästi ja erityisesti julkisten palveluiden käyttöä koskeva osa sisältää uutta tietoa." Matti Sarvimäki
erikoistutkija http://www.vatt.fi/ajankohtaista/kolumnit/kolumni/news_1808_id/348
Ei muuta tällä kertaa!
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Tosi teksti syntyy kivusta ja kitkasta
Kevät on ollut oman kirjoittamisen aikaa.
Tietoisesti otin omalle voimaantumiselle ja latautumiselle aikaa jo viime syksynä, kun en aloittanutkaan Viisas kynä -kurssiani opistolla. Olin ohjannut sitä syksystä -10 ja nyt tuli aika ladata akkuja ja kirjoittaa itse.
Kevään tapahtumat ja irtiotto entisestä ovat myös osaltaan tuottaneet tekstiä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle keino jäsentää maailmaani, ajatuksiani ja tunteitani. Ja minä olen kirjoittanut, koska koen, ettei mitään hyvää uutta synny, ellei pengo kompostiaan ja poimi sieltä niitä auringonkukkia ja kurpitsoja.
Tähän postaukseen laitan luettavaksenne joitakin kevään ja alkukesän aikana syntyneitä runoja.
Paljaana tälle maailmalle
kuin maan uumenista suoristunut saniainen,
vähän vielä kumarassa
kastetta hiuksissa.
Kuin maan uumenista suoristunut saniainen
kelautuu valo maailmaani.
Kastetta hiuksissa
ihohuokoset huohottaen.
Kelautuu valo maailmaani,
kuten silloin, vuonna -88:
ihohuokoset huohottaen
otin askeleita itselleni.
Kuten silloin vuonna -88,
vähän vielä kumarassa
otin askeleita itselleni
paljaana tälle maailmalle.
Joskus olen ollut ensimmäinenkin nainen
useammin toinen, kolmas,
jopa neljännellä sijalla.
Minun edelleni on rynninyt työ,
tärkeämpi terveyttä ja rakkautta.
Olen synnyttänyt lapset,
jotka ovat kiilanneet väliimme.
Siitä tarkoituksenmukaisuudesta nautin.
Mutta paheista pahimmalle häviäminen
korpeaa rintaa.
Viinan viemää miestä en enää suostu rakastamaan!
On aika olla oman elämänsä ykkönen!
Tästä hetkestä minulle
on vain päiviä eri sisällöillä.
Ei ole arkea ja viikonloppuja,
ei ole elämää viikonloppuja varten.
On vain päiviä eri sisällöillä,
korvamerkittyjä merkityksiä, Carpe Diem!
Ei ole elämää viikonloppuja varten.
On päiviä, minun päiviäni.
Korvamerkittyjä merkityksiä, Carpe Diem.
Hetkeen tartuntoja, loppuelämän ensimmäisiä päiviä.
On päiviä, minun päiviäni,
joihin mahdut myös sinä, halutessasi.
Hetkeen tartuntoja, loppuelämän ensimmäisiä päiviä.
Ei ole arkea ja viikonloppuja,
joihin mahdut myös sinä halutessasi
tästä hetkestä minulle.
Nainen laiturin nokassa
jalat arvilla, sydämessä vajaa lyönti.
Katsoo aurinkoon
kaikesta huolimatta.
Jalat arvilla, sydämessä vajaa lyönti,
konttauksesta, rakkauden riipimä.
Kaikesta huolimatta
henki kulkee ja tuuli tuntuu iholla.
Konttauksesta, rakkauden riipimä
sielu ruhjeilla.
Henki kulkee ja tuuli tuntuu iholla.
Elämässä on täysi maku ja mausteet.
Sielu ruhjeilla
katsoo aurinkoon:
Elämässä on täysi maku ja mausteet.
Nainen laiturin nokassa.
Tietoisesti otin omalle voimaantumiselle ja latautumiselle aikaa jo viime syksynä, kun en aloittanutkaan Viisas kynä -kurssiani opistolla. Olin ohjannut sitä syksystä -10 ja nyt tuli aika ladata akkuja ja kirjoittaa itse.
Kevään tapahtumat ja irtiotto entisestä ovat myös osaltaan tuottaneet tekstiä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle keino jäsentää maailmaani, ajatuksiani ja tunteitani. Ja minä olen kirjoittanut, koska koen, ettei mitään hyvää uutta synny, ellei pengo kompostiaan ja poimi sieltä niitä auringonkukkia ja kurpitsoja.
Tähän postaukseen laitan luettavaksenne joitakin kevään ja alkukesän aikana syntyneitä runoja.
Paljaana tälle maailmalle
kuin maan uumenista suoristunut saniainen,
vähän vielä kumarassa
kastetta hiuksissa.
Kuin maan uumenista suoristunut saniainen
kelautuu valo maailmaani.
Kastetta hiuksissa
ihohuokoset huohottaen.
Kelautuu valo maailmaani,
kuten silloin, vuonna -88:
ihohuokoset huohottaen
otin askeleita itselleni.
Kuten silloin vuonna -88,
vähän vielä kumarassa
otin askeleita itselleni
paljaana tälle maailmalle.
Joskus olen ollut ensimmäinenkin nainen
useammin toinen, kolmas,
jopa neljännellä sijalla.
Minun edelleni on rynninyt työ,
tärkeämpi terveyttä ja rakkautta.
Olen synnyttänyt lapset,
jotka ovat kiilanneet väliimme.
Siitä tarkoituksenmukaisuudesta nautin.
Mutta paheista pahimmalle häviäminen
korpeaa rintaa.
Viinan viemää miestä en enää suostu rakastamaan!
On aika olla oman elämänsä ykkönen!
Tästä hetkestä minulle
on vain päiviä eri sisällöillä.
Ei ole arkea ja viikonloppuja,
ei ole elämää viikonloppuja varten.
On vain päiviä eri sisällöillä,
korvamerkittyjä merkityksiä, Carpe Diem!
Ei ole elämää viikonloppuja varten.
On päiviä, minun päiviäni.
Korvamerkittyjä merkityksiä, Carpe Diem.
Hetkeen tartuntoja, loppuelämän ensimmäisiä päiviä.
On päiviä, minun päiviäni,
joihin mahdut myös sinä, halutessasi.
Hetkeen tartuntoja, loppuelämän ensimmäisiä päiviä.
Ei ole arkea ja viikonloppuja,
joihin mahdut myös sinä halutessasi
tästä hetkestä minulle.
Nainen laiturin nokassa
jalat arvilla, sydämessä vajaa lyönti.
Katsoo aurinkoon
kaikesta huolimatta.
Jalat arvilla, sydämessä vajaa lyönti,
konttauksesta, rakkauden riipimä.
Kaikesta huolimatta
henki kulkee ja tuuli tuntuu iholla.
Konttauksesta, rakkauden riipimä
sielu ruhjeilla.
Henki kulkee ja tuuli tuntuu iholla.
Elämässä on täysi maku ja mausteet.
Sielu ruhjeilla
katsoo aurinkoon:
Elämässä on täysi maku ja mausteet.
Nainen laiturin nokassa.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Tosi Hobittila
Nyt kun olen asunut Hobittilaksi nimeämässäni asunnossa reilun 1,5 kk, totean, että kyllä tilan koolla on väliä! Enkä nyt tarkoita sitä, että mitä suurempi sen parempi.
Olen asunut rintamamiestalossa elämäni ensimmäiset 18 vuotta, muutamassa alle 50 m2:n kaksiossa opiskeluaikaan, Etelä-Haagan 27 m2 yksiössä, reilun 50 m2 kaksiossa, 110 m2 rivitalossa, 280 m2 omakotitalossa. Osoitteet ovat mielenkiintoisia:
- Vesivalonkatu
- Servin maijan tie
- Naavakalliontie
- Juustenintie
- Kettupolku
- Ristolantie
- Sairionkatu
- Äijälänkatu
- Tollikkomäentie
- ...
Tämä nykyinen kompakti kolmio on 50 m2. Siinä on kaikki tarvittava (paitsi ehkä hieman lämmintä varastotilaa kaipaisin lisää...). Siivoamiseen kuluu reilu 10 minuuttia, astianpesukoneesta saa suoraan nostaa aterimet toisella puolella olevaan laatikkoon ja lautaset yläpuolella olevalle hyllylle. Joudun minimoimaan tavarat. Se tekee hyvää tässä yltäkylläisyydessä. Olen huomannut, että mitä kauemmin elän, sitä vähemmän haluan omistaa. (ehkä nouseva tähtimerkkini jousimies nostaa päätään: vapaus, nainen joka kulkee omia polkujaan!)
Olen myös saanut huikean maiseman nautittavakseni joka aamu ja ilta! En malta olla ihmettelemättä luontoa ja sen ääniä päivittäin.
Eilen illalla kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten ajankäyttö ja yhdessä oleminen muuttuvat, kun tilaa ei ole kaikkien haihtua omiin koloihinsa. Istumme usein iltaa olohuoneessa tyttäreni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Nuoret ovat tänä vuonna 19 v. He eivät vietä aikaa tyttären pienessä makuuhuoneessa kaksin, kuten he tekivät isommassa edellisessä kodissamme. Nyt olemme läsnä toisillemme koko ajan. Katsomme leffoja, teemme ruokaa ja mikä hauskinta, olemme löytäneet pöytäpelit. Sanaristikkopeliä Letra mix olemme pelanneet jokunen viikko sitten. Eilen illalla vuorossa oli Yazzi. Meillä oli superhauskaa: nauru raikui, ilmassa oli taikauskoa, kiusoittelua ja voittamisen riemu (poikaystävällä) oli vallaton.
Vaikka helmikuussa vielä mietin, että paljosta joudun luopumaan, nyt ajattelen myös sitä, miten paljon olen saanut. Kun sulkee joitain ovia, uusia avautuu! Sateenkaaren päästä löytyy aarre!
Olen asunut rintamamiestalossa elämäni ensimmäiset 18 vuotta, muutamassa alle 50 m2:n kaksiossa opiskeluaikaan, Etelä-Haagan 27 m2 yksiössä, reilun 50 m2 kaksiossa, 110 m2 rivitalossa, 280 m2 omakotitalossa. Osoitteet ovat mielenkiintoisia:
- Vesivalonkatu
- Servin maijan tie
- Naavakalliontie
- Juustenintie
- Kettupolku
- Ristolantie
- Sairionkatu
- Äijälänkatu
- Tollikkomäentie
- ...
Tämä nykyinen kompakti kolmio on 50 m2. Siinä on kaikki tarvittava (paitsi ehkä hieman lämmintä varastotilaa kaipaisin lisää...). Siivoamiseen kuluu reilu 10 minuuttia, astianpesukoneesta saa suoraan nostaa aterimet toisella puolella olevaan laatikkoon ja lautaset yläpuolella olevalle hyllylle. Joudun minimoimaan tavarat. Se tekee hyvää tässä yltäkylläisyydessä. Olen huomannut, että mitä kauemmin elän, sitä vähemmän haluan omistaa. (ehkä nouseva tähtimerkkini jousimies nostaa päätään: vapaus, nainen joka kulkee omia polkujaan!)
Olen myös saanut huikean maiseman nautittavakseni joka aamu ja ilta! En malta olla ihmettelemättä luontoa ja sen ääniä päivittäin.
Eilen illalla kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten ajankäyttö ja yhdessä oleminen muuttuvat, kun tilaa ei ole kaikkien haihtua omiin koloihinsa. Istumme usein iltaa olohuoneessa tyttäreni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Nuoret ovat tänä vuonna 19 v. He eivät vietä aikaa tyttären pienessä makuuhuoneessa kaksin, kuten he tekivät isommassa edellisessä kodissamme. Nyt olemme läsnä toisillemme koko ajan. Katsomme leffoja, teemme ruokaa ja mikä hauskinta, olemme löytäneet pöytäpelit. Sanaristikkopeliä Letra mix olemme pelanneet jokunen viikko sitten. Eilen illalla vuorossa oli Yazzi. Meillä oli superhauskaa: nauru raikui, ilmassa oli taikauskoa, kiusoittelua ja voittamisen riemu (poikaystävällä) oli vallaton.
Vaikka helmikuussa vielä mietin, että paljosta joudun luopumaan, nyt ajattelen myös sitä, miten paljon olen saanut. Kun sulkee joitain ovia, uusia avautuu! Sateenkaaren päästä löytyy aarre!
torstai 17. maaliskuuta 2016
Tosi kevään keskellä
Asun keskellä keväistä luontoa! Makuuhuoneen nurkissa kuuluu tippuvien räystäiden keveä lotina. Naakka pesii vanhan puunrungon kolossa 5 metriä ikkunasta ja palokärki herättää sarjatulellaan aamuisin. Sorsat ovat saapuneet salmeen.Viime yönä tapahtui kuitenkin jotain sydäntä sykähdyttävää ja ennen kokematonta. Heräsin klo 3.19 ihmettelemään, mikä minut herätti. Kesti tovin, että tajusin sen olevan ulkoa tulevan äänen. Makasin yrittäen paikallistaa sitä. Joutsenia! Parvi maahanmuuttojoutsenia lensi yli ja laskeutui huilaamaan salmeen.
Kävelin ikkunaan ja yritin tähyillä pimeään. En nähnyt lintuja, mutta äänet kuulin. Niillä oli kovasti asiaa toisilleen. Huomion kiinnitti pohjoisen taivaan himmeä valo. Siellä loimottivat revontulet vaaleanvihreinä. Katselin ja kuuntelin luonnon näytelmää kymmenisen minuuttia ja menin takaisin lämpimän peiton alle koiran viereen. Kaunis hetki, jonka jälkeen oli taas helppoa nukahtaa. Ihana kevät!lauantai 5. maaliskuuta 2016
Tosi itsellistä
Työelämän muutoksia olen kehitellyt jo useamman vuoden. Oikeastaan ammattiopettajan opinnoistani lähtien. Palasin kuitenkin reilu vuosi sitten toimeeni sairaalalla, työhön josta pidän, mahtavan tiimimme ja upeiden ihmisten pariin. Kaipasin kuitenkin jotain uutta, uudenlaista tapaa käyttää osaamistani.
Helmikuulla tuli hakuun lähihoitajakoulutuksen lehtorin paikkoja Tavastialla Hämeenlinnassa. Tein haun sinne ja ajattelin, että jos pääsen, rauhoitan tilanteen ja opettelen nyt käytännössä opeksi. Minulla oli varalla plan B...
Kun tuli tieto, etten ollut tullut valituksi opettajan toimeen, otin käyttöön varasuunnitelman 17.2. Laitoin hakupaperit Jönköpingin yliopiston verkko-opintoihin: The Master of Science with a major in Occupational Therapy. Kyseessä olisivat verkko-opinnot. Olin jo käännättänyt hakuvaatimusten mukaisesti todistukseni englannin kielelle ja kaikki oli valmista, kunhan lähetin hakemuksen liitteineen.
Viikko tästä eteenpäin 24.2. ja olin saanut opiskelupaikan. 26.2. minut headhuntattiin!!! Nyt olisi sitten edessä MYÖS työpaikan vaihto toviksi. Kyseessä on projekti erityisen mielenkiintoisen ja minun sydäntäni lähellä olevan asian tiimoilla kahdeksi vuodeksi. Siitä tuonnempana, kun on nimi oikeasti paperissa. Hyvässä lykyssä nämä kaksi uutta juttua ovat soviteltavissa ja hyödyttävät molemmat toisiaan. Mene ja tiedä!
Että elämäkö tasaista ja arki harmaata?
torstai 24. joulukuuta 2015
Tosi joulukalenteri 24
HAUSKAA JOULUA!!!
Jouluaaton luukkuun piilotin kengät, joita ei voi laittaa jalkaan. Nämä sinisen violetit saappaat maalasin mutamia vuosia sitten. Halusin leikkiä pohjustuksella ja sekoittelin gessoon hiekkaa. Sen jälkeen maalasin taustan tulisen oranssiksi ja siihen vastaväriset kengät. Vaikkei sinilila olekaan lempivärini, näitä voisin kyllä pitää.
Kiitos joulukalenterin seuraajat. On ollut taas ilo tehdä näitä luukkuja!
Nyt liu'utaan kohti uutta vuotta 2016 ja uusia kujeita!
Jouluaaton luukkuun piilotin kengät, joita ei voi laittaa jalkaan. Nämä sinisen violetit saappaat maalasin mutamia vuosia sitten. Halusin leikkiä pohjustuksella ja sekoittelin gessoon hiekkaa. Sen jälkeen maalasin taustan tulisen oranssiksi ja siihen vastaväriset kengät. Vaikkei sinilila olekaan lempivärini, näitä voisin kyllä pitää.
Kiitos joulukalenterin seuraajat. On ollut taas ilo tehdä näitä luukkuja!
Nyt liu'utaan kohti uutta vuotta 2016 ja uusia kujeita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


