Tosi mestarillista

Ostin paikallisesta terveystuotekaupasta detox-teetä. Tiedättehän, sellaista elimistöä puhdistavaa, usein pahanmakuista ja lumeena toimivaa :D Tämä kuitenkin maistuu hyvälle, lakritsiuutteelle, ja tuntuu juoksettavan vessassakin ihan kiitettävästi...

Ryystettyäni teetä kolme päivää huomasin, että teepussin piuhan päässä olevassa lapussa on mietelause! Ihanaa! Uusi vieläkin henkisempi syy hankkia toinen paketti, kun tämä loppuu. 

"We came here to serve each other."

"Gratitude leads to love."

"Act with an attitude of gratitude."

Nuo helmet päätyivät kalenterini väliin muistuttajiksi. Mutta tänä aamuna avasin teepussin, jonka mietelauseeseen en voinutkaan yhtyä: "Perfection is not harming anybody." EI EI EI, en allekirjoita. Tutkitaanpa hieman tarkempaa.

Perfection voi suomeksi käännettynä tarkoittaa mm. mestarillisuutta tai täydellisyyttä. Puhuttaessa mestarillisuudesta voin mietelauseen hyväksyä. Mestarillisuuden ei pitäisi vahingoittaa ketään, olla keneltäkään toiselta pois. Kuitenkin se aiheuttaa joissakin ihmisissä kateusreaktion ja on sitä kautta  haitallista. Ilman mestarillisia ihmisiä maailma ei mene eteenpäin, olipa ala sitten mikä hyvänsä (betonirakentaminen, sairaanhoito, viemärikanavien suunnittelu, opetustyö, filosofia...) Mutta jos lauseen perfection katsotaan täydellisyydeksi, muuttuu sen sisältö minun päässäni myrkylliseksi.

"Kun mikään ei riitä, miten saamme tämän kestämään..." Niinpä. Miten saamme päämme ja jaksamisemme, parisuhteemme, työuramme, lapsemme kestämään? Yhdistän perfection -sanan täydellisyyden tavoitteluun, vaativuuteen. Se on kamalan raskasta kantajalleen, mutta myös lähiympäristölle. Tiedän ihmisiä, jotka sanovat olevansa vaativia vain omaa toimintaansa kohtaan. Okei. MUTTA, sepä heijastuukin esim. työyhteisössä kaikkien toimintaan. Toisten suoritukset saattavat tuntua "vajaasuoritetuilta" ja niitä pitää vähän korjailla tai hioa. Ja miltähän mahtaa tästä toisesta tuntuakaan? Perfektionisti saattaa ladella aivan uskomattomia laatuvaatimuksia työlle. Rima on niin korkealla, ettei siihen yllä kuin vain nuo edellä mainitut mestarilliset ihmiset. 

Perfektionismi kasvatuksessa saattaa siirtää piirrettä hyvinkin haitallisesti eteenpäin. Uskon puute omiin kykyihin, arkuus tehdä valintoja oman elämän suhteen, koska kaiken tietävä vanhempi tietää kuitenkin paremmin. Tai sitten tulee vastareaktio, "kun en kelpaa tällaisena, on aivan sama, mitä teen". Samaa ilmiötä on havaittavissa parisuhteissa, joista toinen osapuoli on nk. vahva yksilö. Perfektionisti puolisona ei anna tilaa, ei suostu kuulemaan muunlaisia vaihtoehtoja kuin omansa, suhtautuu väheksyvästi puolisoonsa... Onko perfektionismi muka vahvuutta? Mielestäni ei. (Ja tästä aiheesta voisikin sitten kirjoittaa piiiiiiiitkät tarinat!)

Kun itse uuvahdin vuonna 1999, kaiken ahdistuksen, surun ja hädän alta kuoriutui vaativuus itseä kohtaan, perfektionistiset taipumukseni. Ensin toipumaan lähtiessä sitä syyttää kaikkia itsen ulkopuolelta. Vanhemmat saavat osansa etunenässä, sitten tulevat ikävät ihmiset elämän varrelta, ehkä puoliso ja vaikeassa iässä olevat lapset... Mutta loppujen lopuksi se ongelmien ydin olen ihan minä itse! Minun suhtautumiseni maailmaan ja toimintaan! Minun epävarmuuteni kelpaavuudestani ja riittävyydestäni!

Siis, täydellisyys todellakin aiheuttaa harmia! Pyrkimys täydellisyyteen vie elämältä riemun, vahinkojen tuomat mahdollisuudet, välittämisen tunteen ihmissuhteista, kun sitä vaan suorittaa. Ajatelkaa nyt: Omatekemässä ruuassa olisi aina parantamisen varaa, omat valokuvat näyttäisivät aina kamalilta, oma kroppa ei kelpaisi ollenkaan, mies pukeutuisi aina väärin, lapsen koulunumerot olisivat liian huonoja elleivät olisi kymppejä, ASIAT VOISIVAT OLLA AINA PIKKASEN PAREMMIN! Kaikkea ei voi hallita kukaan koskaan täydellisesti. Olenkin tullut siihen tulokseen, että "Parempi olla vähän sinne päin kuin juuri näin!"