Tosi voimauttava valokuva

Jos voisin kellot seisauttaa...

Voimauttavan valokuvan kurssi päättyi 9.5.-12. Edellisen vuoden syyskuusta lähtien kuuluin moniammatilliseen ryhmään, jossa opiskelimme valokuvan erilaisia käyttömuotoja ihmissuhdetyössä. Kurssi perustui Miina Savolaisen luomaan voimauttavan valokuvan menetelmään ja Miina oli myös toinen kouluttajamme. Olisin voinut jatkaa perehtymistä vielä toisen mokoman. Sain paljon ymmärrystä ja välineitä omaan työhöni toimintaterapeuttina, mutta myös ihmisenä.

Kurssin aikana teimme etätehtäviä: omat elämänkaarikuvat, tunneperhe, omat eri puolet, perhevalokuvaus, työyhteisökuvaus ja asiakaskuvaus. Jakauduimme myös henkilökohtaisiksi kuvauspareiksi. Parin kanssa jalkauduimme lokakuussa ja toukokuussa ottamaan omia voimakuvia.

Voimauttavan valokuvan perimmäinen ajatus minulle on lempeä katse. Miten muuttaa suhtautumistaan itseensä kuvattavana ja valmiissa kuvassa? Itsen katsominen valokuvassa menee äkkiä yökkimiseksi: hyi, mikä ilme, kyllä olen paksu, kamala... Näinkö me ajattelemme itsestämme? Huhtikuun -12 Eeva-lehdessä joogaopettaja Kylli Kukk sanoo osuvasti: "Oikeasti aika harva rakastaa itseään. Jos puhuisit ystäville yhtä rumasti kuin itsellesi, kaikki olisivat jo nostaneet kytkintä."

Minulla on minuutin aikana satoja ilmeitä. Yleensä kuvissa olen aina suu auki, silmät kiinni, kädet ilmassa, ilveilemässä. Mikäli katson suoraan kameraan, ilmeestä näkee, että se on jäkittävä, epäaito. Vaan mitä tapahtui reilun kahdeksan kuukauden kurssin aikana? Facebookissa elämäni ensimmäistä kertaa kuulin olevani kuvauksellinen! Hetkinen... Parin kanssa vertailimme syksyllä otettuja kuviamme kevään otoksiin. Jotain oli tapahtunut. Ylimääräinen pönötys oli kadonnut. Kuvani olivat jotenkin rauhallisempia. Katsoin kameraan luottavaisena ja levollisena. Ei piiruakaan teennäistä ilmeilyä. Olin oppinut olemaan kuvissa itsenäni.

Perhevalokuvausprojekti oli mielenkiintoinen. Halusin tehdä sen tyttäreni kanssa, mutta eihän 14 vuotiaalle mennä sanomaan, että otetaanpa kuule perhekuvia. Ratkaisin asian niin, että kysyin iltapalalla, kuka haluaisi toteuttaa projektin kanssani. Poika 16 v ilmoittautui heti (harrastaa video- ja valokuvausta). Tytär kuitenkin jäi asiaa pohtimaan ja palasi aiheeseen aika ajoin: "Siis mitä siinä oikein tehdään? Mä ainakin laittaisin mun kevätjuhlamekon ja korkkarit!" Poitsun kanssa kuvasimme lapsuuteni maisemissa Imatralla, minä häntä ja hän minua. Miehen kanssakin kuvasimme toisiamme joulumarkkinamatkalla Budapestissa. Ja sitten, päivää ennen kuin työn piti olla valmis, tytär veti mekon päälleen ja korkkarit jalkaan, tuli olohuoneeseen (jossa olin jo pyjamassa) ja ilmoitti, että otetaan se sitten nyt. Niin menimme ulos ja hän asettui patiolle kasvot auringonlaskuun tukka hulmuten tuulessa. Kuvasin, kehuin ja kuvasin lisää. Pakkasta oli rapiat -20.

Lempeä katse muuttaa myös kuvaajaa. Pönötyskuvissa kuvaaja pitkälti määrittelee, kuinka kohteen tulee asettua ja sanoa muikku. Kuvaaja usein myös päättää, mikä kuva on onnistunut. Hän saattaa poistaa digikamerasta mielestään epäonnistuneet kuvat ilman, että kuvattu itse ehtii otoksia edes näkemään. Voimauttavissa valokuvissa kuvattava määrittää, missä ja miten hän haluaa tulla kuvatuksi. Hän kertoo, mikä kuva on hänelle mieluinen ja miksi. Asetelma on siis aivan toisenlainen.

Veteen piirretty viiva

Kurssi muutti suhtautumistani kuntoutujiini entistä asiakaslähtöisemmäksi. Miten ihminen itse määrittelee itseään? Millaisia asioita hän toivoo muuttuvan, mitä ehdottomasti haluaa säilyttää? Voin katsoa vieressä istuvaa ihmistä lempeästi, kun koko siihenastinen elämä on saattanut sylkeä häntä vasten kasvoja.

Masennus on sairaus, joka vaikuttaa ihmisen kykyyn kokea mielihyvää, prosessoida asioita ja toimintaa. Se myös kapeuttaa sosiaalista verkostoa ja nakertaa itsetuntoa. Mennyt, nykyinen ja tulevaisuus näyttäytyvät synkkinä. Työuupunut, masennukseen sairastunut keski-ikäinen nainen voi löytää voimauttavan valokuvan kautta uuden suunnan elämäänsä. Hän saattaa nähdä albumikuviensa kautta kaiken sen kauniin ja arvokkaan, mitä hänellä jo on tai kokea itsensä uusissa voimakuvissaan pitkästä aikaa haavoittuvuudessaan kauniina. Koulukiusattu nuori mies on tullut kaltoin kohdelluksi. Saatan olla ensimmäinen ihminen, joka näkee hänet kokonaisena ja haluaa kuvata juuri häntä, kysyä, miten haluat tulla kuvatuksi. Maahanmuuttajanainen on kärsinyt sodan kauhut ja uskoo olevansa läpeensä paha kaiken kokemansa jälkeen. Miltä hänestä tuntuu katsoa kuvaa itsestään? Kuvaa, jossa hänellä on yllään itselle merkityksellinen asu, ympärillä maisema, jonka hän kokee voimauttavana ja kameran etsimen takana häntä ystävällisesti katsova ihminen. Veikkaisin, että kokemus on vahvasti korjaava.

Aion käyttää oppimiani menetelmiä kuntoutustyössäni. Asiakastyöprojekti oli rohkaiseva. Ikäihmisten kirjoittajaryhmän työskentelyä oli mahtavaa olla todistamassa kuvin ja tekstein. Myös palaute oli koskettavaa. Tällä hetkellä ohjaan vuorovaikutustaitojen ryhmää, jossa käytämme voimauttavan valokuvan menetelmää. Estyneet nuoret miehet ovat löytäneet paloja itsestään Aulangon metsässä ja Vanajanlinnan puutarhassa.

Sovinko näihin raameihin?

Aion myös ottaa läheisistäni tästedes voimauttavia valokuvia. Aion kysyä, miten he haluavat tulla kuvatuksi. Seuraava koitinkivi on tyttäreni rippikuva. Aion myös altistaa itseäni kuvattavaksi. Vain siten pysyy tuntuma yllä.


Äkkiä voisi ajatella, että omien kuvien julkaiseminen ja katseleminen tuossa määrin, mitä kurssilla teimme, olisi narsistista. Facebookissa kaverini ovat kuitenkin ottaneet valokuvat ihastellen vastaan ja osa on huokaillut haluavansa itsestään voimauttavia valokuvai. Moni on jo ilmaissut sitäkin, miten haluaisi tulla kuvatuksi. Ehkä teemme naisten kuvausretken jonain kauniina kesäiltana.

"Jokaisen sielu on kaunis. Kun luovumme haarniskoista ja naamioista, meistä hehkuu suloisuutta, lempeyttä ja rakkautta." -Kylli Kukk-