Tosi turhautunut kiroileva siili

Kuulin tutkimuksesta, jossa väitettiin positiivisesti ajattelevan ihmisen elävän 10 vuotta pessimistiä kauemmin. Normaalisti olen yltiöpositiivinen ja jaksan nähdä asioissa monia puolia ja mahdollisuuksia. Tänään aion tilapäisesti lyhentää elinikääni. Olen kiukkuinen, turhautunut, vittuuntunut. Syy: sairaalabyrokratia!

Seuraan läheltä yritysjohtajan arkea ja ihailen hänen kykyään nähdä kokonaisuuksia. Jos johdettavana on konserni, täytyy johtajan tietää, mitä eri yksiköissä tapahtuu. Sairaalassa itse työskentelevänä jaksan ihmetellä, miten huonosti siellä asioita ja henkilökuntaa hoidetaan. Potilaita toivottavasti paremmin! Onko siellä ohjaksissa ihmisiä, jotka 1) hahmottavat kokonaisuuksia? 2) ovat kiinnostuneita siitä, miten potilaita hoidetaan? 3) tietävät, mitä henkilökunta tekee ja osaa? Epäilen!

Epäilyni perustuu omaan kokemukseeni. Vuoden vaihteessa keskussairaalan pari työyksikköä siirtyi kaupungin haltuun. Toinen yksikkö kuului minun toimialueelleni. Puhutaan nyt minun työpanoksestani: toimintaterapeutti psykiatrian avohoidossa. Vähimmäisoletus on se, että voin vaikuttaa siihen, mihin työtäni priorisoidaan. Minut pyydetään viimeisellä hetkellä vajaan tunnin palaveriin, missä saan sanoa omat ajatukseni sijoittumisestani. Ehdotus on puoli päivää ostopalveluna ko. yksikköön, lopun kaiken myynti kolminkertaistui. Kollegallani nelinkertaistui. Puhuttiin ylimenokaudesta ja toiminnan käynnistämisestä vanhan tuen avulla.

Äskettäin saimme kuulla, että sama jatkuisi ensi vuonnakin. Ylimenokausi siis pitenee... Kysyttiinkö meiltä "myydyiltä naisilta", mitä mieltä olemme asiasta? Eipä kysytty. Yhteensä kahden terapeutin työpanoksesta menee 3,5 päivää eri organisaatiolle. Samaan aikaan osastoilta toivotaan perusteellisempia toimintakyvyn arviointeja ja kotikäyntejä sekä ryhmiä. Poliklinikalla myös ryhmämuotoisten kuntoutusmuotojen tarve lisääntyy koko ajan. Tarvitaan sosiaalisista peloista kärsiville ihmisille vuorovaikutustaitojen ryhmää, luovia toimintoja ihmisille, joille puhuminen on vaikeaa ja omana ryhmänään ovat vaativat neuropsykiatrian potilaat.

Kun meitä kahta "vuokrataan" kaupungille, johdossa pohditaan toimintaterapeutin palkkaamista neuropsykiatrian työryhmään ja kuntoutusosastolle omaansa. Tällä hetkellä jo toimintatilat pullistelevat, koska ne ovat epäsopivat ja odottavat remonttia. Yhtälössä on jotain, mitä en ymmärrä.

Nykypäivän työelämässä tilkkutäkkimäisyys on arkea. Toimet jakautuvat yhä useampaan suuntaan ja työntekijän odotetaan huseeraavan vähän siellä sun täällä. Onko kukaan hallinnon ihminen ajatellut, miten kuluttavaa sellainen jakautuminen on? Jonkin aikaa tuollainen työskentely tuntuu mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Keskeneräisyys on kuitenkin se asia, joka syö jaksamista. On jatkuvasti riittämätön olo joka suuntaan. Et ehdi tehdä hankintoja, pysähtyä henkilökohtaisten tavoitteiden äärelle etkä kehittää toimintaa.

Pidän työstäni kovasti. Olen ollut iloinen moniammatillisesta työskentelystä ja työyhteisön hyvästä hengestä. Koen tekeväni merkityksellistä työtä. Johdon taholta toivoisin tulevani kuulluksi. Jos päätöksiä tehdään jossain norsunluutornissa, kysymättä työntekijältä edes kokemuksia nyt puolen vuoden -"siirtymäkauden"- aikana, tulee ylikävelty olo.  Minulle on ominaista kehittävä työote, jota luontevasti toivon voivani käyttää työkentällä. En halua rääpiä. Joitain asioita täytyy tehdä kiireessä, mutta jatkuva sinne tänne huhtominen ja hosuminen ei auta ketään!

Tänään turhautuminen saavutti kulminaatiopisteensä ja muutti kiukun toiminnaksi. Kirjoitin ylös epäkohtia. Seuraava vaihe on se, että kollegani saa lukea tekstini ja yhdessä teemme tarvittavan hienosäädön. Sitten annamme kirjeen lähiesimiehellemme luettavaksi, jonka jälkeen on tarkoitus antaa se ylihoitajalle hallinnon käsittelyyn. Voin tehdä päivätyöni poliklinikalla, neuropsykiatrian työryhmässä tai kokonaan päiväosastolla. Akuuttipsykiatria ei ole minua varten, eli osastoille tuskin jalkaudun. Voin myös valita aivan toisin ja irrottautua kokonaan junnaavasta byrokratiasta. Katsotaan, mitä tapahtuu. Näinkään hommat eivät voi kauan jatkua!