Muutimme omaan kotiin, jonka mieheni hartiapankilla hyvin pitkälti rakensi (kiitos myös isäni, appeni, Jussin ja iv-lvi-miesten). Päätimme, että nyt on sopiva aika muuttaa ja säästää vuokran maksussa. Odotin toista lasta ja minusta ei juurikaan apua loppuvaiheessa ollut. Ei kyllä aiemminkaan. Me emme mahtuneet samalle raksalle mieheni kanssa. Temperamenttimme ja johtamistapamme ovat niin kaukana toisistaan, ettei riidoilta vältytty. Olen kerran mm. kävellyt raksalta silloiseen kotiimme reilun 2 km:n päähän maalisissa farkuissa ja resuisessa collarissa.
Muuttopäivänä puuttui mm. ikkunalistoja ja räystään aluslaudoitus ulkopuolelta, lattialistoja, maalia paikoista, jotka olivat "sivuseikkoja", kattoparrun päistä seinästä somisteet ja saunan lauteet. Lauteet tulivat nopeasti, koska rakastamme saunomista. Meni muutama vuosi niin saimme räystäslaudoitukset kuntoon. Raksaamiskunto oli nollissa. Ei vaan jaksanut. Sitten ei enää edes huomannut.
Tarpeita alkoi ilmetä pikkuhiljaa. Vanhempani kävivät vierailulla ja ystävällismielisesti huomauttelivat edelleen kesken olevista kohteista. Ärsytyskynnys ylittyi. Lattialistat ilmestyivät seuraavaksi. Autotalli nousi pihaan noin 7 vuotta talon jälkeen. Samaan syssyyn teimme pihalle kodan, jota olin vinkunut mieheltäni jo jonkin aikaa.
2010 haimme Virosta tonneittain sisustuskiveä, jolla päällystimme takkahuoneen ja saunan seinät. Syksyn aikana saimme muutettua kellarissa olleen kylmävaraston viinikellariksi. Ne olivat hauskoja projekteja, jotka teimme yhdessä. Temperamentit ovat ilmeisesti jo hieman tasoittuneet ja suurimmat särmät hioutuneet. Kiveä jäi reilusti. Lieneekö ollut pilkkuvirhe jossain kohtaa (en laskenut, mies ja myyjä laskivat!). Sittemmin on pohdittu, mitä kivetetään seuraavaksi. Tuliseinät: olohuoneen takan takaseinä ja yläkerran hormiseinä. Kiva. Koska?
Maaliskuussa kysyin varovasti mieheltäni, että koskahan? Kysyi, onko deadlinea. Kun kerroin, että tytär pääsee ripille 1.7., alkoi tapahtua. Seuraavalla viikolla meillä oli seinän laittaja ja aloituspäivä tiedossa. Nyt seiniä on kivetty oikein urakalla. Keittiökin sai siitä osansa. Ne kattoparrun somisteet tulevat vielä samasta kivestä. (Alla kuvat, jotka lupasin eräälle ystävälleni ennen - jälkeen takasta, jonka sydän vielä puuttuu paikoiltaan. Kyllähän tuo lievä nuhruinen ilme kovasti terhakoitui!)
Raksaamisessa on sekin hyvä puoli, että tulee heitettyä samalla kaikenlaista ylimääräistä tavaraa nurkista siirtolavalle, joka pihassa nököttää. Eilen se nieli vierashuoneen ja tyttären huoneen kaappien romua, autotalliroinaa, 2 vanhaa risaa tuolia ja kellarivaraston kamaa. Omakotitalossa on jatkuvasti hommaa, entraamista ja uudistamista. Elämisen jäljet näkyvät lapsiperheen kodissa. Niin kuuluukin. Kodin tulee olla eletyn näköinen. Mieheni kieltäytyy järjestelmällisesti poraamasta taulukoukkuja seinään. Viime viikolla, kun ehdotin kattonaulakon asentamista. Saisin pystynaulakon veks, lattiatilan puhtaaksi, eikä olisi tomun kerääjää. Ei käy, tulee reikä kattoon. Kysyin aikooko hän monumentoida talon vai elää täällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti