tiistai 22. toukokuuta 2012

Tosi anteeksiantoa

Varoitus: tässä postauksessa on runsaasti kysymysmerkkejä.

Onko elämä katkeruudessa oikeutettua? Eikö katkeruus tunteena syö jumalattomasti energiaa, kun pitää pitää kiinni jostain menetetystä, rajat ylittäneestä? Voisiko antaa olla? Antaa anteeksi? Onko oikeutettua tölviä toista, ylittää toisen yksityisyyden rajoja? Millaiset asiat tölvityn tulisi antaa anteeksi? Pitääkö anteeksi antaa?

En minä tiedä!

Männä viikolla pohdimme erään fb-kaverin kanssa sitä, kuinka helppoa nykyisin ihmisten on ratkaista asioita: blokkaat vain epämiellyttävän tyypin omista naamakirja-kavereistasi. Ei tarvitse selitellä, ei keskustella asiasta. Lapsellista leikkiä aikuisten hiekkalaatikolla. Itsekin olen joutunut syrjäytetyksi. En jäänyt katkeruuden valtaan ja kaverikin tuli tolkkuihinsa. Olemme väleissä.

Mikä sitten saa ihmisen niin suivaantuneeksi, että haluaa sulkea toisen ulos elämästään, eikä ole valmis keskustelemaan? Minulle vastaus on hyvin yksinkertainen: toisen elämään puuttuminen, tunkeutuminen ja paremmin tietäminen. Minut heitettiin ulos listoilta juuri päinvastaisesta syystä: en huomioinut tarpeeksi. Tarvitsevuuden ja itsenäisyyden raja onkin hyvin hienovarainen, jota täytyy kanssakulkijan kunnioittaa.

Mielestäni edes omien vanhempien ei ole lupa tietää aikuisten lastensa elämästä enemmän kuin elämän pääosan esittäjän itse. Olen saanut seurata tapausta, jossa nelikymppisen ihmisen elämää pyrkii säätelemään äiti. Äidillä on selkeä mielikuva siitä, miten pieleen perheessä asiat eletään. Lapsia ei osata kasvattaa ja tukea, vaimo ei osaa laittaa ruokaa, lemmikkieläimen hankkiminen on sulaa hulluutta... Hän ei siedä itseäään kohdistettua kritiikkiä tai rajaamista. Tällä äidillä on suvun sisällä selkeät suosikit, joita paapotaan ja joiden elämää silotellaan niin, etteivät he opi omaa elämäänsä elämään. Muita vertaillaan näihin valioyksilöihin surutta. Voi minkä riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteen hän kohteeseensa juurruttaa. Kaikkitietävyys kääntyy tietämättömyydeksi, yksisilmäisyydeksi ja tyhmyydeksi. Pitääkö tällainen väkivaltainen tunkeutuminen antaa anteeksi?

Saako aikuistuva lapsi loukata vanhempaansa rajattomasti? Ei! Raja siinäkin menee. Murrosikäisten tehtävä on irrottaa itsensä vanhemmistaan. Ellei sille ole sopuisaa maaperää, se tapahtuu riuhomalla. Kuinka paljon riuhomista saa sietää? Aikuinen ei saa lyödä lastaan. Siitä voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos niin pääsee käymään. Saako lapsi täräyttää vanhempaansa päin näköä?Saako lapsi käyttää lapsen asemaansa ja ottaa hyödyt vanhemmistaan irti (rahaa, autot, ruoka- ja pyykkipalvelut, sakkojen maksut) antamatta mitään takaisin? Onko olemassa pelastakaa vanhemmat ry?

Tuleeko kymmenen vuotta sitten työpaikalla tapahtuneen riidan takia jättää uutena ihmisenä soittamatta yhteistyökumppanille? Ketä jatkuva varominen ja katkeruus pahoista sanoista palvelee?

Loputtomasti kysymyksiä, vain vähän vastauksia... Mutta voisiko katkeruudelle sanoa EI ja etsiä muunlaisia ratkaisuja?


1 kommentti:

  1. Osuitpa hyvän elämän ydinkysymyksiin. Äitinä, avoppinan,vaimona ja kaverina pääsee sammakoita suusta ja työntää lusikkansa toisten soppaan, vahingossa ja pahaa tarkoittamatta. On vain yritettavä jatkaa ja parantaa tapansa.Anteeksipyyntö olisi joskus paikallaan.
    Katkeruus ei vie ketään eteenpäin. Uuden aamun alkaessa alkaa uusi aika. Ilman pahoja sanoja, ilkeitä tekoja. Annammehan toinen toisillemme siihen mahdollisuuden.

    Aurinkoterveisin Leena

    VastaaPoista