sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tosi naivisteja I

Odottelen kylään rakasta ystävääni Sveitsistä. Meillä on kesätraditio: Naivistit Iittalassa. Se on hyvän olon käynti, sellainen hyrisyttävä.

Tässä odotellessa, juhannuspyhinä, toinen ystävä armas luki minulle Heli Laaksosta, Peippo vei. On minulla ihania ystäviä!!! Ja mitä huomasinkaan siinä järven rannalla istuessani, Laaksosen lounaismurteen soljuessa pääni sisään, vääntäessä suupieliä ylöspäin? Laaksonen on kirjallinen naivisti!

Minulle tuli samanlainen olo kuin Iittalan vanhalla puukoululla: hilpeä ja rentoutunut, pohdituttava, jalat maassa, pää pilvissä. Kuunnellessani Kaarinan päivän korttia odottelevan ei-Kaarinan murheita näin mielessäni Nokkalan maalauksen postilaatikkoon nojailevasta huokailevasta huivipäästä. Viikilä olisi hyvin voinut valjastaa pronssipatsaaksi runon, jossa lähdetään siirtolohkareen kanssa uimahalliin ja jäätelölle.

Aiemmista runokirjoista muistan rouvan, joka pohtii, mitä elämä olisikaan ollut, jos hän olisi nainut kreikkalaisen niehen. Muisti kun menee, niin ei edes miehens naamaa muista ja Retsina-lasin kilinä sekoittuu outoon mukellukseen. Voi miten mehevä naivistitaulun aihe!

Muutama viikko pitää vielä odottaa näyttelyyn pääsyä. Sitä ennen taidan herkutella naivistirunoudella ja pistäytyä katsomassa tilkkutaidetta Hauhon Kivituvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti