Tapasin ihmisen, joka pelkää ajamista. Kanssaihmisiin ei voi luottaa, sanoo hän. Se on varmasti se epävarmuustekijä. Jos lähdemme siitä, että jokainen autokoulun läpäissyt osaa ajaa ja tuntee liikennesäännöt ja -merkit, pitäisi vastaantulijoihin voida luottaa. Kuitenkin joka päivä eteeni kurvaa kolmion takaa autoilijoita, mopoilijoita, pyöräilijöitä. Tällä viikolla kerran on eteen ajo ylittänyt torvensoittokynnyksen. Silloin se soi pitkään, jotta pyöräilijän mp3:n kuulokkeiden taaksekin kuului.
Tänään ihmettelin taas eteen ajelijoita. Onko heillä kiire? Eikö kanssaliikkujista välitetä? Eikö liikennesäännöistä välitetä? Eikö hahmotus pelaa? Onko optikolla käynnistä jo liian pitkä aika? Mulkaisin eteeni kääntynyttä naisihmistä kohtalaisen pahasti.
Toinen ihmeteltävä asia oli (ja onkin pysyväisihmettelyä) ajonopeudet. Jos laitat 120 Km/h-alueella vakionopeuden 125 km/h navigaattorin mukaan, kaikki pyyhältävät ohi. Jos ajat Vespalla seitsemänkympin alueella kahdeksaakymppiä, tulet takuulla ohiajetuksi. Eilen minut ja Sitikan ohitti Lahdentiellä bussi, kun ajoin sallittua nopeutta 60 km/h!
Mm. Sveitsissä ja Virossa on tullut voimaan laki, jossa autoilijan tulee pysähtyä suojatietä lähestyttäessä havaitessaan jalankulkijan lähtevän ylittämään tietä. Ellei pysähdy, rapsahtaa sakot. Tämä oikeasti toimii! Hollannin pyöräilypolitiikka on Euroopan huippua ja kaikki tietävät skootteriviidakon Roomassa ja Barcelonassa. Pallon eri puolilla on omat kotkotuksensa, mutta minä toivoisin Suomeen huomaavaisuutta kanssamatkustajia kohtaan.
Poskettomin kohtaaminen tapahtui moottoritiellä Janakkalan kohdilla noin seitsemän vuotta sitten. Kiihdytin reippaasti Riihimäen rampilta moottoritielle kotimatkalle. Näin peruutuspeilistä, että suurehko auto liittyi liikenteeseen tovin perässäni. Yhtäkkiä se oli parin metrin päässä ja vilkutteli ajovaloja. Seuraavaksi olivat päällä jo hätävilkutkin. Mieleni täytti pieni paniikki: kuljettajalla täytyy olla todella kova kiire johonkin, kaikki ei varmasti ole kunnossa. Itse olin juuri ohittamassa kahta yhdistelmäajoneuvoa ja sujahdin rekkojen väliin pois maasturin tieltä. Se räppäsi hätävilkut pois ja suhahti kohti seuraavaa ohitettavaa. Sama juttu toistui. Kolmannella kerralla edessä ajava autoilija ei enää väistänytkään. Maasturi ohitti hänet pientareen puolelta ja häipyi horisonttiin. Soitin Hämeenlinnan poliisille lähestyvästä kaaharista.
Kerran matkalla Imatralta Helsinkiin peräämme liiskautui vanha kuluneen punainen BMW. Kuljettaja sekä matkustaja olivat keski-ikäisiä miehiä. Ohittivat meidät suoralla ja jäivät kökkimään alinopeutta eteemme. Sopivassa paikassa menimme me vuorostamme ohi. Sama toistui toisen kerran, ohi... ohi... Kolmannen kerran meidät ohittaessaan pelkääjän paikalla istunut matkustaja räppäsi valokuvan meistä. Iltahämärissä salamavalon sokaisemina oli pakko vetää auto tien laitaan ja odottaa näkökyvyn palautumista. BMW ehti (onnekseen) tuolla välin omille teilleen, kenties kiusaamaan seuraavaa autoilijaa. Sen kuvan olisin kyllä halunnut nähdä...
Miksi tunaroivaa miesautoilijaa kutsutaan? Minä olen kyllästynyt olemaan "reikä ratissa"! Tämä reikä on peruuttanut viistoparkissa kuolleessa kulmassa olevan Hondan perään, ottanut muutamat parkkisakot ja yhdet ylinopeudesta. Vespalla on tullut koitettua kiviseinän vahvuutta. Tämä reikä taskuparkkeeraa kivuttomasti eikä kuulu niihin naisautoilijoihin, jotka hidastelevat kiihdytysrampilla. Osaan tehdä moottorijarrutuksen ja vaihtaa renkaat. Vien autoni itse huoltoon ja katsastukseen. Tykkään ajaa talvella kitkarenkailla. Se on opettanut ennakoivaan ajoon. Saatan joskus kirota liikenteessä, mutta en kiusaa kanssa-autoilijoitani! Olen niceautoilija, vaikka Syöksysämpylän perässä lukeekin Kiroilevan siilin sanoin "En oo v***u rauhallinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti