Tosi elämistä

Ihana ikääntyminen! Voi miten se vapauttaakaan tekemän kaikenlaista. Tällä hetkellä tuntuu, että olen juuri sopivan ikäinen tekemään ihan mitä mieleen tulee, mikä sattuu huvittamaan (soveliaisuuden rajoissa tietysti!).

Oli aikoja, jolloin oli auttamattomasti liian nuori tekemään aikuisten asioita, pääsemään kapakkaan, juomaan viinaa, ajamaan autoa, osallistumaan asialliseen keskusteluun ilman keskustelukumppanien ymmärtäväistä hymyä... Onpa ajateltu, että ihminen on jossain vaiheessa myös liian vanha tekemään tiettyjä asioita: kulkemaan pillifarkuissa tai minihameessa, hankkimaan rullaluistimia... Ihanko totta? Kyseenalaistan tämän ikärasismin ankarasti!

Kirjoitin taannoin haaveista ja toteutuneista unelmista, onnellisuudesta. Ikuinen kysymyshän on, miksi täällä olemme, mikä on elämän tarkoitus? Tällä hetkellä ajattelen, että elämän tarkoitus on elää. En halua lusia elämääni läpi. En myöskään halua soljua ja ajatella, että kaikki on ennalta määrätty. Ajattelen, että meillä jokaisella on mahdollisuus valita, tehdä suuntaa antavia päätöksiä. Se juuri on elämän suola (ja etikka). Mielestäni jokainen ihminen tekee sen hetkisen päätöksensä sillä parhaalla tiedolla, joka hänellä sillä hetkellä on. Menneisyyteen emme voi palata, vaikka sinne ajoittain haikailemmekin. Tulevaisuutta emme voi tietää. Käsillä on siis nykyisyys.

Tiedän eläväni tätä hetkeä niinä aamun minuutteina, kun kävelen paljain jaloin makuuhuoneesta alakertaan ja keittiöön. Tukka kaakossa, silmissä avaruusromua öisiltä matkoilta, jalassa lököttävät vihreä-valko-pilkulliset pyjaman housut. Lataan kahvinkeitintä. Tunnen (oikeasti, enkä ole psykoottinen) kuinka jalkapohjistani kasvavat juuret läpi keittiön laminaattilattian tähän hämäläiseen maahan. Olen siinä, juuri nyt!

Haluan kokea voivani vaikuttaa omaan elämääni. Se on kai se, mistä opiskelujeni yhteydessä puhuttiin elämän hallinnasta. Mutta eihän elämää voi hallita! Ihana kauhistuttava kaaos!

Totuin nuorena siihen, että minua arvosteltiin harrastusta vaihtamisesta, kokeilunhalusta. Kokeilin yhtä ja sitten toista. Se on myös mielestäni elämistä. Ilman kokeilua ei voi tietää, miltä asia oikeasti tuntuu, onko se oma juttu. En tiedä, olenko maalari, ellen kokeile. Mikä urheilulaji sopisi tälle kropalle, joka on liian lyhyt korkeushyppyyn, liian voimaton heittolajeihin, liian hidas sataselle ja liian lyhyellä pinnalla varustettu pitkänmatkan juoksuun? Ei tullut tytöstä lentopalloilijaa, ei squashin pelaajaa, ei myöskään tennistähteä. Löytyi latinotanssi ja alppihiihto, rullaluistelu ja koirakävely. Miksi jymähtää yhteen asiaan ja kitkuttaa sen parissa läpi koko maallinen taival? Palkitaanko sisukkuus ja yhden asian totaali läpikäyminen isommalla kruunulla taivaan porteilla kuin laaja-alainen tuntuma eri asioista? En usko! Kuka haluaa, vakuuttakoot minut!

Miksei kurkottaisi kohti haaveitaan? Tietysti se on kiinni temperamenttirakenteesta, miten uskaliaasti voi varvistella.

Voinko sanoa eläväni? Eläväni omaa elämääni, minun näköistäni? Kyllä! Väitän, että päiväni ovat  omiani, itse rakentamiani ja omilla sormenjäljillä merkattuja. Jos täytyy valita hiivinkö vai hypinkö kiveltä kivelle, valitsen kivet. Jos vaihtoehtoina ovat avaimenreikäkurkistelu tai kaukoputkeilu pilvenpiirtäjän katolta, valitsen katolla käynnin. Vesille lähtisin kanootilla, en Seliön kytiin formulaveneeseen, paahdettujen heinäsirkkojen sijaan valitsisin kotoisat lihapullat. Lady Gagan kenkiin en nousisi. Jalkaani panen kirpparilta ostamani euron kippurakärkiset nahkatossut.

Bon Jovin sanoin "It´s my life, it´s now or never!"