Lasken juomalasiin vettä ja upotan siihen vitamiiniporetabletin. Syön Activian leseillä. Oma lapsi ja toinen teini Sitikkaan. Heidät tiputan kyydistä Hätilänmäellä. Automatka päiväosastolle kestää vartin. Ruuhkassa ehdin tekstata ystävättärelle aamuterveiset. Pari viikkoa aiemmin tehdyt -nyt jo poltetut- savityöt auton takapenkiltä kainaloon. Taiteilen alaoven auki. Olo on, kuten tavallista, kuin Kassi-Almalla.
Tiimiaamu. Kahvi vaniljasokerilla, sokerilla ja maidolla osaston keittiöstä mukaan työhuoneeseen. Käymme läpi jonossa olevat kuntoutujat, kiireellisyydet ja jaksolla olevien kuntoutujien akuutit asiat. Toiminnallinen ryhmä. Kuntoutujat haluavat tehdä omia projektejaan. Toimin ohjaajana, apukäsinä, tsempparina. Keskustelemme vaativuudesta, joka riivaa, hyvästä olosta, josta ei osaa nauttia kun pelottaa, että seuraava railo on odottamassa. Joku nostaa puheenaiheeksi muutoksen ja mitä se aiheuttaa ihmissuhdedynamiikassa.
Lounastauolla käyn Askartelukaupassa täydentämässä varastoja. Ehdin myös hakea lähi-Siwasta askartelutukusta tilaamani paketin. Samalla ostan itselleni lounaan: banaanin, pikapuuropusseja, cashew-pähkinöitä ja Frezzan. Lasken sen varaan, että seuraava kuntoutuja tulee myöhässä. Hän ei tule lainkaan. On nukkunut pommiin. Ehdin syödä rauhassa.
Iltapäivä alkaa kirjaamistöillä. Laitan potilaspapereihin eilisen päättyneen ryhmän loppuarvioinnit ja tulostan loput valokuvat, jotka täytyy ensi viikolla asettaa näyttelyyn poliklinikan seinälle. Sairaanhoitaja tulee huoneeseeni ja pyytää katsomaan "yhtä hienoa juttua". Kuntoutujat ovat lounaan jälkeen inspiroineet valkotaululle kuvan kuntoutumiseen vaikuttavista tekijöistä. Kuvion yläpuolelle on pakko kirjoittaa "HIANO!" Mahtavaa työstämistä!
Puhelin soi. Päivän viimeinen kuntoutuja soittaa ääni maassa olevansa kipeä ja peruu tapaamisen. Häntä edeltävää kuntoutujaa en edes osaa odottaa tulevaksi, mutta hän yllättää minut ja ilmiintyy paikalle. Otamme kupit kahvia. Konsultoin lääkäriä, tarkastan tietoja koneelta, teen esihaastattelun ryhmää varten. Kirjaan tapaamiset ja poisjäännit, pakkaan kassini ja poistun rakennuksesta.
Keskustan kirpputori on jo sulkeutunut. Ajan lemmikkikauppaan, ostan koiralle uuden vinkupallon, vaikka aavistelenkin sen kestävän kasassa vain kymmenisen minuuttia. Ajan toiselle kirppikselle. Vedän vesiperän. Tapan aikaani. Olen sopinut puoli viideksi tapaamisen rautatieasemalle. Ruotsinkielinen toimintaterapiaopiskelija tulee tekemään haastattelua opinnäytetyötään varten: Meningsfulla aktiviteter och depressiva patienter. Hyvä aihe!
Seuraavan tunnin puhun ruotsia suomella höystäen. Kerron toiminnan merkityksestä masennuskuntoutuksessa, annan esimerkkejä toiminnan vaikuttavuudesta ja omista työkaluista. Yllätyn, mistä kaikki ne sanat muistuvat mieleen. Välillä vaihdan suomelle, jottei synny väärinkäsityksiä. Opiskelija kyllä ymmärtää minua, mutta hänelle suomen puhuminen lienee vielä vaikeampaa kuin minulle ruotsin.
Kotimatkalla tytär soittaa ja kysyy kaverille yökylälupaa. Palautan opiskelijan asemalle kotimatkaansa varten ja ajan kotiin. Mies luukuttaa Korpiklaania youtubesta kotiteatterin kautta. Minua hermostuttaa. Folkheavy vaihtuu Hanoi Rocksiin. Yritän keskittyä tuoreeseen naistenlehteen. Poika soittaa ja pyytää hakemaan skeittiparkista. Otan miehen auton. Stereoista karjuu Turisas. Tärykalvoni pullistelevat. Mies ihmettelee kotona, miten ovat korvat niin kipeät. Mietin, mikä muu perheen miehiä vaivaa, kun musiikkimaku on tuollainen. Koira kaivaa työkassistani kalenterin alta uuden vinkupallonsa. Omatoimisuus kunniaan! Pallo on vinguton kymmenessä minuutissa...
Pilvinen päivä sataa tihkuna alas. Tytär lähtee ystävänsä kanssa lenkille. Juoksevat kolmen kilometrin matkan. Laitan possupihvit, jotka miehen piti laittaa. Perhe syö eteläeurooppalaisittain myöhään illalla. Saunon perheen miesten kanssa ja uppoudun koneelle.
Normipäiväkö? En osaa määritellä tavallista työpäivää. Tilanteet vaihtelevat, kuntoutujia tulee ja menee, joskus en muista ryhmäläisieni sukunimiä (mikä vaikeuttaa dokumentointia). Joskus keskustelen kuntoutujan kanssa, toisen luona käyn kotikäynnillä, yhden kanssa asiointiharjoituksissa keskustan kahvilassa. Arviointiryhmässä toiminnot vaihtelevat viikottain neljän viikon sykleissä ja vuorovaikutusryhmässä heilumme digikameroitten kanssa Kaupungipuistossa tai ripustamme kuvistamme näyttelyä. Tiimit, kokoukset ja kehittämispalaverit, sekundaarinen potilastyö ja hankinnat.
Kotona ylimääräinen luppoaika mitataan puolen tunnin pätkinä per päivä, hetkinä sohvalla lehti tai kannettava tietokone sylissä, saunan lauteilla selällään tai lenkillä koiran kanssa. Eilen olin laulamassa. Viime viikolla maahanmuuttajien suomen keskustelukerhossa ja ohjaamassa kirjoittajaryhmää.
Iltapalan jälkeen kutsuu kirja vuoteeseen. Nyt on menossa Nikki Frenchin What to do when someone dies? Koukuttaa. Ennen lukunautintoa hampaiden ja naaman pesu, yövoiteet iholle, päiväkirjaan jokunen sana.
Elämä on täyttä. Tämän päivän päätän hyräillen Susanna Haaviston kaunista kaunista kappaletta Odotusta Pariisissa: "I love you in the morning, love you when we go to bed. These are all the words we ever said!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti