Tosi muodokasta

Mitä muotoja, rypytyksiä, frilloja, pitsiä, kukkia, leveyttä. Trikoovaatteita ostosparatiisissa. Leppoisa shoppailupäivä Ideaparkissa kahden 13-vuotiaan tytön kanssa (ystäväni tosin käyttää paikasta osuvampaa nimeä: Idioottipark!). Piti lähteä ostamaan kevätjuhlamekkoon sopivia kenkiä ja suoristusrautaa. Näistä kumpikaan ei tulisi minulle! Minä toimin kuljettajana ja vain hengailin mukana. Mukana hengailu on tässä tapauksessa sama kuin perässähiihtäjä, se nolo mutsi, joka kaiken maksaa.

Ja tällä mutsilla on muotoa. Olen persevä, rintava ja reitevä. Olen joutunut toteamaan vaatekokojen pienenneen vuosien myötä. Farkun lahkeiden standardipituus on täsmätty noin 185 senttiselle laihalle naiselle. Ottaen huomioon, että suomalaisen naisen keskipituus on 166 cm, farkuista saa saksia sen 20 cm pois. Pyllyn pitää myös olla pieni, jotta hipsters-housut yleensä pysyvät säädyllisen näköisesti päällä. M-kokoisten paitapuseroitten käyttäjillä ei saa olla rintoja enempää kuin b-kupin verran.

80-luku on vahvasti esillä rekeissä ja muotikuvissa. Kuoseissa on entistä enemmän syvästi inhoamieni salihousujen kuviointia ja väriyhdistelmät ovat suoraan kuin luokkakuvistani yläasteelta. Haalariasut ovat luku sinänsä. Hetken jo mietin, että lienee pakko mennä sovituskoppiin ja änkeä itsensä leveälahkeiseen toppiyläosaiseen haalariin ihan vaan siksi, että tietäisin, miten hullunkuriselta näytän siinä. En mennyt! Rekki, jossa haalari henkarissaan roikkui, oli 20 cm korkeammalla kuin minun päälakeni ja haalarin lahkeet hipoivat sieltä korkeuksista maata....

Lace everywhere! Pitsiä kesään: hameen helmoissa, paidan hihoissa ja pääntiessä, topeissa, mekoissa, kokonaisia pitsiliivejä (ostin torstaina itselleni yhden sellaisen). Kaunista ja naisellista hörhelöä pursusi joka putiikin oviaukoista. Niissä mekoissa näyttäisin varmasti kermakakulta. Väritkin olivat juuri sellaisia hempeän kermaisia. Not for me, only for Venla! Ja sitten ne ylileveät tynkähihoilla varustellut neulepaidat. Munamies! En tiennyt hänen vaikutuksensa levinneen jo muotiinkin!

Kysymys siis kuuluu, miten mahtua noihin vaatteisiin ja vielä näyttää hyvältä? Tarvitseeko minun mahtua niihin? Ehkä näytän paremmalta pukeutumalla jotenkin muuten. Tästä seuraa toinen kysymys, joka on ensimmäistä vielä huomattavasti tärkeämpi. Miten kantaa itseni -kurvini ja kiloni- tyytyväisenä ja ehkä vähän ylpeänäkin?
Mieleen nousevat kuvat espanjattarista ja portugalittarista (onkohan tuo nyt oikea muoto?) aurinkorannalla: rehevät muodot, vartalot, joiden kriittisimpiä paikkoja verhosivat minikokoiset stringit ja lappuyläosat (jos niitä edes oli). Kyljet tirisivät auringosta ja lämmön aiheuttama mukavuuden tunne näkyi kasvoista, kehon rentoudesta. Kaunista! Tuohon tulee pyrkiä: Tässä olen, tällainen olen!

Niinpä ostin itselleni vartaloa nuolevan mustan trikoomekon. Ja legginsit. Ja trikoopaidan... pari kaulatuubia... Ja no joo, kahdet kengät. Tosi kenkäfriikki osti siis noin sadannetneljännetkymmenennet kenkänsä, mutta vain sen vuoksi, että jalassa olleet korkeakorkoiset nilkkasaapikkaat hankasivat vasemman jalan pikkuvarvasta ikävästi ja tiesin ostossunnuntaita olevan jäljellä vielä parisen tuntia. Meneekö läpi? Ai yhdet menee, muttei kahdet kengät... Mekan outletissä oli tarjous, kahdet kengät kalleimpien hinnalla. Eli ne toiset tulivat kaupan päälle. Kalliimmat kengät ovat vaalean beiget nilkkurit ja ne ilmaiset konjakinväriset hapsumokkasiinit. Ai niin, ostin myös toisiin kenkiin värittyvän hapsuvyön.

Kotona mies kysyi: "Luuleks sä nyt olevas joku inkkarimuija?"