Minulla on epämääräinen suhde kahviin. Join sitä lapsena noin 7 -vuotiaaksi saakka. Paluumatka kyläpaikasta kippuraista hiekkatietä nosti juodun kermakahvin ylös. Sitä löytyi auton takapenkin jalkatilasta, nenäonteloistani ja käsistä, joilla epätoivoisesti yritin estää purkausta. Siihen loppui kahvin juonti. Tosin kahvin porojen tuoksua olen rakastanut aina. Niitä olen käynyt nuuskimassa ystävien keittäessä kahvia. Töissä Riihimäellä minulla oli kahvinkeittokielto, koska ikinä ei tiennyt millaista pannuun lirisi... Saattoi tulla teemäistä vaaleanruskeaa litkua tai mustaa myrkkyä, joka sulatti lusikan.
Kahvi nimittäin maistuu mielestäni pahalle ilman erilaisia mausteita. Kaneli- ja kardemummakahvi ovat ihania talvipakkasilla, varsinkin joulun aikaan. Kaakaokahvi (Wienercafe) on yleensä automaattien parhaimmistoa. Joskus saatan herkutella kahvilassa pähkinä- tai minttusuklaakahvilla. Vaniljaa ei kuitenkaan voita mikään.
Vieroittumisyritykset Nescafesta, osa 5, tuotti tulosta. Opettelin keittämään peruskahvia ja lisäämään siihen teelusikallisen vaniljasokeria. Mutta niissäpä onkin sitten eroja. Kaikenlaisia hasardeja tuli kokeiltua, kunnes löysin ne muutamat oikeat, oikeaa vaniljaa sisältävät sokerit. Purkki sitä pitää olla keittiön maustekaapissa ja omalla hyllylläni töissä. Kahviloissa vaniljalatte tehdään makusiirapeista ja Sveitsin reissulta toinkin itselleni pienet pullot vanilja- ja karamellisiirappia. (Mutta kyllä kuitenkin Dansukkerin aitoa vaniljaa sisältävä kelta-vihreä paketti antaa parhaat maut)
Minun kahvini kootaan näin:
* Laita kuppiin 1/3 maitoa (joskus jopa puolet) ja lämmitä sitä mikrossa 20 sekuntia
* Lisää kuuman maidon päälle kahvi
* Tiputa sekaan 1 hermesetas-nappi
* Sekoita joukkoon tl aitoa vaniljaa sisältävää sokeria
* Nauti (yleensä kirjoittamisen tai lukemisen yhteydessä, kotona ja töissä)
Mikä siinä mustassa juomassa sitten koukuttaa? Ehkä se piristää hieman, mutta suurempaa voimauttavaa vaikutusta en ole keksinyt. Tapa! Siitä tulee elämää rytmittävä tapahtuma. Aamulla ensimmäiseksi töissä keitin päälle ja työkavereitten kanssa höpötyskupposet. Kotona viikonloppuaamuisin kahvikupilla on ihan erityisen iso merkitys. Se symboloi vapautta, sen saa juoda juuri niin hitaasti ja missä vaan haluaa. Kaupungilla se suo hetken hengähdystauon hosumisen keskelle. Samalla voi katsella ihmisiä (ja tehdä pieneen vihreään muistikirjaan merkintöjä mielenkiintoisista havainnoista). Suurin vaikutus kahvilla on elimistöni aineenvaihduntaan. Kroppa käynnistyy, seuraa suorastaan liukuhihnaefekti ja väitänpä, että kahvi toimii osittain myös painonhallinnassa.
2008 olin Metropoliassa (silloin Stadia) kuuntelemassa opinnäytetyön esittelyä. Työn nimi oli Mennäänkö kahville? Ensin ajattelin, että onpa helppoa tuo opinnäytetyön tekeminen, niin tylsä aihe jne... Haukotus jäi kuitenkin tulematta ja työ osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Annika Westerdahl oli löytänyt todella paljon tietoa kahvin historiasta, arvostuksesta, käyttötarkoituksista ja merkityksistä.
Kahvinjuontikulttuuri
Säännöstelykaudet olivat ajanjaksoja, jotka rajoittivat kahvinjuontia. Ennen toista maailmansotaa kahvi oli kallista maaseudun vähävaraisimpiin kuuluneille. Isännät kiinnittivät huomiota esimerkiksi naisten kahvinhimoon. Kahvinkeiton oli määrä tapahtua vain säännöllisinä kahviaikoina, muu kahvinkeitto katsottiin tarpeettomaksi tuhlaamiseksi. Kohtelias tapa vaati tarjoamaan kahvia kylään poikenneelle, ainakin mikäli vieras oli mieleinen. Aivan kelle tahansa sitä ei kuitenkaan keitetty, koska kahvi oli kallista ostotavaraa. Emäntien ja ”kylän akkojen” kahvittelulla on kuitenkin ollut merkityksiä, joita isännät eivät osanneet arvostaa. Kahvinjuonti ja sen yhteydessä tapahtunut kuulumisten vaihtaminen merkitsi sekä fyysistä että psyykkistä virkistäytymistä naisille, joiden elämä oli sangen kotipiiriin sidottua. Yhteiset kahvihetket olivat osa naisten keskinäistä
kulttuuria, josta miehet pidettiin erossa. Ompeluseurat olivat eräs tärkeä kahviinstituutio, jolle naurettiin, mutta jossa tosiasiassa siirtyi huomattava määrä uutta tietoa ja syntyi uusia ideoita ja uusia päätöksiä jo ennen naisten virallisia mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaelämään. Nykyisin työpaikkojen kahvitauoilla saattaa olla merkityksiä naisten yhteisöllisyyden ylläpitäjinä ja naiselämään kuuluvien seikkojen puntarointihetkinä. (Knuuttila – Pöysä – Saarinen 2004: 162–163.) Suomalaista kulttuuria on vaikea tarkastella huomaamatta useasti toistuvaa kahvinjuontia.
Kahvinjuontiin liittyy erityinen kutsumisrituaali, jossa emäntä kehottaa eri puolella huonetta istuvia vieraita saapumaan kahvipöytään. Sääntöihin kuuluu, ettei kahvipöytään mennä heti ensimmäisestä kutsusta (kursailua), eikä pöydän antimilla täytetä vatsaa. On myös olemassa kirjoittamattomia sääntöjä siitä kenelle kaadetaan ensimmäiseksi, tai käsityksiä siitä ketkä juovat yhdessä. Silloin, kun vieraat istuutuvat valmiiksi katettuun pöytään, emäntä ei istu heidän seurakseen, vaan huolehtii tarjoilusta. Tapoihin kuuluu myös, ettei vieras ota tarjottavia ilman emännän kehotusta. (Knuuttila – Pöysä – Saarinen 2004: 165.)Kun opinnäytettä luki, omat pikku kotkotukseni alkoivatkin tuntua ihan oikeutetuilta ja jopa vähän mitättömiltäkin tuossa kahvinkäyttöhistoriassa. Niinpä siemaan hyvillä mielin nyt makusiirapilla maustetun vaniljalatteni, nostan jalat viereiselle tuolille ja nautin siitä, ettei päätä enää särje (heräsin aamukuudelta migreeniin). Säleverhot pidän kuitenkin vielä kiinni. Salakahvilla siis?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti