Tosi uusia asioita

Luin viime vuonna Gretchen Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti. Onnettomaksi hän ei elämäänsä koskaan väittänyt, mutta hän pohti, voisiko olla vielä onnellisempi. Kirjassaan hän kuvasi vuotta, jonka aikana hänen oli tarkoitus tehdä elämästään entistä onnellisempaa. Rubin nimesi joka kuukaudelle teeman, johon kiinnitti huomiota.

Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Ihminen todella voi vaikuttaa elämänsä kulkuun ja tuntuun omilla valinnoillaan.

Tämän vuoden minä nimesin itselleni uusien asioiden vuodeksi. Aion tehdä joka kuukausi jotain uutta, aiemmin kokematonta. Aion myös raportoida kokemuksistani täällä blogissani.

Tammikuu päättyi juuri. Rakastan ilmaisua "korahteli loppuunsa", mutta se ei sovi tähän. Tammikuu oli vauhdikas ja meni nopeasti, eikä myöskään ollut tipaton (melkein kyllä kuntokuurin takia). Hyvä että ehdin tuon kuukauden kelkassa keikkua!

Ehdin kuitenkin tehdä yhden ennenkokemattoman asian: käydä elämäni ensimmäisen kerran oopperatalossa. Kävimme kummityttöni kanssa katsomassa baletin Lumikuningatar. Mikä lavastus, puvustus ja yleinen atmosfääri! Olimme lukeneet oopperaetiketin tarkkaan netistä ennen reissua ja pukeutuneet hieman normaalia paremmin. Eräs nuori naiskatsoja oli jopa sonnustautunut sähkönsiniseen iltapukuun. Koko talo jo itsessään oli elämys: valaistus, näköala Töölönlahdelle, taide seinillä ja arkkitehtuuri. Ennen esitystä kauhistelin lippujen hintoja. Ostin lipun kummitytölleni joululahjaksi. Kun näin sen valtavan populan, joka osallistui projektiin, en enää ihmetellyt 72 euron aikuisten lipun hintaa. Porukkaa oli kuin meren mutaa!

Baletista Lumikuningatar
Kansallisooppera

En ihan vieläkään tunnustaudu klassisen baletin hartaaksi ihailijaksi. Voisi olla suorastaan tylsää seurata pelkästään klassista tepsuttelua (suokaa anteeksi baletin intohimoiset rakastajat!) kaksi tuntia putkeen. Lumikuningattaressa oli sekoitettuna sopivasti klassista kärkitossutekniikkaa, rosoa, tekniikkaa, kansantanssimaisia osioita ja nykytanssia. Ei käynyt aika pitkäksi! Meidän katselukerralla kertojan roolissa oli Minna Haapkylä. Se helpotti niin lapsikatsojia kuin juonivammaisia aikuisiakin. Toiselle puoliajalle lapsikatsojat saivat taikasauvan, jolla luvan saatuaan auttoivat pääosan esittäjä Kerttua pelastamaan ystävänsä. Ja kyllä välkkyi koko katsomo, kun lapset käynnistivät sauvansa!

Ihana aloitus uusille elämyksille. Kun kuukausi vaihtuu maaliskuuksi (ajatelkaa, se on jo kevätkuukausi), kerron, mitä uutta tein helmikuussa!