perjantai 18. tammikuuta 2013

Tosi kiltisti

Helsingissä Kallion kirjastolla järjestetään Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen opintopiirejä ja tällä viikolla  teemana oli kiltteys ja kirjallisuusterapia. Alustajana toimi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Hanna Sulander. Hannan esitys oli avartava ja inspiroiva. Muutaman päivän aikana käymäni keskustelu Tosi päivän poimijaksi-postauksen yhteydessä sekä maanantain opintopiiri pusertuvat nyt tähän kirjoitelmaan. 

"Parhaimmillaan rakkaus itseen ja toisiin ovat sisäkkäisiä ja yhtä aikaa läsnä, eikä niitä tarvitsekaan erottaa toisistaan."(Valtavaara 2007) Liian kiltti on kiltti toisille, oikein kiltti on kiltti myös itselleen. Siinä opittavaa. Matkalla ollaan. Nuorempana mieheni muistutteli minua aika ajoin siitä, että mitäpä jos opettelisin sanomaan ei. Eihän se toisen sanomana sisäisty. Joskus tarvitaan melkoinen seinään rysäytys, että muutos on mahdollinen. Ein sanominen onnistuu jo. Suurin osa työasioista jää työpaikalle ja voin sanoa olevani entistä itseäni parempi terapeutti. Ystäviäni haluan auttaa jos voin avuksi olla. Sitäkään en kuitenkaan enää tee itseni kustannuksella. Uskon huomaavani / tuntevani sen, kun olemme tasavertaisia jakajia. Tyhjiin on turha pumppautua, siitä ei ole iloa eikä hyötyä kenellekään.


"Naisille on ominaista salailla vaikeuksiaan ja jaksaa yli rajojensa. Avuliaisuus ja toisten huomioon ottaminen ovat heille luontaisia asioita, joita on perinteisesti korostettu myös tyttöjen kasvatuksessa. Kiltin tytön rooli tarjoaa suojautumiskeinon vaikeissa tilanteissa.
Pitkällä tähtäimellä liiallinen kiltteys kääntyy itseä vastaan. Jos lapsena on saanut hyväksyntää vain tottelevaisena pikku apulaisena, toisten miellyttämisestä voi tulla pakonomainen käyttäytymismalli, josta ei ole helppo parantua omin avuin.
Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja Helena Palojärvi on huolissaan naisten jaksamisesta tämän päivän kilpailuyhteiskunnassa.
– Suomalaista naista koskettavat monenlaiset ristiriidat. Vaatimukset työpaikoilla ovat koventuneet ja samaan aikaan perinteiset odotukset äitinä olemisesta, hoivasta ja vastuunkannosta läheisten suhteen ovat yhä olemassa. Lisäksi on tullut paljon uraan ja ulkonäköön liittyviä vaatimuksia. Jos on tottunut olemaan kiltti ja muita varten, niin on vaikea tasapainoilla näiden vaatimusten paineissa, Palojärvi sanoo." http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2004/090304_c.htm

Artikkelissa puhutaan naisista. Itse asiassa hyvin monessa muussakin artikkelissa. Onko kiltteys siis sukupuolisidonnaista? En usko. Tunnen miehiä, jotka ovat saaneet kuulla olevansa liian kilttejä ja tämän takia menettäneet parisuhteensa. Haluavatko naiset sitten kiltteyttään itselleen pahiksen? Miehen, jossa on säröjä? Äijän? En usko tuotakaan. Siihen kuitenkin uskon, että kiltteys on sukupolvisidonnaista, että vielä minunkin sukupolveni tytöt ovat kasvatettuja kiltteyteen. Nuoremman polven tytöt ovat huomattavasti itsetietoisempia, valveutuneempia omien oikeuksiensa suhteen ja osaavat laskea, mitä he asiasta hyötyisivät.  Terveellistä, mutta jossain kohtaa myös itsekkyytenä ja  töykeytenä ilmenevä käytös. Rajat ovat hienovaraiset: terveen itsekkyyden, oikean kiltteyden ja itsekkyyden. Terveesti itsekkäälle, oikein kiltille raja on hyväksi ja selkeä, kenties. Se, joka pelaa vastapuolta, määrittää asian ehkä toisin. Se tekee teemasta vaikeasti käsiteltävän. Ihmissuhdedynamiikka. Kun on tottunut siihen, että toinen on aina valmiina minua varten, on vaikeaa hyväksyä vastaväitteitä. "Että siitä on tullut hankala!"

Valtavaara puhuu kirjoissaan Kiltteydestä kipeät ja Oikein kiltit kiltteyden kivuista ja hedelmistä. Tuo ein sanominen on yksi kivuista. Kiltin oma tahto on hukassa, hänen kosketuksensa omiin tunteisiinsa on ohut tai kokonaan kadonnut, hän suorittaa, hänellä on ylikorostunut velvollisuuden tunto ja hän on jatkuvassa valmiustilassa, johon käskyt tulevat ulkopuolelta. Kysymys kuuluu: mikä saa ihmisen toimimaan näin vastoin omaa itseään? 

Kirjallisuusterapialla voi olla annettavaa liiallisesta kiltteydestä kärsiville. Tiedostavan kirjoittamisen avulla voi tulla näkyväksi itselleen ja muille. Kun kirjoittaa kokemuksiaan paperille, vapauttaa jotain tukahdutettua. Teksteihin voi palata ja lukea ne uudelleen tai halutessaan tekstin voi repiä tai polttaa. Kirjoittamisen kautta voi todentaa itselleen asioita, saada ryhmältä palautetta ja erilaisia perspektiivejä oman kasvun tueksi.

Työssäni kohtaan ihania ihmisiä, herkkiä, tuntevia. Monen ainoa ongelma on kiltteys. Se on kuin lampeen pudotettu kivi, joka muodostaa renkaita levitessään. Kiltistä alkaa tuntua, että hän hukkuu lampeen, ojentelee auttavaisia käsiään, mutta kukaan ei tartu niihin, ei auta häntä. Kehät täytyy pysäyttää. 

Matka kohti aitoa kiltteyttä tuo armollisuutta itselle. Rehellinen tunteiden kohtaaminen johtaa oman tahdon löytymiseen ja arvojen  selkiytymiseen. Mitä juuri minä tarvitsen? Tuo kysymys tulisi meistä jokaisen esittää itselleen vaikka kerran viikossa. Tulisimmeko sen kautta olevaisemmiksi?

Lähteet: SKTY ry opintopiiri 14.1.2013 Hanna Sulander
                  Anna - Liisa Valtavaara: Kiltteydestä kipeät, 2005 ja Oikein kiltit, 2007.

3 kommenttia:

  1. Kun omat tunteet ovaat hukassa tai kieltää ne, elää vain toisia varten. Tekee kaikkensa miellyttääkseen muita, estääkseen heitä tulemasta huonolle tuulelle. Miksi?
    Jottei tarvitse itse tuntea selittämätöntä pahaa oloa. Se on tahatonta tunteesta toiseen touhuamista.
    Tunneköyhä ihminen ei näe omaa väsymystä, masennusta, surua.. peilikuvasta heijastuu ilmeetön kuva. Kyynel saattaa vierähtää poskelle, sen sipaisee nopeasti pois, pää kääntyy välittömästi sivuun.. mihinkäs taas jäinkään, mitä olinkaan tekemässä.. tunkee mieleen.
    Kysymykseen: "Kuinka voit"? vastataan epäröimättä, ilmeettömänä: "Kiitos, hyvin" ..touhuamisen edetessä, ei voi pysähtyä. Vastaus tuntuu möykkynä mahassa, möykkynä kurkussa. Möykky helpottuu elämällä muiden kautta, työntämällä oman olonsa syrjään. Nauramalla, koska toinenkin nauraa.. Jos ympärillä on kiukkua, surua, pahaa, niihin on vaikea samaistua. Paha olo tuntuu lyijynä omissa jaloissa, painona hartioilla, jotka haluaa ravistaa irti itsestään nopeasti, vauhti on vaarassa hidastua. On kaikin keinoin piristettävä ilmapiiriä. On tunnistamaton epämiellyttävä tunne, kiire vaihtaa se toisenlaiseksi. Etsimällä jotain tunnistettavaa oloa, onko se sitten kiltteyttä, olemalla hyödyllinen muille. Kieltämällä huomioimasta itseään muutoin, kuin antamatta lupaa itselleen olla laiska.. pysähtymättä.
    Tulee aika, vastaan tulee seinä. Fysiikka pettää. Alkaa opiskelu, itsensä opiskelu. Tunteiden etsintä, tunnistaminen. Alku on täysin lukossa, sanat ei löydy, tunteet ei löydy. Avuksi on otettava kiertoilmaisuja, esimerkkejä.
    "Olen kuin höyryveturi, puuskutan täysillä eteenpäin, mutta ilman raiteita".
    "Olen kuin suuren ruokapöydän ääressä, jossa jokainen puhuu lujaa, kuulematta kuitenkaan toisiaan".
    "Olo tuntuu, kuin olisi kivi kengässä, mutten ehdi pysähtyä ja ottaa sitä pois".
    Tässä oli eräänlainen kiltteystarina, selviytymiskeino, onhan niitä muunlaisiakin.
    -kiltti-

    VastaaPoista
  2. Kiitso, iso lämmin kiitos tuon tarinan jakamisesta. Kirjoitat kauniisti ja verevästi suoraan tajuntaan! Eeva Kilven runon sanoin " sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun... "Keitellään itsellemme aamuteet, lämmitetään sauna, kutsutaan kullaksi! Voimia päivään! Ihan kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, ja kiitos myös itsellesi.
    Blogisi on hauska ja kirjoitat mielenkiintoisista asioista.
    Tämä satunnainen matkailija harkitsee liittymistä sivustoosi, olisin muu kuin anonyymi :)
    -kiltti-

    VastaaPoista