Tosi muutostarpeinen

Ope ja open kynä

Olen kai levoton sielu! Moni ottaisi tuon kai -sanan kohdallani pois. Kyllä minä sen siinä pitäisin, sillä perusrakenteeni ovat aika stabiilit: saman työnantajan palveluksessa pian 19 vuotta, saman miehen kanssa yli 24 vuotta ja asuntokin on ollut sama jo kohta 16 vuotta. Muutoshakuisuuteni kohdistuu työn sisältöön ja ajankäyttöön.

Valmistumiseni jälkeen olen työn ohessa kouluttautunut koko ajan. Aina olen päättänyt, että tämä on viimeinen ja että nyt en enää kyllä ala. Aina olen kuitenkin alkanut. Kerran yhtä hakua suunnitellessani mies uhkasi jo ottaa ikuiselta opiskelijalta avaimet pois. Ei kuulemma jaksanut tuskailuani erinäisten opinäytetöiden kanssa. Materiaalin "kompostoitumisvaihe" saa minut nimittäin kärttyiseksi ja levottomaksi, mutta sitten kun tekstiä alkaa tulla, sitä tulee valtaisana ryöppynä ja saatan kirjoittaa päivät läpeensä, ajatukset ovat vain projektissa. Perhe parka!

Lyhyitä työkyvyn arviointi-koulutuksia en viitsi edes mainita. Ryhmänohjausta olen opiskellut lisää 32 opintopisteen verran (Malminkartanossa ja HAMK:ssa). Kirjallisuusterapia-opintoja on samainen määrä (Kuopion Sib ja TYT), siihen päälle kolme Oriveden opiston kirjoittajakurssia. Toimintaterapeutin täydennyskoulutus Toiminta muutosvoimana toimintaterapiassa ja AMK-päivitys menivät peräjälkeisinä vuosina päättyen 2008. Molemmista se 30 opintopistettä. Työtä varten olen käynyt myös kaksi maahanmuuttajaohjaajakurssia (Setlementin ja Väestöliiton) sekä SDI -sertifioinnin Espoossa (SDI on vahvuuksien inventaari, joka osoittaa tyypilliset vahvuudet ja toimintakaavat). On siis tullut tehtyä yhteensä viisi laajempaa opinnäyte/päättötyötä.

Edellisestä kouluttautumisesta, Voimauttavan valokuvan perusteet, tulee toukokuussa kuluneeksi vuosi... Vasta, ja olen jo uutta suunnittelemassa. Haluaisin opettamiseen ja kouluttamiseen pätevyyttä.

Selasin siis portfoliotani ja mietin, miten paljon ihminen mahtaakaan haluta tietää? Kuinka paljon muutosta voi haluta? Kyllästynkö minä tosiaankin tasaiseen olotilaan alle kahden vuoden? Tieto tuo mukanaan vastuuta ja velvoitteita, olenko tosiaan valmis kestämään niitä entistä enemmän? Mitäpä jos ihan vaan päivätyöni päätteeksi käyttäisin kaiken aikani itseeni ja harrastuksiin, jotka minua kiinnostavat ja hoitavat? Osaisinko olla? Siinä se tovi vierähti, näitä pohtiessa. Enkä minä tiedä.

Olen kenties tyyppinä sellainen, että haluan käännellä kiviä ja selvittää asioita.

Muutos koetaan usein pelottavana. Varsikin silloin se sitä onkin, kun muutos tulee kysymättä. Itse aiheutettunakin se täräyttää maailmaa, jossa elää. Kuviot muuttuvat, dynamiikka muuttuu, astutaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Muutoksen tarve tulee siitä, että haluaa jotain uutta, ympäröivä todellisuus ei tyydytä, ei palkitse, on liian kuluttava tai panee ahtaalle. On hurjan tärkeää saada kiinni siitä, lähteekö muutoksen tarve itsestä vai onko sille muita yllykkeitä. Toisen pukkaamana muutos ei usein ole se kaikkein luontevin.

Mietin siis, mistä tämän hetkinen muutostarpeeni kumpuaa. 1) Pitkäaikaisesta haaveesta. Jo ala-asteikäisenä halusin opettajaksi. Päivätyöni ohella olen kouluttanut voimavarakeskeisyyttä (SDI), ryhmänohjaamista, kirjoittamista sekä kirjallisuusterapiaa. 2) Halua viedä ammattitaitoni seuraavalle asteelle, kouluttaa arvostamiania asioita pedagogina. 3) Nykyisen työni organisointi, enkä nyt kirjoita vain omasta ajanhallinnastani vaan organisaation tasolla olevista ärsytyksistä.

Vuoden takainen ilta naiseuden ja voimauttavan
 kirjoittamisen parissa.

Katsotaan, miten pitkälle tämä tarve vie. Huhtikuussa kuulen, kuinka vakuuttava hakija olen ollut.