Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluttautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouluttautuminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2013

Tosi muutostarpeinen

Ope ja open kynä
Olen kai levoton sielu! Moni ottaisi tuon kai -sanan kohdallani pois. Kyllä minä sen siinä pitäisin, sillä perusrakenteeni ovat aika stabiilit: saman työnantajan palveluksessa pian 19 vuotta, saman miehen kanssa yli 24 vuotta ja asuntokin on ollut sama jo kohta 16 vuotta. Muutoshakuisuuteni kohdistuu työn sisältöön ja ajankäyttöön.

Valmistumiseni jälkeen olen työn ohessa kouluttautunut koko ajan. Aina olen päättänyt, että tämä on viimeinen ja että nyt en enää kyllä ala. Aina olen kuitenkin alkanut. Kerran yhtä hakua suunnitellessani mies uhkasi jo ottaa ikuiselta opiskelijalta avaimet pois. Ei kuulemma jaksanut tuskailuani erinäisten opinäytetöiden kanssa. Materiaalin "kompostoitumisvaihe" saa minut nimittäin kärttyiseksi ja levottomaksi, mutta sitten kun tekstiä alkaa tulla, sitä tulee valtaisana ryöppynä ja saatan kirjoittaa päivät läpeensä, ajatukset ovat vain projektissa. Perhe parka!

Lyhyitä työkyvyn arviointi-koulutuksia en viitsi edes mainita. Ryhmänohjausta olen opiskellut lisää 32 opintopisteen verran (Malminkartanossa ja HAMK:ssa). Kirjallisuusterapia-opintoja on samainen määrä (Kuopion Sib ja TYT), siihen päälle kolme Oriveden opiston kirjoittajakurssia. Toimintaterapeutin täydennyskoulutus Toiminta muutosvoimana toimintaterapiassa ja AMK-päivitys menivät peräjälkeisinä vuosina päättyen 2008. Molemmista se 30 opintopistettä. Työtä varten olen käynyt myös kaksi maahanmuuttajaohjaajakurssia (Setlementin ja Väestöliiton) sekä SDI -sertifioinnin Espoossa (SDI on vahvuuksien inventaari, joka osoittaa tyypilliset vahvuudet ja toimintakaavat). On siis tullut tehtyä yhteensä viisi laajempaa opinnäyte/päättötyötä.

Edellisestä kouluttautumisesta, Voimauttavan valokuvan perusteet, tulee toukokuussa kuluneeksi vuosi... Vasta, ja olen jo uutta suunnittelemassa. Haluaisin opettamiseen ja kouluttamiseen pätevyyttä.

Selasin siis portfoliotani ja mietin, miten paljon ihminen mahtaakaan haluta tietää? Kuinka paljon muutosta voi haluta? Kyllästynkö minä tosiaankin tasaiseen olotilaan alle kahden vuoden? Tieto tuo mukanaan vastuuta ja velvoitteita, olenko tosiaan valmis kestämään niitä entistä enemmän? Mitäpä jos ihan vaan päivätyöni päätteeksi käyttäisin kaiken aikani itseeni ja harrastuksiin, jotka minua kiinnostavat ja hoitavat? Osaisinko olla? Siinä se tovi vierähti, näitä pohtiessa. Enkä minä tiedä.

Olen kenties tyyppinä sellainen, että haluan käännellä kiviä ja selvittää asioita.

Muutos koetaan usein pelottavana. Varsikin silloin se sitä onkin, kun muutos tulee kysymättä. Itse aiheutettunakin se täräyttää maailmaa, jossa elää. Kuviot muuttuvat, dynamiikka muuttuu, astutaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Muutoksen tarve tulee siitä, että haluaa jotain uutta, ympäröivä todellisuus ei tyydytä, ei palkitse, on liian kuluttava tai panee ahtaalle. On hurjan tärkeää saada kiinni siitä, lähteekö muutoksen tarve itsestä vai onko sille muita yllykkeitä. Toisen pukkaamana muutos ei usein ole se kaikkein luontevin.

Mietin siis, mistä tämän hetkinen muutostarpeeni kumpuaa. 1) Pitkäaikaisesta haaveesta. Jo ala-asteikäisenä halusin opettajaksi. Päivätyöni ohella olen kouluttanut voimavarakeskeisyyttä (SDI), ryhmänohjaamista, kirjoittamista sekä kirjallisuusterapiaa. 2) Halua viedä ammattitaitoni seuraavalle asteelle, kouluttaa arvostamiania asioita pedagogina. 3) Nykyisen työni organisointi, enkä nyt kirjoita vain omasta ajanhallinnastani vaan organisaation tasolla olevista ärsytyksistä.

Vuoden takainen ilta naiseuden ja voimauttavan
 kirjoittamisen parissa.
Katsotaan, miten pitkälle tämä tarve vie. Huhtikuussa kuulen, kuinka vakuuttava hakija olen ollut.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tosi konsultiksi

Minulla on haave. En tiedä uskallanko koskaan ottaa niin suurta haastetta oikeasti vastaan, mutta haaveillahan aina saa.

Olen mennyt haavettani kohti pitkän aikaa huomaamattani. Haave on suoristellut siipiään, niinkuin pesän reunalla istuva räksän poikanen, joka aikoo piakkoin pyrähtää lentoon. Viime aikoina se on alkanut olla aika äänekäs räksä. Se on alkanut vaatia toimenpiteitä lentoon pääsyn suhteen. Kollegani vielä yllytti sitä, ottamalla tulevaisuuteni puheeksi. Hän kysyi, olenko koskaan ajatellut ryhtyä freelanceriksi. Olen!

Vaikka olen innostuva ja impulsiivinen, olen kuitenkin aika varovainen isojen päätösten suhteen. Ammatillinen suunnan vaihto on juuri sellainen suuri heittäytyminen. En ole markkinointihenkinen itseni suhteen. En osaa rummuttaa ja mainostaa, että katsokaa, mitä minä osaan. Kokeilenkin, miltä tuntuu kirjoittaa osaamiaan asioita ylös näin julkisesti. Katsotaan sitten, saako räksän poikanen siivet alleen.

Haaveilen siitä, että voisin ohjata erilaisia kirjoittavia ryhmiä. Niin, teen sitä kyllä nytkin, mutta ihan niinkuin päätyökseni. Osa ajatuksesta on siinä, että keventäisin työn osuutta elämässä ja keskittyisin siihen, mikä tällä hetkellä kaikkein eniten viehättää. Haaveilen myös (hieman pelonsekaisin tuntein) työtiimien kanssa työskentelystä, niiden toiminnallisuuden ja hyvinvoinnin parantamisesta ja ryhmien toiminnan ymmärtämisestä. Ei mikään kevyt rasti, mutta erittäin mielenkiintoinen. Ja sitten huutelee vielä perään se pieni opettaja, joka minussa asuu. Luennointityö kirjallisuusterapiasta, luovien toimintojen käyttämisestä ihmissuhdetyössä sekä ryhmänohjaamisesta.

Sitten tietysti täytyy tarkastaa ne räksän siipisulat, että minkälaisilla tyngillä sitä lentoon oikein yrittää. Että millä putkilla se rouva terapeutti lähtisi toisia valistamaan? CV:n paikka on tässä.

KOULUTUKSET:
1993 Toimintaterapeutti, Helsingin sairaanhoito-opisto
2009 Toimintaterapeutti AMK Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia (nyk. Metropolia)
1997 The Model of Human Occupation -theory and practice
2007 Toiminta muutosvoimana aikuisten toimintaterapiassa, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia (nyk. Metropolia)

1999 Kirjallisuus ja kuvataide terapian välineinä, Sibelius-akatemia Kuopio
2001 Kirjallisuusterapian perusteet, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
2004 Ryhmänohjaajan täydennyskoulutus, Hämeen ammattikorkeakoulu Wetterhoff
2011 Vahvuuksien hyödyntämisen inventaari, SDI-sertifiointi, Mirror Learning Espoo (vuorovaikutuskuvioiden tutkimista, vahvuuksien inventointia ja konfliktitilanteiden ennaltaehkäisyä)

(huomenna alkaa Voimauttavan valokuvan perusteet-koulutus Hämeen kesäyliopistolla)

LUENNOINTIA mm:
- Vammalan seudun kirjallisuuspäivät
- Tampereen yliopisto
- Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen tapahtumissa
- Kirjallisuusterapian perusteet-koulutus Palmenia Lahti
- Hämeen kesäyliopisto
- Koulutuskeskus Tavastia
- Hämeen ammattikorkeakoulu
- Suomen mielenterveysseura
- Mielenterveyden keskusliitto
- Kanta-Hämeen keskussairaala
- Valtakunnalliset toimintaterapia-päivät Tampere-talo

TYÖTEHTÄVIÄ:
Toimintaterapeutti Riihimäen aluesairaala, psykiatrian kuntoutus 1994-2005 (myöh. Kanta-Hämeen keskussairaala)
Toimintaterapeutti Kanta-Hämeen keskussairaala HML, psykiatrian poliklinikka 2006 -
Tuntiopettaja Vanajaveden opisto, Viisas kynä, Jaettu kirja ja Muistoina paperille-kurssit 2010 -
Kokemuksellisen ryhmän ohjaaja Kirjallisuusterapian perusteet- kurssilla Palmeniassa 2010-2011
Työyhteisökouluttaja Aina com 2008

Onhan tuota tullut kaikenlaista matkan varrella kokeiltua. Vieläkö pitää kokeilla? Ehkäpä tämä on sitä neljänkympin tilinpäätösaikaa ja -toimia. Suorittaja on huomannut, että elämässä on paljon muutakin kuin työ. Voisiko vähemmälläkin pärjätä? Työrooli on minulle merkittävä, eli ilman sitä ei osaa olla.

On tullut tunne, että omat arvot ovat vahvistuneet. Haluan tehdä asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Psykiatrian poliklinikalla koen tekeväni merkityksellistä (vaikka välillä hyvinkin merkillistä) työtä. Kirjallisuusterapian saralla koen olevani ilosanoman välittäjä, mahdollisuuksien tarjoaja. Opiston kirjoittajaryhmissä rooli on taas aivan erilainen: se on opettajuuden ja ohjaajuuden välimaasto. Olisiko siis jokapaikan höylällä annettavaa työyhteisöille?

Minulta puuttuu työnohjaajakoulutus. Siitä kollegani minulta kysyi ja herätteli ajattelemaan haaveen eteenpäin viemistä entistä tanakammin. Vieläkö sen jaksaisi kahlata? Tarvitseeko vai alkaisiko paletti olla jo riittävän kattava, uskottava ryhmien toiminnan tutkimiseen ja parantamiseen työyhteisöissä? En tiedä, mutta aion kokeilla. Ensin testaan taitoni omassa työtiimissä sairaalalla. Olen jo saanut varovaisen tiedustelun aivan toisen alan organisaatiostakin. Muutama tilaisuus siis olisi siunaantumassa. Ne saattavat olla ensimmäisiä räksän poikasen siiven iskuja. Toivon ja uskon, etteivät ne päädy mahalaskuun.