Tosi uusia huhtikuun asioita

Kevät! Ujo vihreä puskee pian joka paikasta. Kohta on luonnon ruokavarasto avoinna! Voikukkaa, koivin lehteä ja nokkosta.

Ruokaan liittyvät enimmät huhtikuun uudet asiat. Olimme syömässä Kisällien pidoissa Kruununmyllyllä. Se on yksi Katisten kartanon ravintoloista, vanha mylly kymppitien varrella. Myllyllä järjestetään Oulan keittiössä -tapahtumia kaksi kertaa vuodessa. Nyt luvassa oli Oula Hännisen oppipoikien, eli kisällien, kokoama seitsemän ruokalajin menu: alkupalana parsasalaatti, siitä edettiin hauella ja mädillä, ankanmaksaraviolilla ja tryfferimoussella sekä borssikeitolla. Ennen jälkiruokia saimme piparminttu-eucalyptus -suunraikastaja (annoksessa oli murskattuja eucalyptuspastilleja!). Hyvää! Jälkiruokia oli kaksi. Raparperimoussea ja mansikkageeliä sekä suklaa-kirsikka-kookos-kakkua.

Ruokalajeissa oli siis käytetty valmistustekniikoita, joista tällaisella "karmeekokilla" ei ole edes aavistusta. Lisukkeina oli pienen pieniä kurkkupalloja, pyretä, moussea, geeliä ja pölyä. Aivan, pölyä, tillipölyä. Uutuutta kerrakseen!

Annokset olivat kauniita. Maut täydensivät toisiaan ja raaka-aineet olivat uudenlaisissa muodoissa. Kuten nyt esimerkiksi borssikeitto: liha tiiviinä neliönä, koristeet ja punajuurikastike cheffin kaatamana lautasella.

Viinit oli hovimestari valinnut ruokalajeihin sopivaksi! Arjen luksusta istahtaa valmiiseen pöytään, johon lautanen kannetaan nokan alle.

Seuraavalla viikolla kisälleistä söin ihan ensimmäistä kertaa kotitekoista sushia. Mieheni rakastaa ruoanlaittoa ja nyt kokeiluvuorossa oli japanilainen keittiö. Kaupasta oli tuomisena sushi-kit. Hän keitti riisit ja pilkkoi kylmä- ja lämminsavulohet, minä tikutin porkkanan, kurkun ja avokadon. Sitten siippa kieputti ne bambu-maton avulla rullaksi ja pätki suupaloiksi, jotka hyvällä ruokahalulla nautiskelimme.

Huhtikuu oli voimakasta luonnon heräämisen aikaa, mutta myös uusien asioiden kuukausi. Kuukauteen mahtui kaksi uutta asiaa, jotka eivät liittyneet ruokaan: metsäkone ja Andy Warhol!!! Istuin elämäni ensimmäisen kerran metsäkoneen ohjaimissa, mutten saanut tietenkään käynnistää sitä. Olimme oppimisympäristökäynnillä Kurun metäoppilaitoksessa. Hirveän suuria laitteita, voimaa ja elektronikkaa vaikka muille jakaa. Ja elämäni ensimmäisen kerran vierailin Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella ja näin aitoja Warholeja. Vaikuttavaa poptaidetta.

Kohti toukokuuta siis! "Kevät, kuljen Katuman rantaa. Tuuli ei tuule, mutta sade kyllä jaksaa..."

Tosi kurmeekokki

"Saisko olla kurmeeta vai karmeeta?" Meidän perheessä kysymys tarkoittaa: "Iskän vai äiskän tekemää ruokaa?" Tuossa järjestyksessä.

Jälleen eilen vanhin lapsi totesi, että sai pitkästä aikaa hyvää äidin tekemää ruokaa. Olin ottanut hot wingsit pakkauksestaan uunipellille ja paistanut ne uunissa. Niille oli lisukkeena nuudeleita. Tosi "työlästä"! Miehen kanssa söimme hyvällä ruokahalulla anopin tekemiä kaalikääryleitä, jotka eivät lapsille kelpaa.

Myönnän, en ole kummoinen kokki. Jo tutustuessamme mieheni kanssa, kerroin etten osaa laittaa juuri muuta kuin makaronilaatikkoa. Ei käynyt tie miehen sydämeen ainakaan vatsan kautta. Olen luova kokeilija ja kun itse tekee ja soveltaa, sattuu tulemaan vähän sitä sun tätä. Mies tekee ohjeen mukaan ja yleensä onnistuu. Hän on kiinnostunut ruuanlaitosta ja katsoo haaveellinen ilme kasvoillaan kaikki mahdolliset kokkiohjelmat. Ja niitähän riittää!

Ruuanlaitto kuuluu aika ajoin toimintaterapeutin toimintamuotoihinkin. Onneksi siinä saan teettää ruokaa, harvemmin joudun osallistumaan itse sopan tekoon kauhoineni. Hyviä aterioita olemme kuntoutujien kanssa syöneet. Se on sellainen epävirallinen työsuhde-etu. Normaalisti syön lounaalla miehen tekemistä ruuista jääneitä eväitä.

Vaan tänään... Kävimme ryhmän kanssa sushi-ravintolassa! Juu, meillä täällä Hämeenlinnassakin on sellainen. Oma sushi-kokemukseni rajoittui tähän asti Pirkan pakastemykyihin. Eivät ihan hirveän kummoisia olleet. Nyt joukkomme tilasi lounasannokset, joihin kuului 8 möykkyä (anteeksi sushi-fanit, en tiedä miksi niitä sanotaan). Tikuilla piti syödä. Suurin jännitysmomentti ei ollut se, saanko raaan kalan alas vaan se, että sinkoutuuko riisi-rapu-paketti puikoistani ikkunaan, kun sormet nyrjänhtävät ja tikut menevät ristiin. Meinasi siinä jännetuppi tulehtua, mutta hyviä olivat sashimit ja systeemit. Saatan mennä toistekin ja vien miehen myös.

Lapsuuden perheen ruuanlaittokulttuuri vaikuttaa aivan varmasti siihen, miten jälkikasvu tuohon toimeen tarttuu. Minun lapsuuden kodissani ruokaan suhtauduttiin mutkattomasti, se oli yksinkertaista ja mahdollisimman pitkälle itse tuotettua ja kalastettua. Pihasta kolmasosan lohkaisi kasvimaa. Kesät talvet isä kalastaa. Oli tiettyjä traditiota, kuten savumuikut, lauantainen saunamakkara ja omenapore, äidin tekemä veripalttu omenasoseella ja perunaa eri soosseilla, karjalanpaisti ja -piirakat. Äiti ei ollut töissä ja leipoi paljon, leipoo vieläkin. Niin teen myös minä. Miehen äiti teki uraa mm. perhepäivähoitajana ja marketin ruokaosastolla kalamestarina. Hänelle uudet ohjeet olivat ammatinkin vuoksi tärkeitä ja niitä hän kokeili kotona. Pöydät notkuivat (ja notkuvat) monenlaista lisuketta ja kuulemma aina oli jälkiruokaa, kiisseliä nyt vähintään. Eli jos meidän kahden ruokataustoja tutkii, toisen kodissa pöytään nostettiin kattilallinen pottuja ja ruukku paistia, salaatti tarkoitti pihalta haettuja salaatinlehtiä ja neljänneksen paloiksi lohkottuja tomaatteja.  Toisen lapsuuden keittiössä haudutettiin kukkakaalia ja porkkanakuutioita, keitetty riisi herkuteltiin kermaisen broilerikastikkeen kera, salaatissa oli tomaatin ja kurkun lisäksi paprikaa ja sipulia ja jälkiruuaksi  vadelmakastiketta kermavaahdolla.

Iltapäivällä olin lenkillä ystävättäreni ja Kurkon kanssa. Kotiin ajellessani tuli ihana soitto: "Syömään!" Mies oli laittanut jälleen ruokaa, ihan sitä parasta mahdollistaan: spaghetti bolognesea. Tänään oli siis tarjolla kurmeeta!