Tosi normaali

Hämeenlinna on laaja, mutta väkiluvultaan melko pieni kaupunki. Tämä on keskeisintä jäyhähköä Hämetta ja väittäisin, että vaatii rohkeutta toteuttaa itseään esim. erikoisella pukeutumisella. Reilu viikko sitten olimme parin ystäväni ja muutaman lapsen kanssa Helsinki-päivän ilmaiskonsertissa. Musiikin lisäksi oli aivan mahtavaa seurata ympärillä aaltoilevaa ihmismassaa. Kaisaniemen alueelle mahtui jos jonkinlaista tallaajaa. Pukeutumiskoodeja ei ollut. Hiuskuontaloita oli kaikissa sateenkaaren väreissä, oli revittyä trikoota ja farkkua, minimalistisia hamosia (joita roiskeläpiksi kutsuisin), fiftarimekkoja, Lady Gaga-kenkiä, vanhempia vauvoineen (vauvoilla kuulosuojaimet korvillaan), reippaasti lävisteltyjä ihmisiä, juopuneita, rinnettä alas pyöriviä ihmisiä... Eläköön erilaisuus! 

Paikalle pölähtivät ex-tempore myös neljä muuta ystävätärtäni ja jäin sanalle heidän kanssaan. Oli mukava nähdä osaa heistä monien vuosien takaa. Siinä ihmettelimme ajan kulumista ja ihmispaljoutta. Eräs ystävistäni totesi, että on pitkään miettinyt, että kun aina sanotaan, että erilaisuutta pitää sietää, niin kai pitäisi sietää tavallisuuttakin! Grande ajatus! 

Seurasi filosofista pohdintaa. Mihin tämä maailma joutuisi, jos kaikki olisivat hirveän erilaisia? Mutta eivätkö kaikki lopultakin ole kovin erilaisia? Sormenjälkesi ovat ainutlaatuiset, samoin piirteesi ja käsialasi. Jokaisella on mieltymyksensä ja luonteensa. Ovatko erilaisuus ja tavallisuus vastakohtia? Pitäisikö kuitenkin sanoa, että ihminen on aina omansalainen? 

Helposti erilaisuus nidotaan yhteen luovuuden kanssa. Luovuudella on jonkinlainen erilaisuuden statusarvo, mutta ammattina se ei välttämättä ole kovinkaan rahavarma. Sanotaan, "no se on sellainen taiteilijaluonne", ja samalla annetaan lupa pukeutua erikoisesti tai käyttää reippaammin alkoholia. Niinkö se menee? 

Sisar hento valkoinen, siis sairaanhoitaja. Viime vuosina on paljon puhuttu, saako näin tavallisessa ammatissa olla niinkin erilainen, että on ottanut näkyvän tatuoinnin, kulma- tai kielilävistyksen. Pitääkö koru ottaa pois työpäivän ajaksi tai käyttää paitaa / housuja, joka peittää ihokuvat?Vuosihan on kuitenkin jo 2012... 

Tyttären kanssa rippijuhlamekko-ostoksilla hän totesi eräästä vaatteesta, että näyttää ihan sihteeriltä. Mekko oli todella istuva ja kaunis, mutta kieltämättä mielikuva oli voimakas: Kynähamemainen alaosa ja valkea siisti yläosa, korkojen kopinaa ja kahvin tuoksua. Palaveri on juuri alkamassa.

Ammateista mieleen tulevat myös "perus"insinöörit. Mitä stereotypiota heihinkin kohdistetaan! Millainen se perusinsinööri sitten oikein on? Pidättyväinen kauluspaitamies, tekniikan nörtti, kuuntelee neroa progea tai jazzia, ajaa tilavalla perheautolla, 2 lasta ja koira, syö sairaanhoitajavaimon tekemää ruokaa ja rakastelee 2 kertaa kuukaudessa? Käsiä ylös? Ja oletteko kaikki insinöörejä? Onhan naisinssejäkin... Ja meillä ainakin inssi kuuntelee heavya ja laittaa parempaa ruokaa kuin vaimonsa! Onko minulla sitten erilainen insinööri kotona?

Minun ammatistani, toimintaterapeutti, ei varsinaisia stereotypioita  juuri ole. Siitä kyllä väännetään usein vitsiä joka paikan höylänä tai toimintatättähääränä. Suorittaessani AMK-päivitystä kurssimme lentäväksi nimitykseksi ammatillemme tuli peräteippi. Eräs mummeli oli puhelimessa kuullut kiireisen kollegani tittelin väärin... Peräteippi on hyvä!

Ajatusleikkiä voisi jatkaa loputtomiin. On maailma kuitenkin sen verran täynnä stereotypioita ja oletuksia, lokerointia. Ovatko maahanmuuttajat tavallisia? He erottuvat monesti pukeutumisensa ja ihonvärinsä perusteella, eli ovat ainakin sen suhteen erilaisia. Erilaisia kuin ketkä? He ovat saattaneet omassa maassaan olla aivan tavallisia ihmisiä, kauppiaita, siivoojia, insinöörejä, sairaanhoitajia, opettajia, lakimiehiä, sotilaita. Nyt he ovat väestöä, jota pitää sietää, ymmärtää erilaisuutensa vuoksi. Nurinkurista. 

Juoksee laaman kanssa.

Haluanko olla erilainen vai tavallinen? En minä osaa sanoa.  Olen omanlaiseni, varmaankin joissain asioissa valtavirrasta poikkeava, omia valintoja tekevä, mutta kuitenkin tuikitavallinen. Niin tavallinen on nimikin, että vääntyy usein joksikin muuksi tai sitten sitä ei muisteta. Tavallinen Nieminen. Usein Sari Niemi! Olen siis itselleni ainakin erilainen noina päivinä.