Tosi kadehdittava paketti

Varoitus: Tämä postaus sisältää kitkeryyttä, ajatuksia ja pohdintaa.
Huomautus: Lukijani, se et ole sinä, jonka tämän aiheutit.

Kateus on kavala tunne. Wikipedia määrittelee kateuden näin:


Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä. Kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä. Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.

Meillä aina sanotaan, että kateus on suomalaisten helmasynti. En ole suostunut asiaa nielemään, mutta pikku hiljaa täytyy uskoa, että se on ehtymätön luonnonvara. Kateus on piirre, jota en jaksa ymmärtää. Tarvitseeko kadehtija juuri sitä asiaa, tavaraa tai ominaisuutta, jota hän toiselta kadehtii?  Mitä niin hyvää toisella on, jota ei itse voisi saavuttaa?  No, tuo oli ehkä vähän kärjistetysti kirjoitettu, mutta mielestäni siinä piilee totuuden siemen.

Yksi ihmissuhde on kariutunut kateuteen. Ensin en osannut edes odottaa tämän ihmisen olevan kateellinen vaan jaoin onnellisena ilojani (myös surujani) hänen kanssaan. Kun minulla meni huonosti, hän ei sanonut mitään, ei kuulemma osannut. Naamalle nousi ihmeellinen ilme, jonka myöhemmin tunnistin vahingoniloksi. Kun iloja oli kertynyt yli ystäväni sietokyvyn, olinkin liian sosiaalinen, liian hyväkroppainen (huom! vuosia tästä on enemmän kuin neljä...), liian hyvä työssäni, liian ihanien lasten äiti ja mitä vielä. Tämä kaikki ryöpsäytettiin minulle päin naamaa ja pian tämän jälkeen ihminen "poisti minut elämästään". Ihminen ei kestänyt minun onneani, hyvää oloani ja olemustani. Olin kamalan pettynyt, ihmeissäni ja vihainen. Eikö ystävien juuri pitäisi iloita toisen kanssa, jakaa tätä elämää, sen iloja ja suruja?

Tässä vähän aikaa sitten kateus puski taas esiin. Olen ilmeisesti hehkuttanut kateuteen asti ihania tapahtumia, joihin olen päässyt. Myönnetään, minulla on ollut viriili sairasloma. Polvileikkaus ei ole estänyt nauttimasta elämästä, pysäyttänyt, vähän hiljentänyt vauhtia vaan. Enkä minä ole estämässä muita ihmisiä osallistumasta tapahtumiin. Suurin osa on ollut todella halpoja huveja, jopa ilmaisia. Mukana on ollut syötävää sen verran, ettei ole nälkä tullut eikä kalliita annoksia ole tarvinnut kioskeista ostella. Ja kun kimppakyydillä kulkee, ei matkakaan maksa muutamaa euroa enempää. Siis missä kohtaa hitsaa kiinni?

Olen huomannut, että monta kertaa kateus nousee tilanteessa, jolloin toinen on valinnut erilailla kuin itse. Eikö jokainen olekin vastuussa omista valinnoistaan?
* Jos valitsen niin, että olen kotona viikonloppuna, miksi pitäisi olla kateellinen toisen teatterimatkasta?
* Jos itse on päättänyt laittaa rahansa tiistaina vaikka kosmetologikäyntiin ja loppuviikkoon ei ole satsata, miksi toisen eritavalla sijoitettu raha nostattaa pahaa verta?
* Jos on vaikka valinnut pyytää ikääntyneen vanhempansa luokseen viikonlopuksi, antaako se luvan kadehtia ystävän konserttimatkaa?
* Jos polttaa tupakkaa askin päivässä (keskimäärin 4 euroa/aski) kadehtii kaverin sisäfilepihviostoksia viikonlopun grilliin, voi mennä itseensä ja miettiä, miten rahan voisi käyttää toisin (tupakkaan 4x30= 120 e / kk!!!) (Tiedän, riippuvuudesta on vaikeaa, muttei mahdotonta päästä eroon!)
* Jos käyttää 90 euroa esim. kuudesluokkalaisen tyttärensä hiuspidennykseen, oikeuttaako se narisemaan ystävälle, ettei ole rahaa MIHINKÄÄN ja olemaan katkera, jos ystävä lähtee elokuviin, eikä itse pääse?
* Jos itse on valinnut olla huonolla tuulella, ärsyttääkö / kadehdituttaako silloin toisen hyväntuulisuus?

Valintoja ihmiset, valintoja.

Jos olen valinnut elää elämäni näin, päivän kerrallaan, mukavia kokemuksia keräten, olemalla perusoptimistinen, ei se tarkoita sitä, että elämäni kokonaispaketti olisi ruusunpunainen! Ihan saa tämän paketin tulla hakemaan tämä ex-ystäväni muutaman vuoden takaa, mutta täytyy muistaa, että silloin saa myös matkaansa ne raskaat päivät, kuukaudet ja vuodet, joita elämään mahtuu. Serkkuni viisaasti sanoi, että ei kannata tuhlata ruutia kuvailemalla oman elämänsä vaikeuksia kadehtijalle. Siispä jätän sen tekemättä. Jokainen meistä muokkautuu itsekseen tapahtumiensa ketjun kautta. Ketjun helmiksi tulevat niin onnelliset oranssit tapahtumat kuin ne satuttavat mustanpuhuvatkin. Helminä on toisia ihmisiä, joita haluaa pitää lähellä ihoaan, mutta siellä on myös helmiä, jotka koostuvat valinnoistamme. Näen ihmiset kunkin eri värisenä. Valinnat ovat minulle pieniä vaaleanvihreitä helmiä, jotka tummenevat ja kasvavat niitä helliteltäessä. Minkä värisiä helmiä sinulla on ketjussasi?

Yksi asia on, josta en luovu, jota voin jakaa, mutta sitä en myy, en anna: elämänasenteeni! Jokainen olkoon vastuussa siitä, minkälaisen itselleen kehittää!