Työssäni tapaan entistä enemmän eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten eri puolilla maailmaa eletään. Erilaiset taustat tuovat mausteita vuorovaikutukseen ihmisten välillä; syntyy väärinkäsityksiä, kielimuurin yli ei päästä, persoonallisuus ei pääse esille väärien tulkintojen vuoksi. Saako katsoa silmiin, kätellä, puhutella miestä, riisutaanko sisälle mentäessä kengät vai ei, onko tabu-aiheita joista ei sovi puhua. Koulutus antoikin lisää tietoa siitä, miten voi kohdata toisesta kulttuuritaustasta tulevia ihmisiä. Ja voin sanoa, että useimmat asiat eivät olleet pälkähtäneet minun päähäni näiden vuosien aikana.
Ensinnäkin lähdimme liikkeelle erilaisista syistä jättää kotimaa. Suurin osa tällä hetkellä Suomeen tulevista ulkomaalaisista on perheen yhdistämisohjelman kautta tulevia maahanmuuttajia. Kiintiöpakolaisten määrä Suomessa on 750 henkeä/vuosi. Tiedoksi, siihen lukemaan ei olla päästy vielä kertaakaan. Eräs syy siihen on se, että ei ole tarjota kuntapaikkoja ja sen lisäksi jotkut kunnat asettavat rajoitteita sille, mistä etnisestä taustasta tulevia pakolaisia he kuntaansa huolivat. Pieni osa maahanmuuttajista on turvapaikan hakijoita, osa tulee työn tai opiskelun merkeissä Suomeen.
Muuttajilla on siis jo lähtökohtaisesti hyvin erilaiset tiedot maastamme. Työnhakija tai opiskelijastatuksella oleva ulkomaalainen on todennäköisemmin hankkinut tietoa siitä, millaiseen maahan hän on tulossa. Heillä voi olla jo käytössään hyvät tietotekniset valmiudet ja välineetkin. He tulevat Suomeen luultavimmin hyvinkin vapaaehtoisesti. Toisin on pakolaisella ja turvapaikan hakijalla. Kiintiöpakolaisille järjestetään lähtömaassa kolmen päivän kurssitus tulevasta muutosta. Osa ei tiedä, missä maa nimeltä Suomi sijaitsee. He eivät välttämättä haluaisi juuri tuonne, pohjoiseen maahan, jossa kuulemma on lunta. Finland. Sehän on vapaasti suomennettuna loppumaa, maailman loppu. Pelottava ajatus!
Koulutuksen aikana kuulimme erilaisia tarinoita siitä, miten Suomeen on saavuttu. Tuntui järkyttävältä kuulla, että ennen kiintiöpakolaisen statusta saattaa joutua asumaan kymmenenkin vuotta pakolaisleirillä. Olet paperiton ilman pysyvää kotia. Olet pitkälti toisten täysin vieraitten ihmisten varassa. Toiset päättävät, mihin sinut perheinesi sijoitetaan. Pääset perheesi kanssa, jos hyvin käy. Luin myös tarinan 14-vuotiaasta pojasta, joka oli joutunut eksyksiin perheestään ja ajautunut salakuljettajien mukana Tampereelle. Siellä hänet oli tyrkätty ulos rekasta. Poika ei ymmärtänyt kieltä, ei tiennyt, missä maassa oli, mitä muulle perheelle oli tapahtunut tai mistä saisi ruokaa.
Meidän systeemimme ovat hyvinkin erilaisia kuin esimerkiksi Afganistanissa tai Myanmarissa. Suomeen tultuaan pakolainen saa täytettäväkseen kymmeniä lomakkeita. Osa ei osaa kirjoittaa omalla äidinkielelläänkään. Miten ymmrätää, että toimeentulotuen saat sosiaalitoimistosta, asumisasioita hoidetaan sekä sieltä, että tuetaan KELA:n kautta, poliisilaitoksellakin käytetään, työvoimatoimistoon pitää ilmoittautua kielikurssia varten ja että meillä rahayksikkö on Euro. Maahanmuuttajalla ei todennäköisesti ole asiaankuuluvia vaatteita talviaikaan tullessaan. Kaikkialla mongerretaan outoa kieltä, jossa on sanoja, joita oma kieli ei tunne. (Olen törmännyt mm. tilanteeseen, että maahanmuuttajan kielessä ei ole sanaa masennus. Mitenkä selittää asia sitten tulkille... )
Jo muutto itsessään on suuri kriisin paikka. Kriisiytymistä lisäävät vielä entisestää kotimaassa mahdollisesti koetut kauhut, sota, nälänhätä tai väkivalta. Traumat blokkaavat muistitoimintoja ja uuden oppimista pois päältä. Kielen oppiminenkin voi siis alussa olla vaikeaa. Kielen oppimiseen vaikuttaa myös se, millaisesta kulttuurista tulet. Monikaan muslimikulttuurista tuleva nainen ei välttämättä opi suomea, koska hänen paikkansa kulttuurinsa mukaan on kotona lasten kanssa.
Jäin pohtimaan erityisesti teemaa, miten kasvattaa lapsia vieraassa kulttuurissa, jota itsekään ei tunne? Aikamoinen haaste. Maahanmuuttajavanhemmat eivät tunne suomalaista historiaa ja kulttuuria. Heidän lapsensa lähtevät suomalaiseen päivähoitoon ja kouluun, jossa törmäävät aivan perheelle vieraisiin asioihin. Lapsesta saattaa tässä kohtaa tulla perheen tietotoimisto, perheen roolit vääristyvät. Ei ole oikein, että lapsi toimii vanhemmilleen tulkkina tai kertoo käsityksiään systeemeistä. Vanhemmalla voi tämän kertoman mukaan olla hyvinkin outo käsitys suomalaisesta järjestelmästä. Lapsi osaa myös taitavasti tarvittaessa manipuloida kieltä taitamatonta vanhempaa omien tarpeittensa mukaisesti.
Lapsen kielitaidon oppimiselle olisi tärkeää, että vanhemmat käyttäisivät äidinkieltään kotona lastensa kanssa eivätkä puhuisi heille "huonoa suomea". Lapset oppivat uuden kielen yleensä hyvin nopeasti ja itse asiassa on tutkimuksissa todettu, että jos lapsi hallitsee äidinkielensä hyvin, uuden kielen oppiminen käy helposti.
Katsoimme koulutuksessa muutaman mielenkiintoisen videoklipin. Niissä afrikkalaistaustaiset miehet kertoivat kokemuksiaan koululaitosten eroista maitten välillä. Se johdatteli katsojan auktoriteetti-kysymyksen eteen. Afrikassa ajatellaan, että opettaja on ehdoton auktoriteetti ja tietää, mikä on lapselle hyväksi. Koulussa opettaja saa esim. rankaista lasta. Jos lapsi kertoo tästä kotona, hän saattaa saada vanhemmiltaan vielä uuden rangaistuksen, koska on käyttäytynyt huonosti. Opettaja saattaa saada anteeksipyynnön ja hyvityslahjan perheeltä. Kaikki tiedämme, miten Suomessa kävisi, jos opettaja kajoaisi oppilaaseensa. Hämeenlinnan koulussa vanhempainillassa saattaakin olla vastakkain kaksi hyvin erilaista tapaa kohdata: afrikkalainen tapa osoittaa arvostusta auktoriteettia kohtaan ja suomalainen tapa pyrkiä tasavertaisuuteen ja tiedon jakamiseen.
Keskustelimme myös yhteiskunnan eroista. Moni maahanmuuttaja tulee yhteisöllisestä kulttuurista, jossa suku on se tärkein ja lähin auttaja. Heille saattaa olla hyvinkin vieras ajatus se, että pitäisi lähteä puhumaan ongelmistaan ulkopuoliselle. Suomi kuuluu yhteiskunnallisiin kulttuureihin, jossa myös kunta, viranomaiset kantavat vastuuta asukkaistaan. No mitä tapahtuu musliminaiselle, joka lähtee synnyttämään Suomalaiseen sairaalaan? Vastassa saattaa olla mieskätilö! Uusiksi meni heti kättelyssä! Vauva syntyy, olet yksin sairaalahuoneessa. Vain mies pääsee vierailulle. Kotiuduttuasi sinun täytyy jaksaa hoitaa vauva, käydä kaupassa jne. Kerran viikossa tapaat terveydenhoitajaa. Välttämättä vanhempasi tai muuta sukua ei ole maassa. Omassa maassaan (esim. Iranissa) äitiä ja lasta tulevat hakemaan sekä äidin että isän suku suurella joukolla. Osa porukasta jää taloon jopa pariksi viikoksi. He hoitavat vauvaa, jotta äiti saa levätä. Yhteisö!
Koulutuksen jälkeen toivon, että kaikki suomalaiset saisivat tämän tietopaketin, jota itse olin kuulemassa ja kokemassa. Moni ennakkoluulo ja rasistinen ajatus karisisi. Oli mahtavaa jakaa ajatuksia kantaväestön edustajien kanssa sekä somali-, iranilais-, venäläis- ja myanmar-taustaisten naisten sekä Kolumbialaisen miehen kanssa. Opin heiltä todella paljon. Toivon, että voin osaltani myös valaista heidän ajatuksiaan Suomesta ja kulttuuristamme.
http://www.youtube.com/watch?v=INOL2zVv7mw Ymmärrystä, hyvää tahtoa ja kavereita!
