On aika matkakertomusten. Aika kultaa muistot ja nyt on kulunut jo 3 kk Eurooppa -tourneesta!
Aloitan Saksanmaalta, jonne kiisimme halki eteläisen Ruotsin ja Tanskan itäosien juurikaan pysähtymättä (paitsi tankkaamaan, jolla reissulla vierähtikin toista tuntia isännän tankattua väärää bensaa...).
Ajoimme siis yhtä soittoa Tukholmasta Berliiniin. Pikku kakku vanhoille Lapin kävijöille. Tuli todettua taas, että Suomi on pitkä maa! Euroopassa Suomen pituuden verran ajettuaan on jo pitkällä!
Yhtään majoitusta emme olleet varanneet etukäteen vaan hoitelimme Hotels.com:n ja Momondon kautta varauksia jostakin tien päältä. Tavoitteenamme oli ottaa ihan kelpo yöpymispaikka kunnon aamupalalla edulliseen hintaan. Berliinissä hotellimme oli superedullinen: 2 yötä yhteensä 64 e. Hotelliesittelyssä luki, että paikka on gay-ystävällisellä alueella länsi-Berliinissä kävelymatkan päässä keskustasta. Sitä se tosiaankin oli ja kaikkea muutakin lämminhenkistä. Oikeasti mukava hotelli, mahtava aamiainen ja kaikkea mielenkiintoista ympärillä.
Saavuttuamme illalla lähdimme heti etsimään ruokapaikkaa. Sellainen löytyi seuraavasta korttelista, itämainen pikaruokala, jossa söimme hyvin rasvatun, erittäin maukkaan iltapalan. Siinä ruokailun yhteydesä seurasimme ohi lipuvia pareja ja ajoittain näkymä muistutti keväällä Suomessa lanseerattua Tom of Finland -postimerkkiä... Iltakävelyllä pysähtelimme silmäilemään eksoottisia nahka- ja alusasuliikkeiden näyteikkunoita... Istahdimme tuopposille paikalliseen pikku pubiin, jossa omistaja - tarjoilija oli elämää nähnyt rouvashenkilö, mutta niin ystävällinen.
Seuraavana aamuna lähdimme tutkimaan kaupunkia. Pitkin kadun vartta liehui sateenkaarilippuja ja liikenneaseman pitkää tukikaidetta koristi myös kymmenien metrien pituinen värikäs kangas.
Suunnistimme ensimmäisenä tv-tornille. Olin vaikuttunut näystä jo alhaalta käsin. Hissikuilu tarjosi seuraavan elämyksen ja paukautti korvat lukkoon. Mentiin melkoista haipakkaa ne metrit!
Odotin pääseväni panorama floorille... Minulla oli mielikuva lasilattiaisesta tasanteesta ja etsiskelin opasteita sinne. Kun kysyin virkailijalta, että mistä sen löytäisin, hän hymyili ystävällisesti ja kertoi minun olevan siellä. Katselin ympärilleni ja totesin: vrt. Näsinneula plusmetreillä. Mutta olihan sieltä kiertävistä ikkunoista hulppeat näkymät yli Berliinin.
Tornilta laskeuduttuamme otimme liput sightseeing -bussiin. Oppaana oli hilpeä heppu, jonka jutut naurattivat lähinnä häntä itseään. Ajelimme Merkelin "huvilan" ohitse, yliopistokin nähtiin. Brandenburgin portilla loikkasimme pois kyydistä.
Näimme pommien vaurioittaman kirkon ja kaduilla merkintöjä siitä, missä kohdin vanha muuri oli kulkenut. Minua eniten kuitenkin kiinnosti Holokaustin muistomerkki, josta olin nähnyt kuvia. Se on Peter Eisenmanin suunnittelema 19000 m2 kompleksi, jonka alueella makaa 2711 erikokoista betonipaatta. Hiljainen monumentti. Hiljaiseksi veti vaikuttavuudessaan.
Istahdimme sulattelemaan näkemäämme kadun toiselle puolelle kattoterassille. Sieltä aukesi vieläkin huikeampi näkymä yli muistomerkin. Juutalaisuus, holokausti ja kaksijakoisuus ovat näkyvä osa Berliiniä. Kävelimme muistomerkiltä uutta juutalaismuseorakennusta katsomaan.
Kiersimme samalla Checkpoint Charlien ohi vanhan muurin varrelle. Sieltä tirkistelin "toispuolt muurin".
Keskustassa oli hulinaa, liikennettä ja jossain päin joku lauloi tai soitti koko ajan. Tuli käveltyä liki 10 kilometriä.
Viimeisin voimanponnistus oli kävellä takaisin hotellille. Ystäväni tietävät minut suuntavammaiseksi, joten annoin suosiolla kartan miehelle. Pysähdyimme vielä pastalle korttelin italialaisravintolaan. Ruoka oli hyvää, viini liian lämmintä.
Viimeinen sukellus berliiniläiseen katukuvaan oli shokeeraava. Aivan ensiksi kiinnittyi huomio siihen, että kadunpätkällä oli huomattavan paljon naisia. Nämä naiset olivat huomattavan vähäpukeisia ja heillä oli huomattavan korkeat korot... Huomattavan moni auto pysähtyi näiden naisten luona... Sinä vaihdettiin muutama sananen ja nainen joko nousi autoon tai pyöritti päätään ja auto ajoi pois. Olimme saapuneet "iloisten tyttöjen kadulle".
Samaisen kadun toisessa päässä huomion vei suuri määrä katutaidetta. Minun silmiini se on aina ollut viehättävää. Meinasi siinä niskat nyrjähtää, kun joka suuntaan piti nähdä ja saada taltioitua näkemänsä filmillekin. Yhdessä kadun kulmassa tapasimme itse taiteilijattaren paikan päällä. Hänellä oli hengityssuojat ja tusinan verran spray-maaleja laatikossa. Huikkasin hänelle "Great!", taiteilijatar hymyili silmillään suojansa takaa ja me jatkoimme matkaa kohti hotellia ja ansaittuja yöunia.
Näiden taidekuvien myötä lopettelen Berliinin vierailun. Matka jatkuu seuraavan postauksen myötä Müncheniin.
