lauantai 14. marraskuuta 2015

Tosi Saksassa: München

Matka jatkuu, vaikkakin hitain kanan askelin. Onpahan ollut tässä taas vähän kaikkea...

Mutta niin: München. Baijeri. Totaalisen erilainen osa Saksaa kuin Berliini. Meidän piti majoittua yhdeksi yöksi pienehköön hotelliin, mutta sepä olikin buukattu täyteen. Onneksi olivat sijoittaneet meidän läheiseen sisarhotelliin, josta saimme viehättävän parvekkeellisen keittiön, huoneen ja kylpyhuoneen kompleksin. Ei valittamista.

Päivän pyörimme kaupunkia ihastellen ja Hoffbrauhausissa sianpolvea nautiskellen. Melkoinen oluttupa. Harmi, etten juo olutta!

Münchenin rakennukset ja keskusta olivat henkeäsalpaavan kauniita. Olen aina viehättynyt näistä vanhaa kulttuuria kantavista kaupungeista.





 




Seuraavana aamuna olikin sitten taas tarkoitus lähteä jatkamaan kohti Itävaltaa.


Poikkesimme kuitenkin
pienelle aamukävelylle englantilaistyyppiseen puistoon, jossa oli kaunis huvimaja ja myös japanilainen teehuone.






Puistoa halkovalla joella oli mielenkiintoinen harrastuspaikka: jokisurffaus. Ihmettelimme touhua tovin ja sitten jatkui matka.


Ja niin matka jatkui kohti Itävaltaa Kotkanpesän kautta....

Vielä muutama makupala kirkon alttarikoristeesta ja talojen yksityiskohdista.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti