Tosi kuntoon

Taivas, että ihminen päästää itsensä huonoon fyysiseen kuntoon! Näin on päässyt käymään. Ensin ajattelin, että rapakunnon syynä on viime kesän lämpimässä löhöily, mutta kyllä juuret johtavat pidemmälle.

Päätin aloittaessani opintovapaan panna käyntiin myös kuntoiluohjelman. Suunnittelin sen seuraavasti: tiistaina opiston kuntoliikunta läheisellä koululla, keskiviikkona työkavereiden kanssa sairaalan kuntosalille, torstaina sairaalan henkilökuntayhdistyksen bailatino ja muina päivinä koiran kanssa ulkoilua ja metsässä samoilua tai polkupyöräilyä.

Ihan kaikkea en ole vielä samaan viikkoon saanut mahdutettua, mutta pyrkimys on. Kaksi viikkoa on kuntosalille meno estynyt hammasoperaation vuoksi. Puoli päätä puuduksissa ei ole kivaa mennä salille kuolaamaan. Ja ei sitä tiedä, mihin se puudutusaine vielä huhkiessa valahtaa... Opiskeluaikatauluni ovat myös hieman sotkeneet aikatauluja. Olen kyllä niinäkin päivinä juossut junalle tai kävellyt oppimisympäristöharjoittelupaikkaan, joten ihan löysänä ei olla oltu!

Järkytys oli kyllä kaaaaaaaamea, kun ensimmäisen kerran olin tiistain kuntojumpassa 10.9. Luulin valuvani kuiviin hien paljoudessa, henki rahisi askelsarjoissa, käsivarret eivät jaksaneet pysyä ylhäällä suorina (mokomat pulkan narut!) ja vatsalihakset... siis mitkä vatsalihakset... Kyllähän ne sitten torstaina ilmoittivat äänekkäästi olemassaolostaan! Seuraavalla viikolla kidutettiin reisiä ja pakaroita, minkä seurauksena kävelin seuraavat pari päivää kuin housuuni paskoneena. Bailatinossa ei mennyt juurikaan paremmin. Ainoa lisävauhtia ja sisua antava tekijä suhteessa kuntoliikuntaan oli se, että pidän lattarimusiikista ja tanssimisesta, joten jaksoi, jaksoi! Sen jälkeen oli reisien ulkosyrjien vuoro protestoida äkillistä liikunnan lisäystä.

Tänään koittaa neljäs viikko tätä programmia. Alkaa helpottaa. Onneksi kunto kohoaa kuitenkin epäluuloistani huolimatta. Ja ei vain fyysinen kunto vaan tämä mielenterveyskin siinä kupeessa. Olen jossain vaiheessa viime tai edellisen talven tuiskuissa kirjoittanut kiukkuisena pahasta ja hyvästä hiestä... Lumen kolauksessa tulee paha hiki, eikä mielenterveys kohene, paita kastuu, hanskat kastuvat, päällystakkikin kastuu, otsasuoni pullistuu ja suusta pääsee ärriä. Kuntoliikunnassa ja varsinkin tanssiessa tulee hyvä hiki, suupielet kääntyvät irvistyksen sijaan hymyyn ja hikinorot selän rännissä tuntuvat nautinnollisilta. Minusta ei siis ole hyötyliikkujaksi. Liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa!

Tänään on taas luvassa kuntoliikuntaa klo 20. Mukaan tarvitsee ottaa pienet käsipainot ja jumppakumi. Hallelujaa mun pulkan narujani!!!

Tosi ees taas

Nyt tekee mieli marmattaa. En todellakaan pidä kylmyydestä, kosteudesta, rännästä enkä pimeydestä. Valitettavaa kannaltasi syksy, nämä kaikki piirteet liittyvät sinuun.

Olen jo kauan epäillyt, että minun olisi pitänyt syntyä johonkin lämpimään, aurinkoa tulvillaan olevaan paikkaan, missä nautitaan aamukahvit ja auringonlaskut terassilla . Mutta kun kelaan elämänfilmiäni taaksepäin, ei se aina ole siltä tuntunut. Lapsena syksyyn liittyi kaiken aloittaminen: koulu alkoi, harrastusryhmät alkoivat. Se ikäänkuin rytmitti vuotta, oli tärkeämpi ajankohta kuin uusi vuosi. Litsuteltiin kumisaappaissa lätäköissä ja hypittiin lehtikasoissa. Oi tuota huoletonta aikaa! Aikuiset haravoivat,vaihtoivat autoihin talvirenkaat, korjasivat talviteloille puutarhakalusteet, kukkaruukut, fillarit, grillit.

Nyt tuo kaikki pitää tehdä itse! Alkuviikosta taistelin tuulta vastaan harava aseenani. Oli tarkoitus puhdistaa etupihan kiveys koivun lehdistä. 5 kottikärryllistä sain ajettua lehtikompostoriin, kunnes tuuli voitti taistelun ja hikisenä ja kiukkuisena painelin kuumaan suihkuun. Piha näytti siltä, että kierroksen voisi aloittaa alusta. Muutama päivä sitten ähisin istuinryhmän terassilta talliin ja pungin niitä tallin ylisille miehen kurotellessa pimeästä pienestä aukosta niitä vastaan. Hiki tuli ja hermo meni. Eilen vaihdoin Syöksysämpylääni talvirenkaat. Piha oli lehtien peitossa, räntäsateen kastelema, eikä todellakaan houkutellut kyykkimään kamaralleen. Mutta vaihdettava oli. Eturenkaiden pultit oli kiristetty huoltamolla pari viikkoa sitten niin tiukalle, että jouduin hyppimään avaajan päällä, että pultit kirskahtivat auki. Taas tuli hiki ja hermo meinasi mennä, mutta "miesten hommissa" ei nainen anna periksi: "Minähän teen tämän, tässä miehiä tarvita!"

Täällä pohjolassa hiissataan tavaroita edestakaisin puolen vuoden välein. Ja tässä iässä puoli vuotta on todella lyhyt aika! Kyllähän minä sen järjellä ymmärrän ja tiedän, että näin pitää toimia, mutta silti se turhauttaa. Olenko siis laiska vai boheemi vai muuten vaan kranttu noitten hommien suhteen? En tiedä, mutta ei tätä vetvoomista tavaroitten kanssa jaksa! Sitä paitsi hiellä ja hiellä on ero. Voi tulla hyvä hiki tai paha hiki. Edellä mainitut aktiviteetit saavat minussa aikaan pahan hien erityksen, ei nauti! Metsässä kuljeskelu, koiralenkit ja lattaritanssi herauttavat hyvän hien.