Väitän olevani melko kaikkiruokainen. Aiemmin inhosin mm. sinihomejuustoa, fetaa ja oliiveja. Nykyisin rakastan kahta ensimmäistä, kolmattakin kykenen syömään pieniin paloihin pilkottuna, pizzaan piilotettuna. Rajoittuneisuuteni rajoittuu nykyisin joihinkin kasviksiin. En pidä palsternakasta, selleristä enkä piparjuuresta. Niiden kitkeryys ei vetoa minuun millään lailla. Selleri menee juuri ja juuri lihakeitossa, liki liemeen muhjuuntuneena.
Mieheni suhtautuu ruokaan intohimoisesti. Sen pitää olla oikean kypsyistä, kuuman kuumaa, kylmänä tarjottavan kylmää. Ruoan koostumuksen tulee olla miellyttävä ja ruoan pitää olla jonkun väristä. Hän tulee kalamestariäidin ruokapatojen äärestä. Minun lapsuudessani ruokaan on aina suhtauduttu mutkattomasti, se on ollut yksinkertaista ja mieluiten itse kasvatettua ja kalastettua. Nyt omassa perheessäni on aikuinen poika, joka vannoo pakastepizzojen kasvattavaan vaikutukseen sekä teinityttö, josta on ainesta ravistemusterapeutiksi.
Miehen ja tyttären vaikutuksen alaisena olen saanut avarrettua ruokamaailmaani. Mies laittaa mielellään kala- ja äyriäisruokia. Tämän vuoden puolella olemme nauttineet jo kolmella aterialla kampasimpukoita. Tytär on innostunut avokadoista. Ne eivät ole kuuluneet minun suoskkeihini, mutta neidon imussa olen alkanut pitää niistä.
| Mulle ja sapuskaa... |
Yritän pysyä ennakkoluulottomana ja tuomita sapuskan vasta, jos se oikeasti ei suussani hyvältä maistu. Nyt taitaa olla nälkä, kun tällaista tekstiä tuli tällä kertaa... Ismoooo, onks meil mitään ruokaa?