maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tosi terveellisesti


Meillä on surissut keittiössä blenderi nyt jo kolmisen viikkoa useamman kerran päivässä. Tytär innostui smootheista ensin, pikkuhiljaa minäkin. Olin sangen kyllästynyt siihen, että hedelmiä menee vanhaksi, ne nahistuvat tai käpristyvät ruskeiksi möykyiksi vadillaan. Vaan eivät vanhene enää!

Vähän vanhempaa keittiökalustusta!
Meillä surautetaan hedelmä- ja marjasmoothieita ja vihanneksiakin on viime aikoina hyödynnetty. Kaivelin kaappien pölyisistä onkaloista muutama vuosi sitten Lidlistä hankkimani mehulingonkin. Sillä mehustelemme porkkanat, punajuuret, appelsiinia, inkivääriä ja omenaa. Tämän aamun aloitin juurikin porkkana-omena -mehulla. Lounaaksi tein banaani - persikka -hedelmämaitosmoothien. Että oli hyvää.

Viikonlopun iltapäivälehden liitteessä oli artikkeli mehujen parantavasta voimasta. Alkuun niiden nauttiminen saattaa aiheuttaa jopa päänsärkyä, kun vihannekset alkavat puhdistaa kehoa. Kynnet ovat kirjoittajan mielestä vahvemmat, olo kevyempi, vastustuskyky parantunut ja iho puhtaampi. Aika paljon hyviä puolia pienellä vaivan näöllä. Suurin homma on mehulingon putsaaminen!

Tänään jatkoin mehujen teon jalostusta leivontaan. Mehulinkoonhan jää se kuituaines, joka ei puristu mehuksi. Kaavin omena- ja porkkanakuidun leipäkoneeseen, lisäsin sämpyläjauhot, suolan, kuivahiivan, lirauksen öljyä ja hunajaa ja laitoin koneen käyntiin. Äsken haukkasin maukasta leipää voin kanssa! Aion kokeilla myös porkkanalettuja!

Tietovinkki mehuihin ja smootheihin käyvistä aineksista:

Omena; sisältää pektiiniä, joka on liukoista kuitua ja se parantaa suoliston toimintakykyä. Sisältää runsaasti A, B1, 2 ja 6-vitamiineja, C- ja E-vitamiineja, folaattia, kalsiumia, klooria, magnesiumia, fosforia, kaliumia, rikkiä, rautaa ja kromia. Aika pakkaus siis!

Porkkana; Tekee hyvää näköaistille ja immuunijärjestelmälle. Sisältää runsaasti antioksidantteja, kuten beetakaroteeni ja lykopeeni. Vitamiineista A, B, C, E ja K. Kromia, natriumia ja magnesiumia. 

Kurkku; Poistaa kehosta nestettä. Sisältää vitamiineja A, B, C ja K sekä beetakaroteenia, foolihappoa, natriumia ja piidioksidia.

Inkivääri; Kiputiloja ja tulehdusta lievittävä. Auttaa myös ruuansulatuksessa ja parantaa verenkiertoa. Sisältää kuparia, kaliumia, natriumia, rautaa, kalsiumia, sinkkiä, fosforia ja magnesiumia.

Sitruuna; Auttaa rasvan poltossa ja puhdistaa kehoa. Sisältää runsaasti C-vitamiinia ja myös kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rautaa, sinkkiä ja kuparia.

(Ilona, 12.4.14, Katariina Lehtikanto, s. 12-13)

2 kommenttia:

  1. Mun kirjoittajaopiskelija on tuonut monena sunnuntaina "opelle" smoothieita lahjomistarkoituksessa, kuulemma. Ne on hävyttömän ihania.
    Hän laittelee niihin mitä milloinkin. Hedelmien lisäksi avokadoa ja muita vihanneksia (vai onko avokado hetelmä?!), leseitä, mantelijauhoa ja kaikkea mitä en nyt muista.

    Olen luvannut blenderin itselleni synttärilahjaksi. Suu napsaa jo.

    VastaaPoista
  2. Oih!!! Ihanaa lahjontaa. Tänä aamuna mehustin ensin yhden ompun ja appelsiinin. Sit sekoitin ne blenderissä 2 ananasrenkaan ja 2 ruokalusikallisen maitorahkaa kanssa. NAm! Pihatöissä 2 h ja sit oli nälkä! On ne hyviä!

    VastaaPoista