Tosi varastettua runoutta

Perjantaina 30.8. 13 oli Hämeenlinnan taiteiden yö. Aloitin sen kirjastolta klo 15. Siellä julkaistiin Vanajaveden opiston Salinin Tuulan maanantain kirjoittajaryhmän antologia, lausuttiin runoja maailmalta ja keskusteltiin novellin kirjoittamisesta. Siellä myös runoiltiin itse.

Kun kirjoja rakastavalle ihmiselle iskee eteen kirjan ja sakset, tuntuu, etteivät ne mitenkään liity toisiinsa. Saksia nyt kirjaa!!! Aivan kammottava ajatus. Sitä pitkin sitten moneen otteeseen varmistella, että todellakinko, saako näitä leikellä?

Synnytin kaksi runoa.

KUIN LINTU LUOTTAA ILMAAN

Tämä maailma on vain viinitehdas,
auringon kasvoja,
pyörremyrsky.
Sekoittakaa malja!

Elämä on toiveita ja päättäväisyyttä.
Sinun on kaikki, mikä elämässä elää, Valon luoma.
Päivä päivältä arvailen,
mitä löydän?

Elämäsi antaa vastauksen: Aika on muuttunut.
Tämä päivä taivuttaa huomisen tahtoon,
toiset meluavat,
toiset ovat hurjia.
Ihmiset käyttävät ajan viiniä.

Elämä on lumoojatar.
Iloitse tielläsi.
Hämmennys on tiedon alku!

ja

OODI NAISELLE

Naisella on oikeus iloon ja ylpeyteen ja tyytyväisyyteen,
joka rikkoo kiven pinnan
voidakseen poistaa tarpeettoman sen sisältä.

Nainen uhmasi aikaa ja vaivoja,
yhdisti pahaiset arkiset tarpeet
yleviin sankaritekoihin.
Hän oli nähnyt ihmeenä
sinut, joka olit ennen vain tavallinen ihminen,
lapset, totta totisesti.
He itse tuovat rakkauden tuliaisinaan...
Nainen, jolla on lapsi, löytää maailmansa uudelleen.

Ei ole ikinä juolahtanut mieleenikään,
että maailman suurimmasta etuoikeudesta
pitäisi vielä saada palkintoja!

Lyökäämme siis rumpuja, toitottakaamme trumpetteja.
Kohottakaamme eläköönhuuto!

Valoisaa viikkoa ystävät ja kylänmiehet!