Tosi pöllyssä

Hiphei... Kirjoittamistahti on hidastunut, elämän tahti kiihtynyt. Tapahtumia siis ainakin pitäisi olla, joista kirjoittaa! Kun aloitin blogin 2010 syksyllä, päiväkirjan kirjoittaminen hiipui ja jäi kuukausiksi kokonaan. Nyt olen ollut voimakurssilla, johon kuuluu päiväkirjan kirjoittaminen ja huomaan ilmiön olevan nyt päinvastainen. Vaan on minulla muitakin syitä hiljaiseloon.

Oli muutama tosi tiukka viikko. Valittamaan en ryhdy, koska ihan itse olen oma sihteerini ja järjestelmällisyys ei ole koskaan ollut parhaita puoliani. Sitä paitsi kaikki työt, joita pusken, ovat mieluisia ja innostavia. Mutta kyllä sen sitten muussa ajankäytössään huomaa, kun ohjaa 2 opiston ryhmää ja lauantaipäivän kouluttaa normaalin viikkotyöajan lisäksi...

Suurin syy kirjoittamattomuuteen on kuitenkin ollut pirullinen oikea käteni. Siinä on pesinyt jo puolen vuoden ajan kiukkuinen tulehdus kyynärpäässä. Välillä jo luulin sen painuneen pois, mutta innostuessani touhuamaan se ilmiintyi uudelleen levättyään hetken, entistä vahvempana. Olen kokeillut kaikenlaista: kylmää, epikonduliitti-tukea, tulehduskipulääkekuuria (Voltaren ja Diclofenac), venytysliikkeitä jaaba jaaba...

Tiistaina siihen sitten taas viimeisenä keinona tökättiin kortisonipiikki. Inhoan ja pelkään piikkejä, kädet hikoavat ja housun takamus, katselen seinille ja pelkään pyörtyväni. Työterveyslääkäri pisti todella hellästi, vasta puoli tuntia piikin jälkeen alkoi jyskyttävä kipu. Kuuluu asiaa, muistin aiemmilta kerroilta. Oli pakko lähteä kotiin lepäämään. Sain mukaani myös uuden tulehduskipulääkereseptin, Arcoxia. Sen ottamisen jälkeen lepo olikin helppoa: urvahdin ihan totaalisesti, vedin 4 tuntia unta aivan koomassa ja olin koko illan aivan seisakkeella. Perhekin jo hieman ihmetteli, mitä äiti on vetänyt. Totesin, että tuota lääkettä ei sitten oteta aamulla vaan yötä vasten. Vaikutus kuitenkin tuntuu edelleen yli 10 tunnin yöunien jälkeen... Huomasin aamulla poliklinikan tiimissä, että olin pukenut puseron nurinpäin. Saumat ja pesulappu sojottivat iloisen vapautuneina ulospäin.

Joten tapahtunee hidas palautuminen tänne aalloillekin. Onneksi te ette näe, millaisissa vetimissä kirjoittelen, tai miten päin ne kuteet on puettu ;0)

Hyvää pääsiäistä, toivoo Tollikkomäen noitis (joka ei luudalla lentele vaan jo päristelykelejä odottelee...)