Tosi tunteilua

 Majatalo

Ihmisyys on majatalo
ja jokainen aamu uusi tulokas.

Ilot, surut, ilkeät sanat
ja tietoisuuden hetket saapuvat
kuin odottamattomat vieraat.

Ota ne vastaan ja viihdytä kaikkia!
Kun ovella seisoo surujen joukko
valmiina raivaamaan talosi
tyhjäksi kalusteista,

kunnioita vieraista jokaista.
Ne saattavat tehdä taloosi
tilaa uudelle ilolle.

Ota nauraen vastaan
synkät mietteet, häpeä ja kauna,
ja pyydä niitä sisään.

Kiitä vieraasta kuin vieraasta,
sillä jokainen heistä on
suuremman viisauden opas. Rumi (käännös Reita Lounatvuori)

Aika paljon Rumi ehdottaa. Mutta runossa on vissi perä elämisen ja tunteiden suhteen. (Kiitos Reitalle runosta ja kommenteista)

Edellisen postaukseni jälkeen päätin, että palaan aiheeseen tunteet ja niiden harjoitteleminen. Laitoin Fb-sivulleni kavereilleni kysymyksen: Voiko tunteita harjoittaa? Harjoittaa ei tuossa kohtaa kenties ollut se paras sana. Jotenkin vierastan asian yhteydessä sanaa harjoitella. Kuitenkin harjoittaa toimi aika mukavasti pohdinnoissa. Osa huomioi sen olevan synonyymi harjoittelemiselle ja myöskin toteuttamiselle (Katille kiitokset). Tunteiden kanssa tapahtuu molempia, jos toteuttamisen ajattelee tunteiden ilmaisemisena.

Jos otan omat kommenttini ja kiitokseni pois listasta, sain liki 20 kommenttia. Tunteet puhuttavat! Suurin osa ihmisistä uskoo, että tunteita voi oppia tunnistamaan ja sitä kautta harjoitella itselle asianmukaisempia tapoja reagoida tilanteisiin. Helpoksi sitä ei voi väittää, eikä harjoittelu johda siihen, että tunteita voisi hallita. Harjoittelun ja tunnistamisen idea on siinä, että omia reaktioita voi oppia ymmärtämään ja hyväksymään. Riitta kirjoitti:  "...tunteitaan voi harjoittaa, että opettelee tunnistamaan itsessään syntyviä tunteita itsereflektion avulla. Ja kun huomaa, että esim. joku asia nostaa pintaan ärsyyntymisen, pohtii mielessään, mistä tämä tuli ennen kuin reagoi siihen. Uskon, että useimmissa tapauksissa pystyy tekemään valinnan, miten reagoi." (Kiitos Riitta)

Itsereflektion menetelmänä voi käyttää vaikka päiväkirjaa, johon kirjoittaa tunteita ja niihin liittyviä tapahtumia, mikä johti mihinkin. On tutkimuksissa huomattu, että kaikkein itseä kehittävin tapa kirjoittaa päiväkirjaa on se, että kirjaa ylös molemmat, ei vain tunteita tai tapahtumia erikseen. Kuvalliset ihmiset voivat reflektoida piirrosten, tunnekuvien, valokuvien tai vaikka lehtileikkeiden avulla.  Musiikki on oma lukunsa, monisyinen tunteiden tulkki. Kiinnitätkö huomiota, millainen musiikki sinua puhuttelee missäkin hetkessä? Jääkö joku kappale "korvamadoksi"?

Susanna kirjoitti vetovoiman laista: positiivisuus lisääntyy positiivisuudesta, negatiivisuus negatiivisuudesta! (Kiitos Susanna) Uskon itsekin pitkälti tuohon ajatukseen. Se johtaa minut ajatukseen, onko olemassa negatiivisia ja positiivisia tunteita? Onko vihan tunne negatiivinen? Mielestäni ei. Se on hyvin voimakas tunne,  jossa on valtavasti energiaa. Se, miten tuon energian käyttää, mihin sen purkaa, voi olla rakentavaa tai tuhoavaa. Jos purkautumistie tuhoaa jotain, silloin voimme puhua negatiivisesta ilmaisutavasta. Jos viha purkautuu vaikka siivoamiseen tai maalaamiseen, kuuden kilometrin hikilenkkiin tai nyrkkeilysäkin runtelemiseen, latautuu se positiivisesti. Marjut pohti kommentissaan, miten kiltti tyttö / nainen voisi päästää vihaa ulos. (Marjutille kiitos)

Tiia (kiitos) tunnusti olevansa kilpailuhenkinen ja tappelevansa itsensä ja tunteidensa kanssa tilanteissa, jolloin häviää (esim. koiranäyttelyssä). Miten nollata pää ja jatkaa kohti uusia koettelemuksia? Ja onko aina tarkoituksenmukaista nollautua? Varmaankin jollain aikavälillä. Tunteiden valtaan ei ole hyväksi jäädä lillumaan, mutta ne täytyy saada käydä lävitse. Siihen, mikä on lilllumista ja mikä on sen aika, minulla ei ole vastausta. 

Voiko suremista tai rakastumista harjoitella, kysyi Anita. Mahtavan hyvä huomio tunteisiin Anita, kiitos. Tapaan usein työssäni ihmisiä, joiden kyynelten kaivo on tyhjentynyt. Vaikka tekisi mieli itkeä ja tuntee surua, kyyneleitä vaan ei tule. Onko keinoa opetella? Millaisia patoja kyynelten tiellä on? Sipulia kuorimaan, Vicksiä haistelemaan? Suru on paljon puhuva tunne. Surun tunteminen kertoo välittämisestä, se virittyy arvoista, mitä ihminen pitää tärkeänä ja niiden menettämisestä. Suru on siis hyvinkin positiivinen tunne. Samoin ajattelen kaipauksesta. Kaipaan sitä, mitä rakastan. Minulla on ikävä sitä, minkä haluaisin lähelleni, mutta en juuri kaipuun hetkellä voi saada. Mutta entä se rakastumisen tunne tai rakastaminen? Voiko sitä oikeasti harjoitella? Harjoittaa kyllä! 

Rosaa täytyy siteerata sellaisenaan:  "Tunteiden ilmaisutapaan pystyy ainakin varmasti vaikuttamaan. Tarkkailemalla muiden ihmisten toimintaa, oppii tunnistamaan laajan skaalan tunteita, jotka ilmenee jokaisessa ihmisessä eri tavalla. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun muistaa myös seurata minkälaisia reaktioita tunnetila aiheuttaa henkilössä itsessään ja ympäristössä. Eli tämähän on vähän niin kuin asettumista toisen saappaisiin ja tarkastelemalla tilannetta myös sieltä suunnalta. Sitten voikin pohtia minkälaisia ilmaisutapoja itse käyttää missäkin tilanteessa ja voisiko muiden toiminnasta ammentaa itselleen jotakin? Toki on hyvä muistaa, että maailma ei ole niin mustavalkoinen ja toiset on todella kehittyneitä tässä tunteiden ilmaisemisessa, jopa niin kehittyneitä, että aidot tunteet osataan salata tai peittää... Joku vanha viisaushan sanoo näin; Opettele tarkkailemaan tekojasi, ennen kuin toimit, samalla kuin toimit ja sen jälkeen kun olet toiminut. Jos huomaat toimineesi taitamattomasti ja aiheuttaneesi harmia, pyri muuttamaan toimintatapaa.(harmiahan voi aiheuttaa itsensä lisäksi myös muille..) (Kiitos Rosa!)

Kiitos Heidille siitä, että hän heitti ilmoille ajatuksen, että olisi tärkeää löytää erilaisia ilmaisukanavia, ettei jäisi yhden kortin varaan. Tulkitsen tuon jumiutumiseksi. Tiedän vanhempia ihmisiä, jotka ovat jämähtäneet johonkin tiettyyn tunteeseen, katkeruuteen, suruun. Tällaisessa ilmapiirissä on raskasta olla vierailijan, mutta myös takuulla ihmisen itsensä. Tunnetilojen vaihtelu on normaalia ja suotavaa. Tasaisesti nousevaan janaan ei kukaan elämässään pysty. Sitähän ihminen räjähtäisi ilosta ja onnesta loppujen lopuksi.

Mervi kommentoi (kiitos osallistumisesta), että puolisoon saattaa hiiltyä usein ja usein myös samoista asioista... Siinäkin voi jämähtää siis. Puolisonsa saa siis helposti pois raiteiltaan ja tunneilmapiirin muuttumaan, jos saa itse kiinni omista tunneyllykkeistään, eikä otakaan sitä totuttua ilmitapaa. Hahaa! Kokeilkaapa!

Ari on harrastanut teatteria ja tietää, että näyttämöllä pitää osata ottaa taikoa esille mitä moninaisempia tunnetiloja, liioitellakin, jotta se välittyy katsomon viimeisellekin penkkiriville. ( <3 Arille sinne kauas)

PS. Riitalta vielä vinkki tunteiden harjoitteluun: Rantanen Jarkko: Vaikuta tunteisiin. Toinen kirja, joka suuntaa harjoittelun nuoruusikään on Salminen Mari: Tunne-etsivä, Kalliolan nuorten julkaisuja.